Rannikon Varese vakuuttavaan voittoon sarjakolmosesta

17.4.2011 Teemu Rannikko tyylitteli 12 pistettä ja haki kolme pallonriistoa, kun Cimberio Varese jatkoi voitokasta kevätvirettään kukistamalla Italian Serie A:n sunnuntaikierroksella sarjakolmonen Milanon 82-71 (36-41). Petteri Koposen Virtus Bologna puolestaan katkaisi neljän ottelun tappioputkensa niittaamalla Cremonan vieraissa pistein 88-95 (45-44).

Teemu Rannikon Varesen voittoisa kevätkausi jatkuu.

Petteri Koponen oli sunnuntaina heittovireessä. Kuvat: Ville Vuorinen.

Varese sai sunnuntain otteluun painajaismaisen alun, kun sen avausjaksolla ottamasta kymmenestä pelitilanneheitosta vain yksi upposi koriin, jonka lisäksi joukkueelle merkittiin seitsemän pallonmenetystä. Varese sai kuitenkin Phil Gossin ratkaisuilla ottelun juonesta kiinni ennen taukoa, ja kolmannella jaksolla Rannikko tahditti kahdella kolmosellaan Varesen irtiottoa vieraistaan. Päätösjaksolla virolaislaituri Kristjan Kangur varmisti 11 pisteellään nimivahvan milanolaisjoukkueen tippumisen kyydistä. Loppulukemat kirjattiin taululle 82-71 (36-41).

Varese pommitti sunnuntaina koko arsenaalillaan: kuusi pelaajaa ylsi vähintään yhdeksän pisteen saaliiseen. Joukkueen pirteimpään kärkeen kuului hyvällä pelipäällä ollut Rannikko, joka saapui peliin vaihtopenkiltä ja toi kentälle vakautta pelinrakentamisellaan. Rannikko upotti 28 minuutissa 12 pistettä (kakkoset 0/1, kolmoset 3/6, vapaaheitot 3/8), riisti kolme kertaa pallon vastustajalta, antoi yhden korisyötön, menetti pallon kerran sekä rikkoi vastustajaa kolme kertaa. Rannikon +/- -lukema, +11, oli joukkueen kolmanneksi paras.

Rannikon lisäksi Varesen parhaista iltapuhteista vastasivat Phil Goss (22/7/3 syöttöä/4 riistoa), Kristjan Kangur (16/12) ja Rok Stipcevic (11/2/5 syöttöä/3 riistoa). Milanosta Jonas Maciulis (13/5/4 syöttöä) ja Ibrahim Jaaber (13/4/4 syöttöä) ylsivät korkeimpiin pistelukemiin.

Koposella hyvä heittoilta, Bolognan tappioputki katkesi

 

Petteri Koposen Virtus Bologna sai katkaistua neljän ottelun tappiokierteensä sunnuntaina kaatamalla Vanoli Cremonan vieraskentällä lukemin 88-95 (45-44).

Cremona oli karata bolognalaisvierailtaan ottelun toisella jaksolla. Koponen piti kuitenkin Bolognaa mukana pelissä upottamalla kaikki neljä pelitilanneheittoaan ja viimeistelemällä kymmenen pistettä.

Kolmannella jaksolla ottelun kulku kääntyi, kun Bologna sai yskähdelleen joukkuepuolustuksensa kuriin ja säkitti toisessa päässä huimat 63,2% ottamistaan heitoista. Cremona tuli vielä viiden pisteen päähän, mutta vieraiden Kelvin Rivers tiputti päätöjakson puolivälissä kotijoukkueen voittotaistelusta henkilökohtaisilla ratkaisuillaan.

Koponen urakoi 33 minuutissa mukavan 15 pisteen saaliin (kakkoset 3/5, kolmoset 3/3) ja keräsi joukkueelleen lisäksi viisi levypalloa, kolme riistoa, kaksi pallonmenetystä ja yhden virheen. Koposen +/- -lukema, +12, oli joukkueen ylivoimaisesti korkein.

Bolognan tehokkain oli Kelvin Rivers (23/1). Koposen tavoin 15 pisteeseen ylsi tupla-tuplan kerännyt Jared Homan (15/13). Cremonan ahkerin oli veteraanitakamies Marko Milic (20/4/4 syöttöä).

Rannikon Varese ja Koposen Bologna ovat Serie A:n sarjataulukossa tasapisteissä 4.-7. sijoilla Avellinon ja Trevison kanssa. Joukkueet ovat voittaneet 26 ottelustaan 13.

Henkilöt

 
25.10.2025 08:34 NBA

Kings kaatoi kalkkiviivoilla Jazzin – Markkanen säkitti 33 pistettä

NBA:ssa Utah Jazz hävisi vieraskentällä Sacramento Kingsille 105-104, kun Domantas Sabonis nosti hyökkäyslevypallon kautta loppulukemat kuusi sekuntia ennen loppusummeria. Lauri Markkanen heitti Jazzille 33 pistettä.

23.10.2025 10:36 NBA

Jazz myllytti 129 pisteellä Clippersin kumoon – Markkanen monipuolisella pelipäällä

Utah Jazz pelasi avausottelunsa tällä NBA-kaudella voittaen Los Angeles Clippersin kotonaan 129-108. Lauri Markkanen tilastoi 20 pistettä, 6 levypalloa ja 5 syöttöä.

21.10.2025 11:55 NBA

NBA-kausi 2025-26 alkamassa – Lauri Markkanen Jazzin tähtipelaajana, Tuomas Iisalo Grizzliesin päävalmentajana

NBA-kausi 2025-26 alkaa Pohjois-Amerikassa 22.10. Maailman parhaassa koripallosarjassa löytyy suomalaisedustusta kahdelta kantilta, kun Lauri Markkanen pelaa Utah Jazzissa ja Tuomas Iisalo on päävalmentajana Memphis Grizzliesissä.

20.10.2025 23:41 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen aloittanut vahvasti Espanjassa – ”Sujunut positiivisesti”

Lotta-Maj Lahtinen pelaa jo kolmatta kauttaan Espanjan kovassa LF Endesassa. Täksi kaudeksi hän siirtyi Araskin joukkueeseen ja on aloittanut kauden erinomaisesti.

17.10.2025 11:17 Susijengi

Jantusen kolmossuma Bayern Münchenin turma Euroliigassa

Euroliiga-kautensa alavireisesti aloittanut hallitseva mestari Fenerbahce nappasi torstai-iltana tuiki tärkeän voiton kotikentällään Istanbulissa nujertamalla Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman Bayern Münchenin pistein 88–73 (37–32). Fenerbahcen voiton takuumiehenä loisti viisi kolmosta upottanut Mikael Jantunen.

15.10.2025 10:13 Suomalaiset ulkomailla

Ilari Seppälä nauttii suurta vastuuta Unkarissa – ”Ei tunnu väsy”

Ilari Seppälä on aloittanut toisen kautensa Unkarin liigassa pelaavan Kecskemetin joukkueessa. Täksi kaudeksi hän sai tuttua seuraa, kun Okko Järvi siirtyi joukkuekaveriksi.

14.10.2025 20:41 Susijengi

Perttu Blomgren Saksan cup-mestari MBC Mitteldeutscheriin

Susijengin EM-kisaleiritykseen kuulunut Lapuan Korikobrien kasvatti Perttu Blomgren, 196 cm ja 24 vuotta, on allekirjoittanut sopimuksen Saksan Bundesliigaa tappiottomana johtaman MBC Mitteldeutscherin kanssa. Myös Saksan cupin hallitsevana mestarina kauteen lähtenyt Mitteldeutscher pelaa Bundesliigan lisäksi Pohjois-Euroopan liigaa (ENBL).

14.10.2025 08:06 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuerin Galatasaray voittoon Euroliigassa – kovia Susiladies-suorituksia läpi Euroopan

Euroturnaukset saatiin käyntiin viime viikolla ja Awak Kuierin Galatasaray aloitti maukkaalla voitolla. Viikolla nähtiin useita muitakin kovia suorituksia Susiladies-pelaajilta.

6.10.2025 21:31 Susijengi

Miikka Muurinen väläytteli Partizan-debyytissään

Susijengin ja Suomi-koripallon suurlupaus Miikka Muurinen, 18, pääsi maanantaina ensimmäistä kertaa tositoimiin Serbian jättiseuran Partizan Belgradin, paidassa. Muurinen viimeisteli seitsemän pistettä ja esitteli taitojaan monipuolisesti, kun Partizan peittosi Adrianmeren liigassa KK Krkan 84–78 (42–28).

6.10.2025 16:38 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimies palasi Saksaan voittamaan mestaruuden

Elina Koskimies siirtyi yhden Suomessa vietetyn kauden jälkeen takaisin ulkomaille palaten tuttuun maahan Saksaan. Seura on kuitenkin uusi, kun hän teki sopimuksen Saarlouis Royalsin kanssa.

Näytä lisää vastaavia