ToPolle kymmenes perättäinen voitto

1.12.2007 ToPo vahvisti johtoaan Korisliigassa, kun se haki lauantaikierroksella vierasvoiton Kouvoista 74-78 (36-42) -tuloksella. Voitto oli vain kerran tällä kaudella hävinneelle ToPolle jo kymmenes perättäinen. Helsinkiläiset kärsivät edellisen tappionsa lokakuun puolivälissä juuri Kouvoille, joten tuokin tappio tuli nyt kuitatuksi.

ToPo johti peliä suurimman osan ajasta, mutta Kouvot käväisi edellä kolmannen jakson puolivälissä. Kuusi minuuttia ennen loppua ToPo pääsi jo 11 pisteen johtoon, mutta tuonkin eron Kouvot kuroi vielä tasatilanteeksi toiseksi viimeisellä minuutilla. ToPon viimeiset pisteet sinetöi Jerald Fields vapaaheittoviivalta.

Kouvot heitti kotikoreihinsa 12 kolmen pisteen koria ToPon neljää vastaan, mutta ToPo hallitsi tapansa mukaan korinalustoja vietyään levypallotkin 42-27.

Tyson Patterson heitti ToPolle 22 ja Elias Kajander 20 pistettä. Kouvojen tehoparin muodostivat 21 pistettä keränneet Wayne Bernard ja Samu Kaaresvirta.

Honka joutui jatkoajalle

Sarjassa toisena oleva Honka joutui kotonaan tiukoille Team Componentan kanssa, kun pisteet jäivät Espooseen vasta jatkoajan jälkeen 98-95 (79-79, 37-40) -lukemin.

Honka karkasi toisella neljänneksellä jo 13 pisteen johtoon, mutta Componenta puolestaan pääsi neljännen jakson alussa kymmenen pistettä edelle. Jakson viimeisellä minuutilla Karkkila johti kuudella pisteellä, mutta Honka nousi Sasu Salinin ja Kimmo Muurisen kolmosilla tasoihin. Jatkoaikaa Honka johti koko ajan.

Peräti 16 kolmosta upottaneesta Hongasta Petteri Koponen heitti toisessa pelissä peräkkäin piste-ennätyksensä 32. Muurinen keräsi 26 pisteestään 18 kolmosilla.

Componentan Jerome Rogers haali 26 pistettä. Nick Wallery haali 23 pistettä sekä 15 levypalloa.

LrNMKY:lle murskavoitto

Lappeenrannan NMKY ei potenut matkaväsymystä tiistain eurocupin matkaltaan Kyprokselle, kun Porvoon Tarmo kärsi kotonaan murskatappion 70-122 (38-55) -numeroin.

Koko ajan peliä johtanut LrNMKY karkasi lopullisesti kolmannella jaksolla voitettuaan sen 32-16. Viimeinen jakso oli isännille vieläkin murheellisempi, kun Namika vei sen 35-16.

Vieraat osuivat kovalla prosentilla sekä läheltä että kaukaa. Tasaisesta ratkaisijakaartista erottuivat Ivan Harris 24:llä ja Adrian Henning 19 pisteellä.

Tarmosta Mark McCarroll keräsi 21 ja Martin Samarco 19 pistettä.

Kataja kaatoi Karhun

Joensuun Kataja kipusi sarjan tasaiseen keskikastiin ottamalla 100-71 (46-39) -kotivoiton Kauhajoen Karhusta.

Kataja ratkaisi pelin kolmannella jaksolla. 29-15 -jaksovoiton myötä kotijohto kasvoi yli 20 pisteeseen, jota Karhu ei enää tavoittanut.

Tasaisesti ratkoneesta Katajasta löytyi kuusi kaksinumeroiset pisteet heittänyttä peluria. Heistä tehokkaimpia olivat 19 pisteen miehet Anssi Kinnaslampi ja Terry Black.

Peräti 27 pallonmenetykseen sortuneesta Karhusta pääsivät yli kymmenen pisteen vain Cedric McGowan 22:lla ja Darryl Hudson 16 pisteellä.

Joukkueilta puuttuivat isot maajoukkuemiehet, kun Katajan Sami Lehtoranta ja Karhun Olli Ahvenniemi olivat sivussa.

(STT)

Korisliigan täydelliset ottelutilastot sekä muita tilastoja löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
25.7.2025 09:55 Korisliiga

Tuomas Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin

Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

21.7.2025 18:01 Pääjuttu

Timo Saukkola Seagullsin uudeksi päävalmentajaksi, Kimmo Kujansivu jatkaa apuvalmentajana

Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.

21.7.2025 16:31 Korisliiga

Vesa Vertio Rytas Vilnan valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.

19.7.2025 10:09 Korisliiga

Laituri Jalen Brooks Vilppaan kolmas amerikkalaisvahvistus

Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.

18.7.2025 11:03 Korisliiga

Innamaalle monivuotinen jatkosopimus Vilppaan kanssa

Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.

11.7.2025 18:42 Pääjuttu

Ze´Rik Onyemasta Vilppaan uusi sentteri

206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.

9.7.2025 09:58 Korisliiga

Hugo Boman siirtyy Kauhajoelle

Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.

7.7.2025 11:48 Korisliiga

Laituri Brian Goracke vahvistaa Korihaita

Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.

30.6.2025 22:51 Korisliiga

Helsinki Seagullsille uudet omistajat - jatkaa Korisliigassa

Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.

Näytä lisää vastaavia