Pyrintö aloitti pudotuspelitkin vahvasti

18.4.2009 Korisliigan runkosarjassa 12 viimeistä peliään voittanut Tampereen Pyrintö aloitti pudotuspelitkin vahvasti haettuaan Kouvolasta puolivälierävoiton Kouvoista 87-92 (33-56) -tuloksella.

Pyrintö järjesti shokkialun vain kolme runkosarjapeliä kotisalissaan hävinneelle Kouvoille vietyään ensimmäisen neljänneksen 31-13. Hieman ennen pelin puoliväliä vierasjohto kasvoi suurimmillaan 25 pisteeseen.

 

Kouvot löysi kolmannella jaksolla kirivaihteen ja sai kavennetuksi eron jakson päätteeksi 11 pisteeseen. Pelin viimeisellä minuutilla Samu Kaaresvirta nakkasi kolmosella Kouvot vain kolmen pisteen päähän. Kouvoilta loppui kuitenkin kiriaika kesken ja Kenneth Lowe pääsi heittämään vapaaheittoviivalta Pyrinnölle lopullisen viiden pisteen eron.

 

- Puolustimme pelin ensimmäisen puoliskon hyvällä intensiteetillä. 23 pisteen taukojohdon jälkeen aloimme varmistella voittoa, mutta Kouvoja vastaan siihen ei ole varaa. Olemme kuitenkin yhä voittava joukkue ja pelaajamme pystyvät hoitamaan tiukatkin tilanteet. Saimme silti hyvän muistutuksen Kouvojen vaarallisuudesta, kommentoi Pyrinnön valmentaja Pieti Poikola.

 

Kouvot nakkasi etenkin takaa-ajovaiheessa tarkasti kolmosia yhteensä 16. Pyrintö puolestaan oli odotetusti vahvempi korin tuntumassa, josta se nosteli 24 pistettä enemmän ja vei myös levypallot selvästi 41-26.

 

Pyrinnön ulkomaalaistrio kunnostautui tasaisena, kun Lowe teki 22 ja Chris Hester sekä Damon Williams 20 pistettä. William kahmi lisäksi 13 levypalloa.

 

Kouvojen tasaisen tehokolmikon muodostivat Calvin Walls 19:llä ja Kaaresvirta sekä Matt Williams 18 pisteellä.

 

Kataja kukisti helposti ToPon

 

Runkosarjan voittanut Joensuun Kataja aloitti puolivälierät helpolla 84-66 (49-28) -kotivoitolla ToPosta.

 

Kataja vei heti ensimmäisen viisiminuuttisen 18-3. Tuon jälkeen pelistä ei syntynyt enää kunnon kamppailua, kun ToPo ei päässyt missään vaiheessa 13 pistettä lähemmäs.

 

Larry Blair heitti Katajalle 22 pistettä, nivusvammasta toipunut Jeremiah Wood 16, samoin kuin Quinnel Brown.

 

ToPosta pääsivät yli kymmenen pisteen vain Isaac Spencer 17:llä ja Jean Francois 12 pisteellä.

 

Namika Lahti jysäytti Korihait

 

Namika Lahti jysäytti pudotuspelien alkajaisiksi Uudenkaupungin Korihait tylysti parketin pintaan. Runkosarjan seitsemällä peräkkäisellä voitolla päättänyt Korihait hävisi Lahdessa selvästi 91-64 (46-31) -tuloksella.

 

Korihait johti ensi minuuteilla, mutta Namika Lahti kasvatti johtoaan avausjakson jälkeen. Peli ratkesi kolmannen jakson alkupuolella, kun kotijohto kasvoi yli 20 pisteeseen.

Namika Lahti osui tarkasti kotikoreihin heitettyään 14 kolmen pisteen koria 54 prosentin teholla.

 

Kaikki viisi kolmostaan upottanut Sami Pekkola nousi kauden piste-ennätyksellään 26 voittajien tehomieheksi. Ray Nixon säesti 15 pisteellä.

 

Korihaista pääsivät kaksinumeroisiin pisteisiin vain Jussi Kumpulainen 16:lla ja Alain Laroche 12 pisteellä.

 

Pudotuspelit jatkuvat maanantaina.

 

 (STT)

 

Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
22.10.2025 20:47 Korisliiga

Pyrintö, Seagulls ja Kauhajoki voittoihin – Korihaille toinen tappio Aallon 31 pisteestä huolimatta

Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.

22.10.2025 10:49 Korisliiga

Korihaista tuttu Kaleb Warner hyppää Tampereen Pyrintöön

Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.

21.10.2025 21:27 Korisliiga

KTP ja Kouvot keräsivät kauden toiset sarjapisteensä – Vilppaalle viides perättäinen voitto

KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.

18.10.2025 20:19 Korisliiga

Kobrille avausvoitto, Pyrinnölle ja Hongalle kauden toiset – Vilpas otti vahvan kotivoiton Kauhajoesta ja johtaa sarjaa

Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.

17.10.2025 21:03 Korisliiga

Bisons ja Seagulls kumpikin roimiin kotivoittoihin – Kokon heittojyvä kohdallaan, Rougeaulla häikäisevän monipuolinen tilastorivi

Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.

16.10.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Tarkett Koripalloliiton uudeksi yhteistyökumppaniksi

Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.

15.10.2025 10:45 Korisliiga

Korihait hankki takakentälleen tuuraajan reilun kuukauden sopimuksella – nyt Ville Tahvanainen on aloittanut kauden loistavilla tilastoilla ja pelkillä voitoilla

Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.

14.10.2025 21:05 Korisliiga

Seagulls kauden toiseen voittoonsa KTP:n Hirvonen–Pöllä-tandemin vahvasta pelistä huolimatta

Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.

14.10.2025 16:56 Korisliiga

Henri Kantonen vahvistaa Kataja Basketia

Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.

11.10.2025 21:06 Korisliiga

Kauhajoki roimaan voittoon Hongasta – Korihait jatkaa tappiotonta suoraansa

Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.

Näytä lisää vastaavia