ToPolle vahva kiinnitys pudotuspeleihin

8.4.2009 Helsinkiläinen ToPo tarrautui vahvasti Korisliigassa pudotuspelipaikkaan, kun se voitti keskiviikkona Helsingissä Namika Lahden jatkoajalla 91-85 (75-75, 36-42) -tuloksella. Vain Lappeenrannan NMKY omaa enää teoreettisen mahdollisuuden sekoittaa pakkaa pudotuspelijoukkueiden suhteen.

ToPo johti pelin alkua, mutta toisen jakson puolivälistä neljännen jakson alkuun peli eteni suurimmillaan 12 pisteessä käyneessä lahtelaisjohdossa. ToPon Jean Francois siirsi viime hetken korillaan ratkaisun jatkoajalle, jota ToPo hallitsi.

ToPo voitti 25 pallonmenetyksestä huolimatta, kun koko aloitusviisikko teki kaksinumeroiset pisteet. James Allen päätyi 21:een ja Francois sekä Isaac Spencer 19 pisteeseen.

Namika Lahdesta Jason Conley teki 22 ja Kurtis Rice 21 pistettä.

Helsinkiläisille riittää pudotuspelipaikan sinetöimiseksi kahdella viimeisellä kierroksella yksi voitto tai vaihtoehtoisesti yksikin Tampereen Pyrinnön tappio.

Katajalle taas tappio

Runkosarjan voittonsa jo varmistanut Joensuun Kataja kärsi viikon sisään kolmannen peräkkäisen tappion, kun Kouvot haki Joensuusta voiton 85-89 (36-38) -lukemin.

Tasainen peli ratkesi viimeisissä hyökkäyksissä, kun Calvin Walls vei 15 sekuntia ennen loppua Kouvot 85-85 -numeroista kahden pisteen johtoon. Brian Swift pääsi viimeisellä sekunnilla sinetöimään vierasvoiton vapaaheitoilla.

Kouvojen takamiehet olivat vauhdissa, kun Swift heitti kauden piste-ennätyksensä 31 pistettä ja Roope Suonio 17.

Ilman tehomiestään Jeremiah Woodia pelanneesta Katajastakin takamiehet olivat tehokkaimpia, kun Larry Blair ja Petri Virtanen tekivät kumpikin 21 pistettä.

KTP:n alamäki jatkuu

Lappeenrannan NMKY jatkoi Kotkassa KTP:n alamäkeä 80-85 (37-45) -tuloksella.

KTP on voittanut kuluneen kuukauden aikana kahdeksassa pelissään vain jumbo-Tarmon.

KTP johti ensimmäiset 13 minuuttia, mutta sen jälkeen LrNMKY hallitsi peliä. KTP nousi vielä neljä minuuttia ennen loppua pisteen päähän, mutta vieraat ratkaisivat pelin vietyään seuraavan kaksiminuuttisen puhtaasti 10-0.

Adrian Penland ja HL Coleman ratkaisivat vierasvoiton kovilla pistelukemillaan 31 ja 28.

Ilman Steve Smithiä loppukauden pelaavasta KTP:stä Durell Vinson kahmi 15 pistettä ja 15 levypalloa. Pasi Heinonen ja Robert Owens päätyivät 13 pisteeseen.

Kiilatakseen pudotuspeleihin LrNMKY:n tulisi voittaa kaksi viimeistä otteluaan ja voittoputkessa olevan Tampereen Pyrinnön puolestaan hävitä molemmat.

Korihaille murskavoitto Karkkilasta

Kierroksen suurimman voiton haki Uudenkaupungin Korihait kukistettuaan Karkkilassa Team Componentan murskalukemin 56-96 (30-39).

Korihait voi vielä nousta runkosarjassa neljänneksi ja hankkia kotiedun pudotuspeleihin. Sen pitäisi voittaa jäljellä olevat pelinsä ToPoa ja KTP:tä vastaan ja samaan aikaan Namika Lahden pitäisi hävitä KTP:lle ja Katajalle.

Korihait voitti Karkkilassa ensimmäisen jakson 21-8. Ratkaisu syntyi kolmannella jaksolla, jonka Korihait vei 30-11 ja kasvatti johtonsa jo 28 pisteeseen.

- Hyvä toinen puoliaika koko joukkueelta. Pääsimme juoksemaan paljon nopeita hyökkäyksiä ja heittovalikoimamme oli tasapainoinen, ihasteli Korihait-luotsi Jyri Lehtonen joukkueensa esitystä.

 

Korihait nakkasi komeasti 17 kolmen pisteen koria 47 prosentin osumatarkkuudella. Josh Gonner heitti voittajille 23 pistettä ja Heikki Saaristo sekä Mark Zoller 15.

 

Componentasta Sami Marouf teki 14 ja Darrell Waters 11 pistettä.

Hongalla hikinen ilta Porvoossa

Sarjassa kolmantena oleva Espoon Honka puursi odotettua hikisemmän illan Porvoossa sarjajumbo Tarmoa vastaan. Honka toki voitti, mutta vain täpärästi 74-79 (40-36) -tuloksella.

Tarmo johti toisen neljänneksen puolivälistä kolmannen neljänneksen samaan vaiheeseen, jonka jälkeen Honka otti ohjat ja piti niukan johtonsa loppuun asti.

Hongan Akeem Scott ja Jukka Matinen heittivät kumpikin viisi kolmen pisteen koria. Scott teki yhteensä 20 ja Matinen 17 pistettä.

Ilman loukkaantunutta ykköstykkiään DeWayne Richardsonia pelanneesta Tarmosta Victor Morris heitti 23 ja Mikael Holme sekä Raheem Moss 11 pistettä.

(STT – Koris.net)

 

Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
3.10.2025 08:06 Korisliiga

Korisliigan infopaketti 2025-26

Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.

2.10.2025 18:50 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kobrien virginialainen tähtisentteri Efton Reid III on ennen kaikkea joukkuepelaaja – ”Rehellisesti sanoen en osannut odottaa aloittavani urani Lapualla”

Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.

2.10.2025 13:35 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Osku Heinonen kokee saaneensa reissata riittävästi – nyt edessä kova työ hallitsevan mestarin Helsinki Seagullsin riveissä

Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.

2.10.2025 12:24 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Korihaiden Leo Eklund on yksi kotimaan tuoreista pelaajalupauksista – ”Minkä roolin valmennus minulle antaakin, olen valmis sen ottamaan ja vastuuni kantamaan”

19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.

2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

30.9.2025 08:54 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Espanjassa koulitulle Kouvojen Joona Heinoselle jäi rikkonaisesta kaudesta näyttämisenhalu – ”Pään nollaaminen pettymysten jälkeen vaati työtä”

Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.

Näytä lisää vastaavia