ToPo katkaisi tappioputkensa

1.3.2008 Korisliigaa johtava helsinkiläisjoukkue ToPo katkaisi kolmen ottelun tappioputkensa kaatamalla lauantaina Tampereen Pyrinnön. Loppunumerot Töölön Kisahallissa olivat 95–67 (57–33). ToPo ratkaisi kamppailun edukseen toisella jaksolla. Kotijoukkue voitti kymmenminuuttisen peräti 36–12 eikä Pyrintö päässyt sen jälkeen enää lähellekään.

Kentän korkeimman pistemäärän, 25, heitti ToPon Tyson Pattersson. Josh Gonner teki isännille 20 ja debyyttinsä tehnyt James Allen 16 pistettä.

Vieraiden tehokkain oli 18 pinnaa pussittanut Damon Williams.

ToPo sai pelissä takaisin vahvuuteensa pitkään sairastuvalla olleen Jukka Hemdahlin, joka heitti kaksi kolmosta ja päästi ilmoille vapautuneet tuuletukset niiden jälkeen.

– Tuntui aivan mahtavalta palata monen kuukauden tauon jälkeen pelaamaan. Hetken näytti nimittäin jo siltä, että minun Korisliiga-pelini on pelattu. Tästä suunnaton kiitos joukkueen lääkäreille. Tuntui hyvältä tuulettaa kolmosten perään, se on minussa täysin uusi puoli. Näköjään muutaman kuukauden huilin aikana oppii itsestään uusia asioita, hyväntuulinen Hemdahl pui ottelun jälkeen.

Kouvoille jo seitsemäs peräkkäisvoitto

Kouvojen vahva vire Korisliigassa sai jatkoa Porvoossa. Kouvolalaiset nappasivat jo seitsemännen peräkkäisen voiton kaadettuaan Tarmon 81–67 (39–36).

Tarmo sinnitteli Kouvojen vauhdissa mukana aina kolmannen neljänneksen puoliväliin asti. Sen jälkeen vierailija karkasi kymmenen pisteen johtoon ja piti etumatkansa loppuun saakka.

Tarmo sortui heikkoon heittopeliin. Joukkue sai kakkoset sisään vain 37 prosentin tarkkuudella, kun Kouvot onnistui pussittamaan pallot Corey Smithin (27/11) johdolla 57-prosenttisella varmuudella.

Kotijoukkueen tehokkain oli 15 pistettä tehnyt Travis Leech.

Componentalle tärkeät pisteet

Korisliigan sarjapaikastaan raivoisasti taisteleva Karkkilan Team Componenta napsi tärkeät pisteet Namika Lahdelta. Kotijoukkue vei tiukan taiston 91–82 (40–44) ja otti näin jo kolmannen peräkkäisen voittonsa.

Kamppailun ratkaisuhetket nähtiin vasta viimeisellä neljänneksellä, johon lähdettiin tasatilanteesta. Componenta karkasi puolessatoista minuutissa kuuden pisteen johtoon ja onnistui pitämään asemansa loppuun saakka.

Vastustajaansa paremmin heittopelissä onnistuneen Componentan ykkönen oli Nick Wallery (26/10). Pussihukista siirtynyt Nanayaw Awuah-Addae pelasi kolmannen pelinsä Componenta-paidassa 16 pisteen teholla.

Lahtelaisten ylivoimaisesti tehokkaimmat olivat 26 pistettä heittänyt Ville Mäkäläinen ja 25 pinnan Ed Williams.

(STT – Koris.net)

Korisliigan täydelliset ottelutilastot sekä muita tilastoja löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
30.7.2025 15:51 Korisliiga

Viisinkertainen Korisliiga-mestari kapteeni Rougeau jatkaa Seagullsissa

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.

30.7.2025 15:11 Korisliiga

Shawn Hopkins palaa Islantiin

Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.

25.7.2025 09:55 Korisliiga

Tuomas Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin

Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

21.7.2025 18:01 Pääjuttu

Timo Saukkola Seagullsin uudeksi päävalmentajaksi, Kimmo Kujansivu jatkaa apuvalmentajana

Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.

21.7.2025 16:31 Korisliiga

Vesa Vertio Rytas Vilnan valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.

19.7.2025 10:09 Korisliiga

Laituri Jalen Brooks Vilppaan kolmas amerikkalaisvahvistus

Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.

18.7.2025 11:03 Korisliiga

Innamaalle monivuotinen jatkosopimus Vilppaan kanssa

Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.

11.7.2025 18:42 Pääjuttu

Ze´Rik Onyemasta Vilppaan uusi sentteri

206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.

9.7.2025 09:58 Korisliiga

Hugo Boman siirtyy Kauhajoelle

Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.

Näytä lisää vastaavia