9.8.2013 Viime kaudella naisten SM-sarjan neljän joukkoon edenneen Forssan Alun luottopelaajiin kuulunut Sanna Helenius, 29, jatkaa forssalaisjoukkueen riveissä. 180-senttinen Helenius on pelannut urallaan 45 naisten maaottelua.

Sanna Helenius jatkaa uraansa Forssassa. Kuva: Francois Perthuis.
Vantaan Pussihukkien kasvatteihin kuuluva Helenius kokosi viime kaudella Alulle 5,3 pistettä ja 1,7 levypalloa ottelua kohden pelipaikoilla 1-4. Alkavalla kaudella Heleniusta aiotaan peluuttaa heittävän takamiehen ja pienen laiturin tonteilla.
– Lähden parantamaan viime kaudesta. Pelini lähtee puolustamisesta, mutta uskon, että voin olla parempi hyökkäyksessä. Aion tehdä rohkeammin ratkaisuja kuin ennen, Helenius kertoo Alun tiedotteessa.
Helenius on ensimmäinen Alun viime kauden joukkueen pelaajista, joka on tehnyt jatkosopimuksen.
– Halusimme, että Sanna jatkaa meillä. Hän kärsi viime kaudella siitä, ettei päässyt oikein pelaamaan omalla paikallaan, mutta teki silti paljon töitä joukkueen eteen, Alun manageri Jyrki Tulander toteaa.
Alkua valmentaa kaudella 2013/14 Tarmo Petter.
Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Espoo Basket Team ja Vimpelin Veto aloittavat sarjat kotonaan. Välieriin etenemiseen vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät keskiviikkona. Peli-Karhut ja Pyrintö aloittavat urakkansa kotikentällään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.
Naisten Korisliigan runkosarja paketoitiin lauantaina. Illan voittajia olivat PeKa, BC Nokia, ToPo ja HBA-Märsky.
Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan toiseksi viimeinen pelipäivä. Illan neljässä ottelussa voittajiksi ylsivät Pyrintö, ToPo, BC Nokia ja HBA Märsky.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. Voittajiksi ylsivät ViVe ja EBT.
Naisten Korisliigassa pelattiin perjantaina kaksi ottelua. Voitot kirjattiin Pyrinnölle ja BC Nokialle.
Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun parhaaksi on valittu Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki. Hän sai samaisen kunnian myös marraskuussa.
Lauantaina Naisten Korisliiga jatkui yhdellä ottelulla. Siinä Vimpelin Veto haki vierasvoiton Nokialta 74-68.
Naisten Korisliiga jatkui perjantaina kahdella ottelulla. Illan voittajia olivat HBA-Märsky ja Honka.
Naisten Korisliigan keskiviikon ainoassa ottelussa ToPo paransi asemiaan kaatamalla kotikentällään EBT:n. Ottelu päättyi 72–66.