29.2.2008 Korisliigan helsinkiläinen sarjakärki ToPo on todennäköisesti vahvistumassa ulkomaalaisin voimin. Haaviin tarttui kaksi ehdokasta aivan, perjantain vastaisena yönä umpeutuneen, siirtoajan viime tunteina. Ehdokkaat ovat yhdysvaltalaiset James Allen ja Takais Brown. Allen suuntaa Suomeen Virosta, Brown puolestaan kotimaastaan.
Molemmat pelaajat ovat todennäköisesti maassa jo viikonvaihteen aikana. Pelaajista Allen saattaa olla peliasussa jo lauantaina ToPon kohdatessa Tampereen Pyrinnön Töölön Kisahallissa. Brownin peluuttamisesta päätetään ensi viikolla.
James Allen, 28, on kokenut takamies-laituri, joka on viimeiset kaksi vuotta pelannut Virossa Rakveren joukkueessa. 194-senttinen Allen tehtaili tällä kaudella Viron pääsarjassa 18,4 pisteen ja 7,3 levypallon keskiarvot. Viime kaudella Allen oli sarjan korintekijätilaston kolmonen 19,6 pisteen keskiarvollaan.
21-vuotias Takais Brown pelasi viimeksi Georgian yliopistossa. Viime kaudella 203-senttinen ja painoa 112-kiloinen Brown oli opinahjonsa luottomiehiä kirjautettuaan tilastorivilleen 14,2 pistettä ja 5,6 levypalloa 28,3 peliminuutissaan. Syksyllä 2007 Brown hyllytettiin koulujoukkueesta ensin akateemisista syistä ja jätettiin reilua viikkoa myöhemmin kokonaan joukkueen ulkopuolelle.
Brownin ollessa jo matkalla Suomeen nousi esiin erään nettikirjoituksen pohjalta epäilys huumeista. ToPon tekemissä selvityksissä ja seuran edustajien saamissa lausunnoissa tai kommenteissa ei ole tullut esille mitään tähän viittaavaa. Seura haluaa tarkasti selvittää Brownin taustat ja tilanteen miehen tultua maahan, eikä pelilupaa seuralta anneta sitä ennen. Peliasuun pääsemisestä päätetään ensi viikolla.
ToPolla on ennestään vahvuudessaan amerikkalaispelurit Josh Gonner ja Tyson Patterson.
Korisliigassa seitsemännen perättäisen mitalin kauden 2024–2025 lopussa voittanut Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen Antti Ahosen kanssa.
Salon Vilppaan Samu Adler voitti päättyneellä Korisliiga-kaudella sekä Vuoden tulokkaan että Vuoden kuudennen pelaajan palkinnot. Miten saavutus oikein onnistui nuorukaiselta, joka ei ole vielä ehtinyt edes täysi-ikäiseksi?
Uudenkaupungin Korihait sai merkittävän palasen ensi kauden joukkueeseen, kun sentteri Mikael Aalto kirjoitti seuran kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Viime kaudella Susijengi-debyyttinsä tehnyt 208-senttinen Aalto aloittaa syksyllä neljännen kautensa haiparvessa.
Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen etsii uransa huipulla seuraavaa ammattilaissopimusta mutta valmistautuu samalla myös urheilu-uran jälkeiseen elämään. Aloittelevaa oikeustieteiden opiskelijaa kiinnostavat edelleen ulkomaiden koripalloparketit.
KTP-kasvatti Joona Tuomala, 28, on solminut 2+1-mallisen sopimuksen KTP-Basketin kanssa.
Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.
Pyrintö on kiinnittänyt ensi kauden Korisliiga-miehistöönsä tutun takapelaajan Kion Williamsin.
BC Nokian taustayhtiö BC Nokia Näädät Oy kertoi tiistaina, että se ei jatka BC Nokian sopimusyhteisönä. BC Nokia ry tiedottaa myöhemmin seuran jatkosta Korisliigassa.
Aapo Heinosen luotsaaman Tapiolan Hongan miesten joukkueen kulunut kausi oli lähes nappionnistuminen. Honka luottaa tuttuun hyväksi havaittuun konseptiin ja Heinonen jatkaa joukkueen valmentamista myös kaudella 2025-26.
Helsinki Seagullsin Shawn Hopkins kävi pohjalla ja kuluneen vuoden aikana syntyi uudelleen. Nyt hän pääsi juhlimaan mestaruutta Kauhajoella, josta kehityksen polku sai alkunsa.