Pyrintö takamatkalta ratkaisevaan pronssiotteluun

11.4.2014 Tartossa kiehui perjantai-iltapäivällä, kun Viron runkosarjavoittaja TU/Rock sai Tampereen Pyrinnön vieraakseen Baltian liigan ensimmäiseen pronssiotteluun. Virolaiset puolustivat kotikenttäänsä antaumuksella ja hakivat 13 pisteen etumatkan sunnuntain toiseen osaotteluun lähdettäessä.

BJ Raymond oli Pyrinnön tehokkain Tartossa.

Sunnuntaina Pyrintö pääsee kotiyleisönsä eteen. Kuvat: Kai Kilappa & Tytti Nuoramo.

 Pyrintö teki parhaansa hiljentääkseen tarttolaisyleisön nousten pelin alussa 13-6-tappioasemasta pikavauhtia 13–18-johtoon.

Tamperelaiset johtivat peliä vielä toisen jakson alussa pistein 21–26, jonka jälkeen TU/Rock sai momentumin puolelleen ja vei ja jakson lopun 15-3. Tauolle lähdettäessä TU/Rock johti pistein 36–29.

Pyrintö kärsi pelin jälkipuoliskolla kehnosta heittopelistä ja TU/Rock karkasi parhaimmillaan 16 pisteen johtoon. Pyrintö kavensi pelin viimeisellä minuutilla eron kymmeneen, kunnes tarttolaisten onnistunut kolmonen päätti ensimmäisen pronssiottelun lukemiin 75–62.

– Vastustaja oli tänään todella kova ja yhdessä Siauliain kanssa kovin joukkue, mitä olemme kohdanneet tällä kaudella. Emme pystyneet vastaamaan heidän fyysisyyteensä ja keskittymisemme otteluun ei ollut ihan parasta mahdollista, harmitteli Pyrintö-luotsi Pieti Poikola.

– Vaikka voitimme 1-1-tilanteita, vastaan tuli jatkuvasti yli parimetrinen apupuolustaja ja jouduimme ottamaan turhan vaikeita heittoja kättä vastaan.

BJ Raymond (17/10), Damon Williams (16/7) ja Kelvin Lewis (11/4/3 syöttöä) ylsivät tamperelaisista kaksinumeroisille. TU/Rockin parhaat olivat Vincent Simpson (20/2/5 syöttöä), Vilmantas Dilys (17/13) ja Janar Talts (11/6/6 syöttöä/2 blokkia).


Joukkueet kohtaavat sunnuntaina Pyynikillä. Pyrinnön on voitettava ottelu 14 pisteellä yltääkseen pronssimitaleille. Poikola on kovasta urakasta huolimatta omiinsa luottavainen.

– Sanoin ottelun jälkeen kopissa pelaajille, että Pyynikillä on aiemminkin tehty kovia suorituksia ja ottelusarja ei missään nimessä ole ohi. Pelaajat olivat samaa mieltä ja heistä huokui itseluottamus, että kotona tulemme kovaa ja annamme kaiken kotiyleisön edessä.

Pyrintö ja TU/Rock kohtaavat Pyynikillä sunnuntaina 13.4. klo 17:00.

Lisätietoja: Pyrinnön raportti

Asiat

 
15.5.2026 11:45 Koripalloliitto

Vuoden muuvi 2026 on Benjamin Granströmin huikea “puikot ja and-one”

Tänä vuonna Vuoden muuvi -voiton vei Ura Basketin Benjamin Granström muuvilla, jossa yhdistyivät luovuus, rohkeus ja kylmäpäinen viimeistely.

15.5.2026 09:10 Hall of Fame

Annamaija Keturi Hall of Fame -kunniagalleriaan

Keturi on yksi Superlauantaina 23. toukokuuta suomalaisen koripallon kunniagalleriaan nostettavista legendoista.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

14.5.2026 09:00 Hall of Fame

Henrik Dettmann suomalaisen koripallon Hall of Fameen

Miesten maajoukkueen pitkäaikainen päävalmentaja ja nykyinen Koripalloliiton valmennuksen johtaja on yksi viidestä tänä vuonna suomalaisen koripallon Hall of Fameen nimettävästä legendasta.

13.5.2026 18:15 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket -tapahtuma ensimmäistä kertaa Kangasalalla

Ensimmäistä kertaa Kangasalan koululaiset pääsivät osallistumaan Pirkka Street Basket -tapahtumaan

13.5.2026 10:32 Hall of Fame

Suomalaisen koripallon Hall of Fameen nousee uusi nimi: Virpi Leino

Tänä vuonna suomalaisen koripallon Hall of Fameen nimetään viisi uutta legendaa.

13.5.2026 07:01 WNBA

Wingsille niukka tappio Dreamia vastaan – Kuier 6 pistettä ja 4 levypalloa

WNBA:ssa Dallas Wings pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa, jossa vieraileva Atlanta Dream oli parempi 77-72 (38-41). Awak Kuier tilastoi 6 pistettä ja 4 levypalloa 14 minuutin ja 32 sekunnin peliajalla.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

11.5.2026 17:30 Pirkka Street Basket

Riemukas Pirkka Street Basket -tapahtuma Itä-Helsingissä

Itä-Helsingin alakoululaiset pääsivät viettämään vuoden hauskinta koulupäivää

11.5.2026 15:00 Seurauutinen

Seurauutinen: Seuratuki 2026 myönnetty – mukana parikymmentä korisseuraa

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt vuoden 2026 seuratoiminnan kehittämistukea liikunta- ja urheiluseuroille – mukaan mahtuu myös noin parikymmentä koripalloseuraa eri puolilta Suomea.

Näytä lisää vastaavia