4.6.2024 12:58 Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen 23-vuotiaan amerikkalaispelaaja Re’Shawna Stonen kanssa. 165-senttinen pelintekijä aloitti viime kaudella ammattilaisuransa Kouvolassa ja teki kotiyleisöön vaikutuksen pelaamalla todella vahvan kevään pronssimitaliin päättyneellä kaudella.

Kuva: Ville Vuorinen
30 ottelussa kertyi tehoiksi 16,4 pistettä, 5,3 levypalloa, 4,1 syöttöä sekä 1,6 riistoa ottelua kohden. Pudotuspeleissä jälki oli vielä vakuuttavampaa, kun 8 ottelussa tilastoiksi syntyi 22,9 pistettä, 6,4 levypalloa, 3,3 syöttöä ja 1,8 riistoa ottelua kohden. Pudotuspeleissä 2 pisteen heitot upposivat kovalla 58,8% tarkkuudella sekä kolmen pisteen heitot 35,3% tarkkuudella.
- Ensimmäinen kauteni ammattilaisena Kouvottarissa oli hieno matka ja siitä iso kiitos kuuluu joukkuekavereilleni, valmentajille ja yhteisölle. Tunsin oloni kotoisaksi ja pystyin kehittämään peliäni, Stone kommentoi seuran tiedotteessa.
- Tietäen mitä saavutimme viime kaudella ja mitä voimme saavuttaa tulevalla kaudella oli yksi iso syy miksi halusin palata Kouvolaan. Emme saavuttaneet mestaruutta, mutta näytimme, että pystymme kilpailemaan korkealla tasolla. Nyt kun joukkue taas hieman muuttuu, uskon että meillä on iso mahdollisuus saavuttaa enemmän tällä tulevalla kaudella.
Päävalmentaja Joonas Frimodig on mielissään tuoreesta jatkosopimuksesta.
- Re’Shawnalla meni aikansa tottua eurooppalaiseen korikseen ja sen fyysisyyteen, mutta keväällä hän näytti kuinka hyvästä pelurista on kyse. Hän on taitava hyökkäyspään pelaaja, joka pystyy luomaan oman heittonsa sekä voittamaan tiukkoja pelejä omilla henkilökohtaisilla suorituksilla. Puolustuksessa on vielä kehitettävää, mutta kun tietää hänen asenteensa harjoittelua kohtaan niin hän varmasti tulee parantamaan siinäkin. Todella iso jatkosopimus meille ja kun viime kauden joukkueesta on jo 7 jatkajaa niin se tulee olemaan etu alkukaudesta meidän joukkueelle, Frimodig kommentoi.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittoihin ylsivät Pyrintö, PeKa, BC Nokia ja EBT.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Tapiolan Hongan Tess Barnesille yhden ottelun kilpailukiellon.
Naisten Korisliigassa pelattiin keskiviikkona kolme ottelua. Illan voittajia olivat PeKa, EBT ja Pyrintö.
Naisten Korisliigassa pelattiin tiistaina yksi ottelu. Kouvolassa pelattu kamppailu eteni jatkoajalle, jonka päätteeksi ToPo vei sarjapisteet lukemin 84–75.
Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi on valittu Vimpelin Vedon Sara Puckett.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme ottelua. Voittoihin ylsivät ViVe, PeKa ja ToPo.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky kaatoi kotonaan BC Nokian. Ottelu päättyi emäntien voittoon 76-49.
Naisten Korisliigan kuukauden pelaajaksi joulukuussa valittiin Vimpelin Vedon Jeanae Terry. Hänen johdollaan Veto oli loppuvuodesta sarjan kuumin joukkue, ja hyvä vire on jatkunut myös tämän vuoden puolella.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kolme tiukkaa ottelua. Sarjapisteitä keräsivät EBT, ViVe sekä Pyrintö.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky voitti kotikentällään Kouvottaret. Ottelu päätttyi emäntien voittoon 83-54.