Seurojen valmennuspäälliköt kokoontuivat Vierumäellä

7.6.2004 Valtakunnalliset valmennuspäällikköpäivät järjestettiin jo kolmannen kerran toukokuussa Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä. Osallistujia oli 25 henkilöä 15 eri seurasta. Poikkeuksena aikaisempiin vuosiin kutsun olivat saaneet seuran valmennusvastaava yhdessä seuran hallituksen tai johtokunnan jäsenen kanssa. Uudistuksen tavoitteena oli jakaa viestiä seurassa useammalle henkilölle sekä jakaa ajatuksia yhdessä ”tekijöiden” ja ”päättäjien” kesken.

Valmennuspäällikköpäivien ohjelma oli tiivis, mutta myös antoisa. Koripalloliitto esitteli erilaisia mahdollisuuksia päätoimisen henkilön palkkaamiseksi seuroihin. Valmennuspäällikön työnkuva määriteltiin, valmentajasopimuksista esiteltiin malleja sekä käsiteltiin tekijöiden hyvinvointiasioita. Seuraorganisaatiosta saatiin malli jalkapallopuolelta, kun FC Kuusysin toiminnanjohtaja Pasi Reinisalo esitteli seuransa organisaatiota. Junioritoiminnasta tuotiin malleja Namika Lahdesta, Tapiolan Hongasta sekä Karhun Pojista. Nuorisotoiminnan linjauksia käsiteltiin koulutus- ja nuorisoyksikön puheenjohtajan Markku Salmikiven johdolla ja jaettiin ajatuksia linjausten sisällöistä ryhmätöiden pohjalta. Lars Ekström esitteli myös poikkeavan mallin valmennustyylistään otsikolla pelaajan arvostaminen. 

Tapahtumassa käsiteltyjen asioiden kirjo oli siis laaja. Jotta tieto saavuttaisi mahdollisimman monet kiinnostuneet, on kaikki valmennuspäällikköpäivillä läpikäyty materiaali saatavilla. Mikäli olet kiinnostanut materiaaleista, ole yhteydessä Marika Vilaseen, marika.vilanen@koripalloliitto.fi

Saatavilla oleva materiaali:  

  • Case FC Kuusysi – seuraorganisaatio
  • Case Karhun Pojat – harjoitusten seuranta
  • Case Namika Lahti – junnun tie
  • Case Namika Lahti – pelaajan arvostaminen
  • Case Tapiolan Honka – mikrosta mestariksi
  • Case Tapiolan Honka – seuran laatukäsikirja versosta keloon
  • Koripalloliiton Nuorisotoiminnan linjaukset – versio
  • Valmennuspäällikön työnkuva, valmentajasopimukset, tekijöiden hyvinvointi

Asiat

 
29.8.2025 14:27 Lasten ja nuorten liikunta

Joukkuepelien lasten urheilun illat valmentajille ja seurojen avainhenkilöille – nyt on aika muuttaa suuntaa!

Suurimmat joukkuelajit ovat lyöneet hynttyyt yhteen muiden lajien kanssa ja päättäneet tehdä jotakin merkittävää: muuttaa lasten urheilun tulevaisuutta. Yhteinen näkemys lapsuusvaiheen urheilusta joukkuepeleissä on julkaistu – ja se tuo mukanaan rohkeita, konkreettisia muutoksia harjoitus ja kilpailutoimintaan.

29.8.2025 14:13 Pääjuttu

Lastenvalmennusseminaarissa minikoripalloguru, asiaa lasten voimaharjoittelusta ja alustus minikoripallon sääntömuutoksista

Sunnuntaina 21. syyskuuta Kisakalliossa lasten koripallovalmennuksen asiantuntija Maurizio Cremoninin luennon lisäksi nähdään esitykset lasten voimaharjoittelusta sekä minikoripallon sääntömuutoksista.

29.8.2025 10:39 Valmentajat

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Karkkila

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Karkkilassa yhteistyössä seuran kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

29.8.2025 10:34 Valmentajat

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Tampereella

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Tampereella yhteistyössä seuran kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

7.8.2025 16:05 Seura tiedottaa

Angel de Juan Jausás mukaan WB-Panttereiden naisten valmennukseen

Gran Canarialta kotoisin oleva 27- vuotias Angel on A-lisenssivalmentaja, jolta löytyy valmennuskokemusta Espanjasta ja Suomesta. Kolme vuotta sitten Suomeen saapunut Angel toimi viime kaudella BC Nokian Naisten korisliigajoukkueen apuvalmentajana ja WU19-16 -joukkueiden päävalmentajana.

1.8.2025 12:41 Seura tiedottaa

WB-Pantterit on solminut kaksivuotisen valmennussopimuksen Justice Grahamin kanssa

WB-Pantterit jatkaa toimintansa kehittämistä ja Justice Grahamin tulo seuraan tuo merkittävää osaamista poikapuolen valmennukseen. Kolmena edellisenä kautena MU19 SM-kultaa valmentajana voittanut Graham on suorittanut koripalloliiton HKVT-tutkinnon.

30.7.2025 16:16 Seura tiedottaa

Satu Halla ja Tom Cooman sopimukseen Lahti Basketball Junioreiden kanssa

Lahti Basketball Junioreiden viime kausi oli merkittävän kasvun vuosi. Kauden 2025-26 sopimukset Satu Hallan ja Tom Coomanin kanssa sekä päävalmentajavalinnat osoittavat, että seura jatkaa vahvaa panostusta niin lasten ja nuorten liikuttamiseen kuin laadukkaaseen valmennukseen.

30.7.2025 11:04 Lastenvalmennusverkosto

Syyskuisen Lastenvalmennusseminaarin pääesiintyjäksi lasten koripallovalmennuksen legenda Maurizio Cremonini

Suomen Koripalloliitto ja Kolmen Kampuksen Urheiluopisto järjestävät yhteistyössä yksipäiväisen Lastenvalmennusseminaarin Lohjalla Kisakallion Susi Training Centerissä sunnuntaina 21. syyskuuta. Pääesiintyjäksi saapuu kansainvälinen minikoripallon legenda, italialainen Maurizio Cremonini.

29.7.2025 11:50 Valmentajat

FABC: Jirka Poropudas korvaa Vesa Vertion – Tiedettä ja tilastoja valmennuksen tueksi

FABC haluaa onnitella Vesa Vertiota lämpimästi hänen uudesta työtehtävästään Rytas Vilnan valmennuksessa. Uudet haasteet ovat aina askel eteenpäin, mutta valitettavasti ne tarkoittavat myös sitä, että Coach Vertio joutuu perumaan osallistumisensa tulevaan klinikkaan.

21.7.2025 13:39 Juniorivalmennusverkosto

Jyri Lehtonen esiintyjäksi elokuun FABC-klinikalle

Vantaan Martinlaakson koululla 30.-31.8. järjestettävä FABC-klinikka vahvistuu taas yhdellä huippuvalmentajalla, kun Suomen maajoukkueen entinen pelinrakentaja ja kohta jo 20 vuotta huippuvalmennustehtävissä toiminut Jyri Lehtonen saapuu klinikalle esiintyjäksi.

Näytä lisää vastaavia