17.3.2013 Naisten SM-sarjassa saavutettiin taas sunnuntaina uusi merkkipaalu, kun ToPo rökitti kotonaan Keravan Energia Teamia. ToPon laituri Alli Arppelle, 31, ottelu oli 200. pääsarjatasolla.
Alli Arppe urakoi sunnuntaina pääsarjauransa 200. ottelun. Kuva: Tytti Nuoramo.
182-senttinen, huhtikuussa 32 vuotta täyttävä Helsingin NMKY:n kasvatti upotti Keravaa vastaan 13 pistettä pelaten samalla uransa 200. runkosarjaottelun. Arppe on heittänyt urallaan kaikkiaan 1170 pistettä (5,9/ottelu).
Arppen pääsarjaura alkoi jo 19. syyskuuta 1999 HNMKY:n paidassa Espoo Basket Teamia vastaan. Arppe on ToPon (2010-) ja HNMKY:n (1999–2000) lisäksi edustanut pääsarjatasolla PuHua (2005–08), HoNsUa (2008–09) ja PeKaa (2009–10).
Arppe on pelannut lisäksi yliopistokoripalloa USA:ssa Western Illinoisin paidassa (2000–03) ja ammattilaisena Palman joukkueessa Espanjan kakkosliigassa (2005–06).
Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.
Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

Naisten Korisliiga käynnistyy 1. lokakuuta neljän ottelun kierroksella, ja mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta. Ohjelma tarjoaa jälleen tiukkoja taistoja ja erityistapahtumia ympäri maan.
Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.
Hallitseva naisten Suomen mestari Peli-Karhut jatkaa pelaajakiinnityksiään. Kolmantena ulkomaalaisvahvistuksena ryhmään liittyy Tulsan yliopistosta keväällä valmistunut 180-senttinen ja 22-vuotias Delanie Crawford.
Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue Peli-Karhut jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaksi kaudeksi. Peli-Karhujen tuorein kiinnitys on Euroliiga-kokemustakin omaava Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson, 188 cm ja 32 vuotta, joka saapuu Kotkaan yksivuotisella sopimuksella.
ToPon Naisten Korisliiga-joukkueen pelinjohtajaosasto vahvistuu nimekkäällä paluumuuttajalla, kun Lotta Vesiluoma palaa kotimaan pääsarjatasolle liittyen ToPon joukkueeseen. Viimeiset kolme vuotta Ruotsissa pelannut Vesiluoma pelasi Naisten Korisliigaa edellisen kerran kaudella 2021-22 kasvattajaseurassaan EBT:ssä.