21.1.2014 Korisliigan jumbojoukkue Kouvolan Kouvot saa takakentälleen tutun vahvistuksen, kun viime kaudella Namika Lappeenrannassa ihastuttanut Matthew Gibson, 29, siirtyy Ranskasta Kouvolaan. Gibson oli viime kaudella Korisliigan piste- ja riistokolmonen sekä neljäs koriin johtaneissa syötöissä.
Väriläiskä Matt Gibson palaa Korisliiga-kentille Kouvojen paidassa. Kuva: Francois Perthuis.
193-senttinen Hawaiin yliopiston kasvatti pussitti viime kaudella 20,4 pistettä ja haki 3,1 riistoa ottelua kohden sekä sijoittui syöttöjen nelossijalle 5,2 passin ottelukeskiarvollaan.
Kahden Lappeenrannan kautensa (2009/10, 2012/13) lisäksi Gibson on pelannut ammattilaisena Belgiassa, USA:ssa, Venezuelassa ja Meksikossa.
Alkukaudella Gibson esiintyi Ranskan ProB-liigassa Le Portelin aloitusviisikossa 12,1 pisteen, 3,6 levypallon, 2,6 syötön ja 1,8 riiston ottelukeskiarvoilla.
– Matt on todistanut tasonsa Suomen sarjassa ja on siten turvallinen valinta tilanteeseemme. Odotamme häneltä johtajuutta ja ratkaisukykyä loppuhetkien tiukkoihin tilanteisiin. Hänellä on myös paljon annettavaa pelinlukemisessa nuorille takamiehillemme, Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen kommentoi.
– Loukkaantuneiden Justin Hawkinsin ja Ilari Seppälän palatessa kokoonpanoon meillä on yksi Korisliigan vaarallisimmista aloitusviisikoista, Lehtonen päättää.
Kouvojen uusi sisäpelaaja Gregg Thondique on saapunut maahan viikonloppuna.
Miesten Korisliiga-finaalit ovat nyt 3–2-tilanteessa Helsinki Seagullsin hyväksi.
Helsinki Seagulls otti kolmen pisteen vierasvoiton BC Nokiasta ja tasoitti finaalisarjan.
Helsinki Seagulls otti ensimmäisen voittonsa tämän vuoden miesten Korisliigan finaaleissa.
Miesten Korisliigan pronssimitalit ripustettiin tänään Kauhajoen pelaajien kaulaan.
Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.
Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.
Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.
BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.
Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.