23.1.2015 Kouvojen uudistunut miehistö saa erinomaisen tulikokeen tänään perjantai-iltana Mansikka-ahon urheiluhallissa, kun kouvolalaisten vieraaksi saapuu kovassa talvivireessä oleva Bisons Loimaa. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti ja molemmat ovat poistuneet voittajana kotikentältään. Ottelun näyttää suorana nettilähetyksenä sekä VeikkausTV että KorisliigaTV.

Jason Conley ja Kouvot saavat vieraakseen "Manskarille" Bisonsin. Kuva: Kai Kilappa.
Viimeiset kaksi peliään voittanut Kouvot on sitten edellisen Honka-kotivoittonsa jälkeen päässyt harjoittelemaan viikon ajan. Joukkueen tuoreimmat kasvot Matthew Gibson ja Andre Williamson ovat täten päässeet hieman paremmin joukkueen kuvioihin mukaan.
- Meillä on takana kaksi viikkoa harjoittelua uudella joukkueella. Kiva nähdä missä mennään tällä hetkellä, Kouvot-luotsi Jyri Lehtonen kommentoi.
- Kouvoilla on täysin uusi joukkue verrattuna viime kertaan. Gibson ja Williamson ovat suurissa rooleissa. Meidän pitää pystyä rajoittamaan Kouvojen runeja, sillä emme saa antaa heille yhtään itseluottamusta, Bisonsin päävalmentaja Greg Gibson analysoi.
Vaikean alkukauden jälkeen Bisonsin kone on lähtenyt käyntiin aiemmilta pääsarjakausilta tuttuun tapaan: viimeisestä kymmenestä Korisliiga-ottelusta loimaalaiset ovat voittaneet kahdeksan ja joukkue on noussut pudotuspeliviivan tuntumasta sarjakolmoseksi.
- Biisonit ovat viime viikkoina osoittaneet olevansa sarjan kuumin joukkue. Suuri ottelumäärä on hitsannut biisoneiden joukkuepelaamisen yhteen poikkeuksellisen aikaisessa vaiheessa tätä kautta, Lehtonen kertoo.
Ottelu alkaa 23.1. kello 18:30 Mansikka-ahon urheiluhallissa. Ottelun näyttää suorana nettilähetyksenä sekä KorisliigaTV että VeikkausTV.
Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.
Korisliigan välieriin valmistautuva Uudenkaupungin Korihait tiedottaa tulevien kausien päävalmentajasta. Joukkuetta valmentaa ensi kaudesta lähtien kahden vuoden sopimuksella kolminkertainen Suomen mestari Pieti Poikola.
Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.
Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.
Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.
Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.
Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.
Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.