4.12.2008 Orimattilan Jymyn naisten SM-sarjajoukkue Team S-Hämeenmaa ja Antti Koskelainen ovat sopineet päävalmentajan työsuhteen purkamisesta. Osapuolet purkivat työsuhteen näkemyserojen vuoksi. Team S-Hämeenmaan uutena vastuuvalmentajana toimii Anu Rajaniemi.
Koskelainen valmensi ensimmäistä naisten SM-sarjakauttaan. Nuorekas sarjanousija Team S-Hämeenmaa aloitti kauden Koskelaisen opein hienosti ilman kotimaista tehopelaajaansa Vilja Kesästä. Orimattilalaiset voittivat neljä ensimmäistä otteluaan ja 11 kierroksen jälkeen joukkueen voittosuhde on positiivinen 6-5.
Anu Rajaniemi kiinnitettiin aiemmin Jymyn organisaatiossa A-tyttöjen valmentajaksi sekä seuran valmennuspäälliköksi. Rajaniemi on aiemmin valmentajaurallaan voittanut mm. SM-pronssia ja toiminut tyttömaajoukkueiden valmentajana.
Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

Vimpeliläisseura solmi tärkeitä jatkosopimuksia alkavalle kaudelle.
ToPon naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva joukkue on solminut kolme uutta sopimusta. Vuonna 2004 syntynyt Jessi Lehtonen sekä 2005 syntynyt Milja Helminen jatkavat ToPon riveissä, uutena kasvona joukkueeseen liittyy vasta 2007 syntynyt Tapiolan Hongan kasvatti Lilli Laine.
Vimpelin Vedon kolmas ulkomaalaisvahvistus on laitahyökkääjänä viihtyvä Sahara Jones.
Kuisma tuo kokemusta nuoreen ja uudistuneeseen Honkaan.
Naisten Korisliigaan valmistautuva EBT julkaisi lisää sopimuksia, kun joukkueen luottopelaajiin viime kaudellakin kuuluneet pelaajat jatkavat joukkueessa.
Nicole Ogun, Aada Pekkalainen ja Esther Arial jatkavat ensi kaudella EBT:n riveissä. Uutena pelaajana joukkueeseen liittyy Niina Rokolampi.
Kouvottaret on solminut 1-vuotiset pelaajasopimukset Kouvot kasvattien Olivia Carpelanin ja Minttu Sydänmaanlakan kanssa. Carpelanille tuleva kausi tulee olemaan kolmas Kouvottarien paidassa. Sydänmaanlakalle kausi on ensimmäinen Kouvottarien matkassa.