11.10.2011 Tampereen Pyrinnön unelma paikasta eurokentillä suli myöhään tiistai-iltana. Hallitseva Unkarin mestari KK Szolnok Olaj kukisti Euroopan seurajoukkueiden kolmoskilpailu EuroChallengen toisessa karsintaottelussa tamperelaiset kotonaan pistein 69–57 (32–28) ja eteni jatkoon. EuroChallenge-paikka jäi Pyrinnöltä viiden pisteen päähän.

Kenneth Lowen 11 pistettä ei riittänyt Pyrinnön EuroChallenge-paikan varmistamiseksi.

Antwine Williams elätteli Pyrinnön voittotoiveita lopussa.

Szolnokin pelinrakentaja Obie Trotter oli tiistaina merkitty mies. Kuvat: Ville Vuorinen.
Pyrintö voitti karsintojen viikko sitten pelatun karsintojen avausottelun Tampereella kahdeksalla pisteellä, joten paikka EuroChallengen runkosarjassa olisi irronnut Pyrinnön mukaan jopa seitsemän pisteen tappiolla.
Hallitseva Unkarin mestari oli kuitenkin tilanteen tasalla ja hallitsi toisen karsintaottelun jälkipuoliskoa tiiviillä joukkuepuolustuksellaan. Pyrintö käväisi 15 sekuntia ennen loppua vielä yhdeksän pisteen päässä, mutta Szolnok tyylitteli 12 pisteen voiton vapaaheittoviivalta.
– Peli oli juuri sellainen kuin odotimme. Kun kokonaistilanne oli tasan, vastustaja oli paremmalla itseluottamuksella liikkeellä ja pisti kovat heitot koriin. Meille tarjoutui samanlaiset heittopaikat kuin kotijoukkueelle, mutta meillä ei kuitenkaan ollut joukkueena riittävää kokemusta näistä otteluista ja olosuhteista, harmitteli Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola.
Karsintojen avausottelussa Pyrintö johti Szolnokia kotikentällään parhaimmillaan 19 pisteellä neljä minuuttia ennen loppua. Szolnok vei kuitenkin loppuminuutit 11-0 kuroen piste-eron kahdeksaan toiseen karsintaotteluun lähtiessä.
– Jälkikäteen on aina helppo jossitella, mutta on pakko todeta, että päästimme kotona suuren johdon liian helposti käsistämme. Toivottavasti tästä on meille ja muille suomalaisjoukkueille oppia, kun pelaamme vastaisuudessa tällaisia karsintoja, linjasi Poikola tuntojaan karsintojen avausottelun viimeisten minuuttien ja toisen karsintaottelun suhteesta.
Szolnok eteni EuroChallengen runkosarjaan yhteistuloksella 138–134. Unkarilaisjoukkue kohtaa runkosarjavaiheessa Keravnos Nikosian (Kypros), Artland Dragonsin (Saksa) ja Pau Orthezin (Ranska).
Pyrintö ja Szolnok olivat tehneet tarkkoja muistiinpanoja toistensa pelitavoista viime tiistain avausottelun jälkeen. Kuvaavaa on, että kahden tiukasti puolustavan joukkueen kohtaamisessa lähimmäksi omaa tasoaan pääsivät Unkarin maajoukkuetakamies Ákos Horváth (8/0/4 syöttöä) ja Pyrinnön takamieskonkari Kenneth Lowe (11/2), joista kumpikaan ei pelannut karsinta-avauksessa.
Sen sijaan kummankin joukkueen luottopelaajat olivat tiukassa puristuksessa. Pyrinnön Damon Williams (10/10/2 blokkia) säkitti 16 pelitilanneheitostaan vain kolme, Szolnokin pelinrakentaja Obie Trotter (12/9/7 syöttöä/3 riistoa) vastaavasti 13 pelitilanneheitostaan kaksi. Trotterin ainoa onnistunut kolmonen upposi koriin vain kaksi minuuttia ennen loppua. Lisäksi karsinta-avauksessa 20 pistettä viimeistellyt Antero Lehto (3/0) onnistui pelitilanneheitoissaan vain kerran kuudesta yrittämästä.
Pyrinnön tehokkain oli Antwine Williams (16/8/3 riistoa), joka pääsi szolnokilaispuolustuksen lieasta avausjakson ja päätösjakson loppuhetkillä. Szolnokin komeimmat teholukemat puristi sentteri Márton Báder (14/13/2 blokkia).
Tilastojen valossa joukkueet olivat suoritustasoltaan lähes samanlaiset. Suuri ja konkreettinen ero näkyy kuitenkin vapaaheittoviivalta: Szolnok upotti 27 heitostaan 21, Pyrintö 17 heitostaan vain yhdeksän.
Tappion myötä Pyrintö keskittyy seuraavaksi Korisliigaan. Seuraavan liigaottelunsa tamperelaiset pelaavat 17. lokakuuta kotikentällään Kauhajoen Karhua vastaan.
– Sääli tietenkin, että nämä pelit loppuivat lyhyeen, mutta nyt meidän on nieltävä pettymys ja keskityttävä niihin haasteisiin, jotka meitä Suomessa odottavat. Päätavoitteemme ovat Suomen cupin voitto ja Korisliigan mestaruus, Poikola linjaa.
Pyrintö: Antwine Williams 16/8/3 riistoa, Kenneth Lowe 11/2, Damon Williams 10/10/2 blokkia, Brant Bailey 9/5, Antti Nikkilä 6/6, Antero Lehto 3/0, Olli Ahvenniemi 1/2, Jesse Niemi 1/1, Niko Mattila, Osku Heinonen, Jari Pulkkinen, Ville Pekkola.
Szolnok: Márton Báder 14/13/2 blokkia, Obie Trotter 12/9/7 syöttöä/3 riistoa, Marko Derasimovic 11/6.
Korisliigan ylemmän jatkosarjan ottelussa Vilppaan Jalen Brooks tilastoi vakuuttavan 17 pisteen ja 13 levypallon tuplatuplan.
Alemmasta jatkosarjasta on jaossa kaksi paikkaa playoffeihin. Vahvimmassa asemassa pudotuspelihaaveiden kannalta on Kataja Basket.
Korisliigan jatkosarjat käynnistyvät perjantaina 30. tammikuuta viiden ottelun kattauksella. Joukkueet pelaavat jatkosarjoissa kaksinkertaisen sarjan, jossa joukkueet kohtaavat samassa jatkosarjassa pelaavat joukkueet kertaalleen kotikentällä ja kerran vieraskentällä.
KTP-Basket voitti kohtaamisen Korihaiden kanssa mutta jäi silti korierojen myötä runkosarjasijoituksissa alemmas. Molemmat joukkueet jatkavat ylemmässä jatkosarjassa. Bisonsin voitto Hongasta ei enää vaikuttanut sarjasijoituksiin.
Tänään ratkottiin miesten Korisliigan runkosarjasijoituksia urakalla. Kauhajoki sinetöi paalupaikan. Muut ylempään jatkosarjaan pääsijät ovat Tapiolan Honka, Salon Vilpas, Helsinki Seagulls, Korihait ja KTP-Basket.
Korisliigan runkosarja päättyy viikonloppuna. Lauantaina ohjelmassa on neljä ottelua ja sunnuntaina kaksi. Sunnuntaina ratkeaa viimeiset joukkueet ylempään ja alempaan jatkosarjaan. Kauhajoen ja Seagullsin ottelu on vapaasti katsottavissa Jimiltä.
Miesten Korisliigan viimeistä sijaa pitävä Kobrat repi Loimaalta kauden kolmannen voittonsa. Huomio kiinnittyi sentteri Efton Reidiin, joka kirjautti 26 pistettä, 21 levypalloa ja tehokkuuslukeman 47.
Miesten Korisliigan kolmen ottelun ilta päättyi Helsinki Seagullsin, Tapiolan Hongan ja Kouvojen voittoihin. KTP-Basket puolestaan kärsi tappion Hannes Pöllän huikeasta tehoilusta huolimatta.
Kotijoukkueen vahva kolmas jakso oli avainroolissa KTP-Basketin otteluvoitossa. KTP on nyt miesten Korisliigan kuudennella sijalla ja Kobrat viimeisellä.
Kataja Basketin yhdysvaltalaistakamies De’Vion Harmon palkittiin joulukuun urotöistään Korisliigan kuukauden pelaajana. Joukkue kamppailee tasaväkisessä tilanteessa paikasta ylemmässä jatkosarjassa.