Stokes vei korikuninkuuden, Mäkelä syöttötilaston

15.3.2004 BC Jyväskylän 170-senttinen takamies Glenn Stokes on SM-Koriksen pelikauden 2003-04 korikuningas. Stokes voitti pistetilaston nakuteltuaan 24,7 pistettä ottelua kohden. Pistetilaston kakkoseksi nousi runkosarjan päätöskierroksella Pyrbasketin Lynn Washington, joka ohitti Lappeenrannan NMKY:n Pasi Riihelän. Koriinjohtaneiden syöttöjen ykkönen oli ensimmäistä kertaa urallaan konkari Roope Mäkelä.

Washington teki päätöskierroksella Honkaa vastaan 32 pistettä, jotka siis nostivat hänet lopputilanteessa ohi Riihelän, joka jahtasi ensimmäisen suomalaisen korikuninkaan titteliä sitten Tapio Stenin ja vuoden 1980. Washingtonin pistekeskiarvoksi muodostui lopulta 24,2 ja Riihelän puolestaan 23,8. 

Yhden ansion Riihelä kuitenkin nimiinsä nappasi, sillä hän vastasi yhdessä UU-Korihaiden Jarno Nikulan kanssa kauden korkeimmasta pistesaaliista yhdessä ottelussa. Riihelä riehaantui lokakuussa Korihaita vastaan ja teki uudeksi ennätyksekseen 45 pistettä. Nikula puolestaan pussitti samaisen pistemäärän ottelussa Namika Lahtea vastaan. Stokes puolestaan katkaisi Pyrbasketin vahvistusten hallinnan pistetilastossa. Neljänä edellisenä vuonna Pyrbasketin amerikkalaisvahvistus oli voittanut korikuninkuuden – eikä Lynn Washington totuuden nimissä nytkään kauas jäänyt.

Levypallotilaston voiton vei Team Componentan John Green, joka kaapi 12,3 levyriä ottelua kohden. Korihaiden William McFarlanin tilastokeskiarvo oli vieläkin parempi (14,3), mutta hän ei ollut tilastokelpoinen vähäisen pelimäärän vuoksi.  

Syöttökuningas oli ensimmäisestä kertaa urallaan KTP Basketin Roope Mäkelä, joka on myös kaikkina aikoina eniten SM-runkosarjassa antanut pelaaja. Mäkelän ottelukohtainen syöttökeskiarvo oli runkosarjassa 4,85. Urallaan hän on jakanut syöttöjä yhteensä 1.097, kun tilastokakkosella Jukka Toijalalla niitä on 1.058.  

Joensuulaista Katajaa edustava Shawn Swords oli sarjan ahnain pallorosvo, joka vei pelivälineen vastustajalta 3,03 kertaa ottelua kohden. Monipuolinen Swords ansioitui muutenkin; hän sijoittui SM-Koriksen kymmenen parhaan joukkoon myös levypalloissa (9,4), syötöissä (4,26) ja peliminuuteissa (35,4). Pelkästään positiivista Swordsin tilille ei kuitenkaan merkitty – Swords hukkasi sarjassa eniten palloja (3,71 menetystä/ottelu).  

Parviainen lähimpänä kausiennätystä 

Keskiarvoilla mitattavissa tilastokategorioissa ei uhiteltu aiempina vuosina SM-Koriksessa tehtyjä ennätyslukemia. Heittotarkkuuksissa yksi pelaaja pääsi lähelle kymmenen vuotta sitten tehtyä kausiennätystä. Pussihukkien Timo Parviainen upotti kauden aikana kahden pisteen heittonsa huikealla 72,1 prosentin (132/183) tarkkuudella. Ennätys jäi vain reilun prosenttiyksikön päähän, sillä kärkipaikkaa pitää Panttereita kaudella 1993-94 edustanut Daryl Ivery (73,4 %). 

Vapaaheitoissa oli toista kertaa peräkkäin tarkin sihti Äänekosken Huiman Toni Ilmosella. Ilmonen uusi tilastovoittonsa upottamalla bonusheittonsa 88,1 prosentin tarkkuudella (118/134). Ilmonen on myös SM-Koriksen kaikkien aikojen tarkin vapaaheittäjä onnistuttuaan vapariviivalta 86,3 prosentin (698/808) sihdillä. Kolmen pisteen heittojen paras oli runkosarjassa Pyrbasketin Brian Clifford, joka pisti kolmosistaan 47,9 prosenttia (45/94) sisään. Clifford jäi kauden 2003-04 ainoaksi pelaajaksi, joka saavutti ns. tripla-tuplan. Hän teki 16 pistettä, otti 14 levypalloa ja antoi 13 syöttöä ottelussa Honkaa vastaan 1.2.2004.  

SM-Koriksen paremmuustilastot 



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_sm-koris/

Asiat

 
11.7.2025 18:42 Pääjuttu

Ze´Rik Onyemasta Vilppaan uusi sentteri

206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.

9.7.2025 09:58 Korisliiga

Hugo Boman siirtyy Kauhajoelle

Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.

7.7.2025 11:48 Korisliiga

Laituri Brian Goracke vahvistaa Korihaita

Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.

4.7.2025 11:10 Korisliiga

Leo Eklund tavoittelee uransa seuraavaa askelta Korihaissa

Uudenkaupungin Korihait on tehnyt kahden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen takamies Leo Eklundin kanssa. 19-vuotias Eklund siirtyy kasvattajaseurastaan Helsingin NMKY:stä ensimmäistä kertaa Korisliiga-ympyröihin.

4.7.2025 09:18 Korisliiga

Lauri Kallio ja Tapiolan Honka jatkosopimukseen

Honkalaiskasvatti Lauri Kallio, 22, nähdään Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueen vahvuudessa myös kaudella 2025-26.

3.7.2025 15:54 Korisliiga

Emil Uotila ja Tapiolan Honka jatkosopimukseen

Emil Uotila, 25, jatkaa Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueessa kaudella 2025-26.

3.7.2025 09:37 Mestarien liiga

Kauhajoki kohtaa Mestarien liigan avauskierroksella liettualaisvastustajan

Kauhajoki arvottiin kolmanteen karsintaturnaukseen, jossa se kohtaa avauskierroksella liettualaisen Uniclub Bet Juventus Utenan.

3.7.2025 09:11 Korisliiga

Eemi Luukkonen ja Kauhajoki jatkosopimukseen

Kauhajoki on solminut vuoden jatkosopimuksen Eemi Luukkosen kanssa. Luukkonen on pelannut Kauhajoella kaksi edellistä kautta.

30.6.2025 22:51 Korisliiga

Helsinki Seagullsille uudet omistajat - jatkaa Korisliigassa

Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.

30.6.2025 09:35 Korisliiga

Miikka Marttinen siirtyy Lapualle

Marttisen sopimus on muotoa 1+1. Lapualle Marttinen siirtyy Kobrista KTP-Basketista, jossa hän pelasi kaksi edellistä kautta.

Näytä lisää vastaavia