26.3.2003 Sekä Jenni Laaksosen North Carolina että Jutta Körkön Vanderbilt kohtasivat voittajansa yliopistojen NCAA-mestaruusturnauksen toisella kierroksella. Molemmat kärsivät tappionsa huonommin rankatuille joukkueille.
North Carolinan kauden päätti Mideast-lohkossa kuudenneksi sijoitettu Colorado. Sen voittolukemat kirjattiin 86-67. North Carolina oli rankattu lohkossa kolmanneksi. Laaksonen pelasi ottelussa viisi minuuttia kaapien kaksi hyökkäyspään levypalloa. Hän teki myös vapaaheittoviivalta yhden pisteen. Kauden keskiarvoikseen Laaksonen merkkautti 2,0 pistettä, 1,1 levypalloa ja 6,4 peliminuuttia.
Jutta Körkkö ei päässyt kentälle, kun Vanderbilt hävisi Boston Collegelle niukasti jatkoajan jälkeen 85-86. Boston oli arvostettu etukäteen East-lohkon viidenneksi parhaaksi, Vanderbilt puolestaan neljänneksi. Körkön kauden ottelukohtaiset keskiarvot olivat 0,7 pistettä ja 0,5 levypalloa 3,0 minuutissa.
Kolmannen suomalaisnaisen Reetta Piiparin Xavier putosi NCAA-turnauksesta jo ensimmäisellä kierroksella.
Viimeisellä kahdella kaudella Ranskan liigassa SIG Strasbourgia ja Limogesia valmentanut ja pitkän päivätyön Susijengin ja nuorten maajoukkueiden valmentajana tehnyt Mikko Larkas, 44, on solminut kaksivuotisen päävalmentajasopimuksen Puolan hallitsevan pronssimitalistin Trefl Sopotin kanssa.
Severi Kaukiainen pääsi juhlimaan Virossa mestaruutta ja cupiin voittoa. Hänet valittiin myös finaalien ja cupin MVP:ksi, joten hänen kauttaan voidaan sanoa hyvällä syyllä onnistuneeksi.
Viime kaudella Saksan Pro A -liigan Karlsruhea edustanut kotkalaisen KTP:n kasvatti ja Korisliigassa pitkään Kouvojen paidassa pelannut Joel Mäntynen on varattu NBA:n kehitysliigan (G League) kansainvälisen draftin 11. sijalla Rio Grande Valley Vipersiin. Valley Vipers on Houston Rocketsin farmijoukkue.
Susijengin avainpelaajiin kuuluva Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 25, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Memphis Grizzliesin päävalmentaja Tuomas Iisalo puolestaan toimii joukkueensa päävalmentaja kesäliigassa.
Anniina Äijänen pääsi Trevison kanssa lähelle nousua Italian Serie A1:een, mutta jatkoaikatappio vesitti nousuhaaveet. Kokonaisuudessaan sekä Äijäsen että Trevison kausi oli vahvasti plusmerkkinen.
Viime vuosina Paris Basketballin niin Ranskan liigan, Ranskan cupin kuin Eurocupinkin mestaruuksiin johdattanut Susijengin kulmakivi Mikael Jantunen, 204 cm ja 25 vuotta, siirtyy kaksivuotisella sopimuksella hallitsevan Euroliigan mestarin ja Turkin mestarin, istanbulilaisen Fenerbahcen paitaan.
Euroopan ammattilaiskentillä päättyneellä kaudella debytoinut Susijengin ison pään luottomies ja Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 203 cm ja 25 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Italian pääsarjaa (Serie A) pelaavan Pallacanestro Varesen kanssa.
Viime vuosina Saksan maajoukkueen peräsimessä historiaa tehnyt Gordon Herbert, 66, jatkaa menestysputkeaan. Herbertin valmentama Bayern München huipensi kautensa mestaruuteen päihittämällä torstai-iltana Saksan Bundesliigan viidennessä finaaliottelussa Ulmin 81–77 (48–41). Joukkueen apuvalmentajana toimi Gordon Herbertin poika Daniel Herbert.
Alexander Madsen edusti viime kaudella katalonialaisseura Lleidaa, joka lähti ACB-liigaan sarjanousijana. Joukkue onnistui uusimaan paikkansa sarjassa, mutta Madsenin kauteen mahtui omat haasteensa.
Susijengin takamies Edon Maxhunilla oli tapahtumarikas kausi. Hän aloitti kauden Ranskassa, käväisi Italiassa ja päätti sen Turkissa.