4.3.2011 Tampereen Pyrintö uusi Korisliigassa runkosarjan voittonsa. Myös vuosi sitten runkosarjan voittanut Pyrintö varmisti kärkipaikkansa perjantaina jo neljä kierrosta ennen runkosarjan päättymistä voitettuaan kärkiottelussa kotonaan KTP:n 93-85 (39-37).
Pyrintö kaahasi toiseen peräkkäiseen runkosarjavoittoon Korisliigassa Damon Williamsin johdolla.
Pekka Salmisen luotsaama Honka vei paikallispelin ToPoa vastaan nimiinsä. Kuvat: Francois Perthuis.
Tasainen peli alkoi kallistua Pyrinnölle kolmannella jaksolla, kun se karkasi 39-39 -lukemista viidessä minuutissa 54-41 -johtoon.
KTP:n loppukiri nosti sen vielä päätösjakson puolivälissä pisteen päähän, mutta Pyrintö voitti viimeisen neliminuuttisen 12-5.
- KTP nousi peliin mukaan tosi kovilla heitoilla. Pysyimme kuitenkin koko ajan rauhallisena. Olemme voittaneet sen verran pelejä, että itseluottamuksemme on aika vahva ja se tuli nytkin lopussa esiin, korosti Pyrinnön valmentaja Pieti Poikola.
KTP teki kolmen pisteen heitoilla 18 pistettä enemmän kuin Pyrintö, joka puolestaan pussitti vapaaheittoviivalta 16 pistettä enemmän.
Damon Williams oli voittajien tehokkain 23 pisteellä. Antero Lehto heitti 18 pistettä.
Jeb Ivey teki KTP:lle 24 ja Clifton Jones 22 pistettä.
Espoon Honka haki pääkaupunkiseudun paikallispelissä Helsingistä voiton Torpan Pojista 84-74 (39-40) -tuloksella.
Honka voitti ToPon neljässä runkosarjakohtaamisessa kolme kertaa.
Peli oli tasaisempi kuin mitä lopputulos kertoo. Kamppailu eteni tiukkana loppuminuuteille asti, ja toiseksi viimeinen minuutti alkoi 71-72 -tilanteessa. Honka vei viimeiset minuutit 12-3 ja sen myötä myös voiton.
- Tämä oli taas kova paikallisvääntö. Voitimme hyvän joukkueen vieraissa ja olen joukkueestani ylpeä, totesi Hongan valmentaja Pekka Salminen.
Hongan tehoparin muodostivat 21 pistettä tehnyt Corey Belser ja 19 pistettä kerännyt Jamar Wilson.
Myös ToPon tehomiehet Tyray Pearson ja Frank Richards päätyivät 19 pisteeseen.
(STT)
Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.
Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.
Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.
Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.
13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.
Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.
Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.
Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.
Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa.
Miesten Korisliigan kauden 2025–2026 sarjaohjelma on julkaistu. Kausi käynnistyy perjantaina 3. lokakuuta ja päättyy viimeistään tiistaina 19. toukokuuta. Runkosarjassa pelataan tuttuun tapaan kaksinkertainen sarja, jonka jälkeen ohjelmassa ovat ylempi ja alempi jatkosarja sekä pudotuspelit.