29.11.2005 Porvoon Tarmo yllätti sarjataulukossa viisi sijaa korkeammalla olleen Kouvolan Kouvot Korisliigan maanantain kotipelissään. Tarmo käänsi tasaisen pelin viimeisellä minuutilla voitokseen 78-70 (28-35).
Tarmon tehomies Rashad Bell piti kotijoukkueen Kouvojen tahdissa ensimmäisen jakson, mutta toisella jaksolla monipuolisemmin ratkonut vierasjoukkue kasvatti johtonsa yli kymmenen pisteen.
Tarmo pääsi uudestaan voittotaistoon kolmannen jakson alussa, jonka jälkeen peli eteni tasaisena lähes loppuun asti. Tarmo voitti viimeisen minuutin 7-0 ja venytti näin voittonsa kahdeksan pisteen suuruiseksi.
Tarmon sankariksi nousi piste-ennätyksensä 32 nostellut Rashad Bell, joka teki jo puoliväliin mennessä 21 pistettä. Mikael Holme heitti 21 pistettä. Voittajilta puuttuivat pelikiellossa ollut Broderick Bobb sekä jalkavaivainen Tally Lloyd. Lauantaina joukkueeseen liittynyt jamaikalainen takamies Juel Wiggen viimeisteli kahdeksan pistettä.
Kolmannen peräkkäisen tappionsa kärsineestä Kouvoista pisteykköseksi pääsi ex-tarmolainen Mark Sweet 18 pisteellä. Edellispelissä liigan tämän kauden piste-ennätyksen 43 heittänyt John Allen jäi nyt 14 pinnaan.
Maanantain toisessa ottelussa Tampereen Pyrintö haki pisteet Turusta, jossa sarjajumbo Aura Basket kaatui 75-89 (39-39) -lukemin.
Molemmilla joukkueilla oli alla kolme tappiota. Pyrintö käänsi kurssinsa, kun se onnistui kahden tasaisen jakson jälkeen kolmannella neljänneksellä kasvattamaan johtonsa kymmeneen pisteeseen. Aura Basket ei enää tavoittanut vierasjohtoa viimeisellä jaksolla.
Pyrinnön voitto irtosi Kenneth Lowen ja Uka Agbain tehoilla. Lowe heitti 28 ja Agbai 27 pistettä.
Arto Talvitie teki kotijoukkueelle 26 ja Danny Gathings 19 pistettä.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.