23.3.2009 Neljä suomalaista naista pelaa tällä hetkellä ammattilaisena Espanjassa. Isoimmassa roolissa on maassa jo seitsemättä kauttaan pelaava Taru Tuukkanen, jonka joukkueen Extrugasa Vilagarcian loppukausi on hyvin haasteellinen.
Sarjassa säilyminen vaatii Tuukkasen Extrugasalta kolmesta viimeisestä ottelusta vähintään yhtä voittoa. Se ei tule olemaan helppoa, sillä vastustajat ovat sarjan ykkönen, kakkonen ja nelonen.
Lauantaina Tuukkasen Extrugasa hävisi 50-57 Cadi la Seu D’urgellille ja tappio oli jo neljäs perättäinen. Kolme neljästä pelistä on kääntynyt viimeisen minuutin aikana. Tuukkanen pelasi 30 minuuttia ja heitti siinä ajassa hyvällä tarkkuudella yhdeksän pistettä ja repi viisi levypalloa.
Liigan kaksi viimeistä joukkuetta putoaa sarjaporrasta alaspäin ja ennen kolmea viimeistä kierrosta on neljä viimeistä joukkuetta tasapisteissä. Yksi niistä on Suomen entisen päävalmentajan Domingo Diazin luotsaama Gran Canaria, jossa Tiina Sten viime aikoina saanut viettää aikaa pääosin vaihtopenkillä. Viime pelissä, jossa Canaria hävisi Ibizalle 64-76, sai Sten joukkueestaan vähiten peliaikaa eli kuusi minuuttia.
Tuukkanen aloitti kauden Italian liigassa Napolissa, mutta siirtyi loppukaudeksi Espanjaan ja siirron syykin oli selvä.
- Joukkue ei saanut haluamaansa isoa sponsoria, eikä myöskään osallistunut Euroopan sarjoihin suunnitelmien mukaan. Niinpä omistaja ilmoitti jo muutaman kuukauden jälkeen, että rahat saattavat loppua ja suositteli hiljaisesti siirtoa muualle. Uusi joukkue löytyikin viidessä minuutissa.
Tuukkanen sanoi lähteneensä Italiaan pääasiassa taloudellisesti kiehtovan sopimuksen vuoksi.
- Peli Italiassa oli aivan erilaista kuin Espanjassa. Se oli paljon fyysisempää, eikä suosi lainkaan taitopelaajia. Myös peluutussääntö, jossa kentällä on aina oltava vähintään kaksi italialaista, aiheuttaa omia ongelmiaan. Esimerkiksi joukkueessa edelleen jatkava Nina Laaksonen ei sen vuoksi pelaa niin paljon, kuin voisi pelata ilman rajoitusta.
Jopa naisten WNBA-liigaan tyrkyllä ollut Tuukkanen hioi aikanaan oppejaan Reetta Piiparin tavoin Xavierin yliopistossa Ohiossa, Yhdysvalloissa. Tuukkasen aikana Xavier tunnettiin erityisesti naisjoukkueestaan ja parhaana vuonna oli Xavier hänen aikanaan NCAA:n turnauksessa kahdeksan parhaan joukossa. Tuukkanen seuraa edelleen opinahjonsa edesottamuksia.
- Tänäkin vuonna naisten joukkueelta odotettiin paljon, mutta se hävisi jo avauskierroksella, sen sijaan Xavierin miesten joukkue on edelleen jatkossa! Naisjoukkueen koko valmennusjohto on muuttunut minun ajoistani, mutta pidän edelleen yhteyttä varsinkin Tulsaa nykyisin valmentavaan entiseen apuvalmentajaani.
Naisten maajoukkueen ehdottomiin runkopelaajiin kuuluva Tuukkanen iloitsee edelleenkin maajoukkueen onnistuneista peleistä tammikuussa, mutta ei kiellä, ettei urakka olisi ollut raskas.
- Kun tulin takaisin Espanjaan, koin todella olevani rikki ja lisäksi minulta jäi yksi seurajoukkueen peli väliin. Se oli surullista, sillä seurasta ja kaupungista on vuosien varrella tullut minulle hyvin rakas. Haluaisin ehdottomasti, että sarjapaikkamme säilyisi, enkä missään nimessä halunnut olla poissa seuran peleistä, ruotii Tuukkanen vielä hiukan hiomatonta eurooppalaista pelijärjestelmää, joka salli jo EM-kisoihin selviytyneen Espanjan pyörittää sarjatoimintaa EM-lisäkarsintojen aikaan.
Taru Tuukkasessa on selkeästi myös manageriainesta, sillä hän oli vahvasti vaikuttamassa siihen, että Suomessa HoNsU:ssa kauden pelannut Pia Salminen (s. 1987) sai mahdollisuuden kokeilla loppukauden ajan kykyjään Espanjassa. Paikka sarjanousua kakkosliigaan tavoittelevasta Gaba Albasetasta löytyi Tuukkasen avulla. Tuukkasen mukaan Salmisen asema joukkueessa paranee kaiken aikaa.
Myös tammikuun maajoukkuepeleissä loistaneen Heta Korpivaaran loppukausi sujuu sarjanousua tavoittelevassa joukkueessa. Hänen uusi työnantajansa on ollut jo neljän ottelun ajan toiseksi ylimmän sarjatason Moguerza Real Canoe, jonne Korpivaara siirtyi C.R.E.F Holan –joukkueesta. Moguerza Real Canoe on sarjakakkosena kahden pisteen päässä kärjestä, hävittyään kuitenkin viime ottelunsa pahimmalle kilpailijalleen Caja Rural Promogest Valbusendille 57-88.
Vuodenvaihteessa Bosniasta Latviaan siirtynyt Perttu Blomgren keräsi 10 pistettä, neljä levypalloa ja kolme syöttöä, kun hänen edustamansa BK Ventspils peittosi Rigas Zellin 84–94 (43–50) kolmannessa ja ratkaisevassa Latvian liigan välieräottelussa.
Anniina Äijänen oli Trevison johtohahmo, kun joukkue aloitti Italian Serie A2:n lohkovälierät voitolla. Awak Kuier puolestaan taistelee Serie A1:ssä mestaruudesta finaalissa.
Olivier Nkamhouan Niners Chemnitz otti kaksi tärkeää jatkoaikavoittoa viime viikolla tarraten pudotuspelipaikkaan. Sasu Salin aloitti pudotuspelit vahvasti Romaniassa ja Perttu Blomgren jatkoi tehokkaita otteitaan Latvian liigan pudotuspeleissä.
Etelä-Carolinassa pelannut takamieslupaus Morris Ugusuk siirtyy seuraavaksi West Virginian Universityn riveihin.
Tuomas Iisalo on palkattu NBA-seura Memphis Grizzliesin päävalmentajaksi monivuotisella sopimuksella. Kyseessä on jälleen kerraan suomalaisen koripallon ja valmennusosaamisen merkkipaalu.
Saksan MM-kultaan luotsannut ja Suomessa pitkän uran tehnyt Gordon Herbert on nimetty Kanadan miesten koripallomaajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi.
Eemeli Yalaho siirtyy ensi kaudeksi Washington State Universityyn, joka pelaa Yhdysvaltain yliopistosarja NCAA:n Pac-12-konferenssissa. Yalaho siirtyy WSU:hun Texas Techistä, jossa hän pelasi kaksi kautta.
Mikael Jantusen Paris Basketball haastoi ennakkosuosikki Fenerbahcen tasaiseen kamppailuun Euroliigan puolivälierien kolmannessa osaottelussa tiistaina, mutta Tarik Biberovicin heittopelin siivittämä Fenerbahce karkasi jatkoajalla 88–98 (40–46, 80–80) -voittoon ja lunasti paikan Euroliigan Final Fourista. Paris Basketballin kausi jatkuu Ranskan liigassa.
Lotta-Maj Lahtisella oli monivaiheinen kausi, joka alkoi Belgiassa ja päättyi Espanjassa. Kokonaisuudessaan Lahtinen näkee ottaneensa pelaajana taas askeleita eteenpäin.
Elias Valtonen oli siivittämässä Granadaa elintärkeään voittoon Espanjan liigassa. Perttu Blomgren oli puolestaan isossa roolissa johdattamassa Ventspilsiä Latvian välieriin ja Romaniassa saatiin runkosarja pakettiin.