6.9.2004 Äänekosken Huiman miesten SM-joukkue on vahvistanut korinaluskalustoaan Bastian Kordyakalla. 208-senttinen ja 22-vuotias saksalaisnuorukainen on Huiman toinen EU-pelaaja. Aiemmin Huima pestasi belgialaisen Fely Bwatun.
Kordyaka on ikäisekseen jo suhteellisen kokenut peluri. Hän on pelannut Saksan Bundesliiga –tasolla jo vuodesta 1998. Parhaan Bundesliiga-kautensa Kordyaka pelasi 2002-03, jolloin hän teki Würzburgin joukkueessa runkosarjan keskiarvoikseen 5,6 pistettä ja 3,2 levypalloa. Würzburgin lisäksi Kordyaka on pelannut pääsarjaa Hagenin ja Kölnin joukkueissa. Bundesliigan ohella Kordyaka on kolunnut Saksan nuorten maajoukkueita.
Huima aikoo vahvistaa vielä rivejään yhdellä amerikkalaispelurilla. Parhaillaan joukkueen testattavana ovat 205-senttinen Brandon Weiss ja 203-senttinen Bruno Lester. Weiss on saanut koripallo-oppinsa NCAA II divisioonan Nova Southeastern –yliopistosta, jonka jälkeen hän on piipahtanut mm. Hollannissa. Lesterillä ammattilaiskokemusta karttunut Kolumbiasta. Yliopistokoripalloa hän pelasi NAIA-tason Lewis & Clark State –opinahjossa.
Äänekosken Huiman kotimaisesta osastosta jatkostaan ovat sopineet Juha-Matti Hirvanen, Toni Ilmonen, Jouni Määttänen, Timo Naukkarinen, Tero Rantaniva ja Antti Siimes.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.
Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.