Salminen korvaa Pavicevicin Hongan päävalmentajana

20.9.2010 Pekka Salminen valmentaa Espoon Honkaa alkavalla kaudella koripallon kotimaisessa pääsarjassa ja kansainvälisessä VTB United-liigassa. Maajoukkueen valmennusportaaseen pitkään kuulunut ja viime kaudella Joensuun Katajaa Koriliigassa luotsannut Salminen, 46, ei empinyt tarttua hänelle tarjoutuneeseen tilaisuuteen, kun Mihailo Pavicevic, 52, päätti purkaa sopimuksensa Hongan kanssa.

Viime kaudella Joensuun Katajaa luotsannut Pekka Salminen (kuvassa) siirtyy pikakomennuksella Espoon Hongan luotsiksi korvaten sopimuksensa irtisanoneen Mihailo Pavicevicin.

Salminen (vas.) on Suomen koripallomaajoukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja. Kuvassa oikella päävalmentaja Henrik Dettmann. Kuvat: Francois Perthuis & Tytti Nuoramo.

- Keskustelimme asiasta ensimmäinen kerran viime perjantaina, joten onhan tässä edetty varsin nopeasti puolin ja toisin. Vedän Hongalle ensimmäiset harjoitukset maanantaina, kertoo Salminen.

Salmisen tulikaste 2000-luvun menestyneimmän suomalaisseuran peräsimessä nähdään puolestaan jo ensi perjantaina, kun Kouvot saapuu Korisliigan avauskierroksen merkeissä Espooseen.

- Hongan kannalta oli onni, että Salmisen kaltainen suomalainen huippuvalmentaja oli vielä vapaana, toteaa seuran puheenjohtaja Mika Sohlberg.

Suomessa aiemmin Vantaan Pussihukkia, ToPoa ja Katajaa valmentanut Salminen on valmis vastaamaan omalta osaltaan taatusti vaativaan, mutta onnistuessaan myös palkitsevaan haasteeseen.

- Jossain vaiheessa nuorena miehenä asetin tavoitteekseni valmentaa ulkomailla ja toteutin sen, Salminen viittaa länsinaapurin suuntaan ja Solnaan, jossa hän juhli kaksi kertaa Ruotsin mestaruutta.

Honka ja VTB-liiga tarjosivat luontevan jatkumon Salmisen uralle.

- Seuraava tavoitteeni on ollut valmentaa jossain Euroopan liigassa. Ajattelin nyt samoin kuin silloin aikoinani Ruotsiin lähtiessäni, että perhana mikä mies minä olen, jos en tarttuisi tällaiseen tilaisuuteen, sanoo Salminen.

Pavicevic jää Montenegroon

Hongassa kaikki oli jo valmiina seuran viisi kertaa Suomen mestariksi valmentaneen Pavicevicin paluuseen Espooseen yhden välivuoden jälkeen. Hongan ja Pavicevicin purettu sopimus kattoi ensi kauden.

- Sovimme Pavicevicin kanssa, että hän pitää ensin pienen tauon Montenegron EM-karsintaurakan jälkeen. Pavicevicin piti saapua Suomeen tiistaina, mutta emme tavoittaneet häntä siinä vaiheessa puoleentoista vuorokauteen. Sitten Pavicevic lähetti minulle tekstiviestin, jossa hän kertoi päätöksestään jäädä Montenegroon ja lastensa luokse, kertoo Sohlberg Hongan lehdistötiedotteessa.

Hongalle päätös tuli seuran tiedotteen mukaan ns. puun takaa.

- Kymmenen vuoden mittainen yhteinen taival loppui ikävällä tavalla, muotoilee Sohlberg.

Hongan päähuomio on VTB-liigassa

Honka nousi kuitenkin nopeasti takaiskustaan ja sillä on jalkeilla vahva valmennustrio.

Joukkueen valmennuksesta kesästä lähtien vastannut Jussi Syrjänen toimii Salmisen apuna. Joonas Iisalo on puolestaan Hongan uusi fysiikkavalmentaja. Työtä ja kiirettä riittää, sillä Honka pelaa alkavalla kaudella pelkästään runkosarjojen merkeissä muhkeat 54 ottelua.

Korisliigan keväisiin ratkaisuihin on vielä riittävästi aikaa, joten Salminen panostaa tässä vaiheessa VTB-liigaan, jonka Honka käynnistää 6. lokakuuta pelattavalla kotiottelulla ukrainalaista Dnipro Dnipropetrovskia vastaan.

- VTB-liiga on nyt keskeisin tavoitteemme. Erityisesti kotiottelut on varustettu huutomerkeillä. Ensi kevään tilannetta pitää vielä tutkia, kuvailee Salminen nykyistä tilannetta.

Pikahälytyksellä Honkaan saapunut Salminen ei voi vielä lähteä laatimaan mitään aikataulullista tavoitetta Hongan valmiuden osalta. Kaikki tarmo keskitetään nyt vain ja ainoastaan oman joukkueen tekemiseen nimenomaan puolustuksen kautta, missä Salminen on tunnetusti taitavimmillaan.

- Toisaalta joukkue on jo harjoitellut hyvin Syrjäsen kanssa ja lisäksi monet Hongan pelaajat ovat minulle entuudestaan tuttuja maajoukkueesta, muistuttaa Salminen.

Korisliigan avausottelu Honka-Kouvot perjantaina klo 18.30 Tapiolan Urheiluhallissa.

 
5.12.2025 20:43 Korisliiga

Lahti jo toiseen voittoon Seagullsista – taulukon huipulla Vilpas ja Honka jatkavat pisteiden keruuta

Sarjanousija on nyt vienyt runkosarjan molemmat kohtaamisensa hallitsevaa mestaria vastaan. Tuore kuukauden pelaaja Riku Korhonen pelasi jälleen erinomaisen pelin Espoossa.

5.12.2025 11:19 Korisliiga

Riku Korhonen on valittu Korisliigan marraskuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Kauden toinen valinta on Tapiolan Hongan Riku Korhonen.

3.12.2025 20:41 Susijengi

Andre Gustavson Belgian suurseura Oostendeen

Susijengin EM-mitalipelijoukkueeseen viime kesänä kuulunut ja marraskuussa Karhu Basketia Korisliigassa edustanut helsinkiläislähtöinen Wartti Basketin kasvatti Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa.

27.11.2025 12:57 Korisliiga

Pyrinnön Valtteri Mervola haaveili junnuna olevansa jonain päivänä Korisliiga-joukkueen avausviisikon pelinjohtaja – nyt kun se on totta, se on pelaajalle arkipäivää

Toista kautta Tampereen Pyrinnön pelinjohtajan paikalla pelaava Valtteri Mervola kertoo saaneensa Pyynikin palloiluhallin yleisöltä paljon lämmintä palautetta. Parin vuoden takainen lyhyt Saksan-kokemus kuitenkin laittaa edelleen miettimään toisen ulkomaanmatkan mahdollisuutta.

22.11.2025 19:33 Korisliiga

Tahvanainen ja Aalto johtivat Korihaiden pistetehtailua – Katajalle kauden kolmas voitto

Hiljattain pitkän tappioputken kärsinyt Korhait sai alle toisen peräkkäisen voiton, joka oli kaikkiaan kauden viides. Vaikeasta alkukaudesta kärsinyt Kataja Basket puolestaan sai tililleen kauden kolmannen onnistumisen.

21.11.2025 21:38 Korisliiga

Korkiatupa tulitti kaaren takaa Kouvojen täpärässä voitossa – Kauhajoki vei vieraspisteet Helsingistä rajulla piste-erolla

Kauhajoki kipuaa ahkerasti Korisliigan sijoja ylöspäin. Tämän illan vierasvoitolla se ohitti Seagullsin ja on toisella sijalla tasoissa Hongan kanssa, joka otti niin ikään vierasvoiton omasta ottelustaan Loimaalla. Illan kolmannen vierasvoiton vienyt Vilpas jatkaa edelleen sarjan kärjessä.

15.11.2025 20:08 Korisliiga

Korihait palasi voittojen tielle kuuden ottelun tappioputken jälkeen – Vilpas kaatoi Seagullsin ja nousi taas sarjan kärkeen

Mikael Aalto, Jalen Brooks ja Ty Berry olivat joukkueidensa pistekuninkaat illassa, jonka aikana Korisliigan paalupaikka vaihtoi hallitsijaa ja kauden upeasti aloittanut Korihait sai vihdoin tappioputkensa katki.

14.11.2025 21:17 Korisliiga

Kokko ja Keeler Bisonsin tehokaksikko – KTP kaatoi Kouvot 27:llä

Miesten Korisliigassa sarjapisteitä keräsivät Bisons Loimaa, KTP-Basket ja Tapiolan Honka.

12.11.2025 14:20 Pääjuttu

Jyri Lehtonen HBA:n poikien edustusjoukkueen päävalmentajaksi

Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Korisliigassa tehnyt entinen huippupelaaja ja Äänekosken Huiman kasvatti Jyri Lehtonen, 51, on Viroon siirtyneen Anton Mirolybovin seuraaja Helsinki Basketball Academyn Divari A:ssa pelaavan poikien edustusjoukkueen päävalmentajana sekä nuorten olympiavalmentajana.

12.11.2025 14:03 Korisliiga

Seagullsin Kahron Ross kertoo erityisestä suhteestaan Suomeen ja Korisliigaan – ”Olen pikkukaupungin kasvatti, joten eniten sopeutumista on vaatinut muutto Nokialta Helsinkiin”

Kuukauden pelaaja Kahron Ross johti Helsinki Seagullsin lokakuussa kuuden ottelun mittaiseen voittoputkeen ja tilastoi omiksi keskiarvoikseen tuplatuplan 17,7 pisteellä ja 10,1 syötöllä.

Näytä lisää vastaavia