Pyrinnön menetykset kostautuivat Baltian liigassa

11.11.2014 Tampereen Pyrintö kärsi tappion Baltian liigan kotiottelussaan Pyynikin palloiluhallissa liettualaiselle Pieno Zvaigdesille loppunumeroin 73-82 (38-37). Pyrintö menetti puoliajan jälkeen peli-ilmeensä ja liettualaiset rankaisivat armottomasti jokaisesta menetyksestä toisessa päässä.

Damon Williams keräsi 13 pistettä, kun Pyrintö hävisi Baltian liigassa Pienolle. Kuva: Francois Perthuis.


Pyrintö pysyi pystyssä ensimmäisellä puoliajalla hyökkäyksensä ansiosta, mutta läpi pelin takkuillut puolustus ja lukuisat menetykset kostautuivat lopullisesti kolmannen neljänneksen viimeisellä minuutilla, jonka Pieno vei peräti 7-0 ja karkasi kymmenen pisteen päähän.

Päätösneljänneksellä vieraat iskivät vielä kovempaa ja karkasivat 15 pisteen johtoon, josta tamperelaiset eivät enää palautuneet. Pyrintö pääsi parhaimmillaan yhdeksän pisteen päähän, mutta lähemmäksi virta ei riittänyt.

- Olimme tänään yhdeksän pistettä huonompi joukkue. Emme vain ole keskenämme nyt samalla sivulla. Tyrone Kent on ollut vasta eilisestä asti mukana. Meillä on tilastossa 19 menetystä ja oman kirjanpitomme mukaan vastustaja teki niistä suoraan 22 pistettä, Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola aloitti.

- Se oli tänään suurin syy tappioon. Kun emme tietäneet mihin syöttää ja miten liikkua pallottomana, menetyksiä tuli paljon. Syystä tai toisesta pelaajat ovat tällä hetkellä huonolla itseluottamuksella liikkeellä. Epävarmuus tuo epäonnistumisia ja epäonnistumiset heikentävät itseluottamusta.

Pyrinnön pisteidenteosta vastasivat Will Harris (19/10), Damon Williams (13/6/3 syöttöä), ensimmäisen pelinsä punapaidassa pelannut Tyrone Kent (13/3) ja Topias Palmi (9/2).

 

Lisätietoja: Ottelutilastot

Asiat

 
2.10.2025 18:50 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kobrien virginialainen tähtisentteri Efton Reid III on ennen kaikkea joukkuepelaaja – ”Rehellisesti sanoen en osannut odottaa aloittavani urani Lapualla”

Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.

2.10.2025 13:35 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Osku Heinonen kokee saaneensa reissata riittävästi – nyt edessä kova työ hallitsevan mestarin Helsinki Seagullsin riveissä

Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.

2.10.2025 12:24 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Korihaiden Leo Eklund on yksi kotimaan tuoreista pelaajalupauksista – ”Minkä roolin valmennus minulle antaakin, olen valmis sen ottamaan ja vastuuni kantamaan”

19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.

2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 20:56 Naisten Korisliiga

PeKa aloitti mestaruuden puolustamisen kotivoitolla - kolme muuta ottelua päättyivät vierasvoittoihin

Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

1.10.2025 09:36 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan infopaketti 2025–26

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

Näytä lisää vastaavia