Tyson-Thomas ToPoon, Agyei jatkosopimukseen

29.8.2023 15:00 Viime kaudella naisten Korisliigassa SM-hopeaa voittanut Torpan Pojat on solminut yksivuotisen sopimuksen EBT:n ja Hongan riveistä tutun Carmen Tyson-Thomasin kanssa. Magdalene Agyei jatkaa ToPon riveissä.

Carmen Tyson-Thomas jatkaa Suomessa. Kuva: Ville Vuorinen

Tyson-Thomas aloittaa syksyllä kolmannen kautensa Suomessa. Ensimmäisellä kaudellaan Hongassa hän oli sarjan ykkönen pisteissä ja levypalloissa, eikä vauhti toisella kaudella EBT:ssä ollut heikompi. Pisteitä syntyi jopa enemmän kuin ensimmäisellä (26,5 ppg), mutta ToPon IImar’I Thomas vei koko sarjan tilastoissa kärkipaikan (26,8 ppg).

- Carmen oli itse yhteydessä ja kertoi kiinnostuksesta pelata ToPossa. Hän asuu Helsingissä ja oli myös halukas toimimaan juniorivalmennuksessa, joten kokonaisuus kuulosti hyvältä. Carmenin rooli tulee olemaan hyvin erilainen kuin aiemmin Suomessa. Kun hän sisäistää roolinsa niin uskon, että hän tulee olemaan yhtä tehokas kuin aiemminkin mutta eri tavalla, joukkueen GM Jussi Syrjänen taustoittaa.

Magdalene Agyei jatkaa ToPossa jo viidennelle kaudelleen. Erityisesti puolustuspään lukkona tunnettu Agyei on ehtinyt voittaa urallaan ToPon toissakauden Cup-hopean ja naisten Korisliigan pronssin lisäksi U19-tyttöjen SM-kultaa ja SM-hopeaa. Viime kausi naisten kanssa täytti mitalikaappia kuitenkin aivan uudella tapaa, kun joukkue voitti Suomen Cupin lisäksi SM-hopeaa.

Magdalene Agyei valittiin naisten Korisliigan puolustuspelaajaksi keväällä 2022. Kuva: Ville Vuorinen
Magdalene Agyei valittiin naisten Korisliigan puolustuspelaajaksi keväällä 2022. Kuva: Ville Vuorinen

- Viime kausi oli tosi saavutuksellisesti hyvä ToPolle, mutta erityisesti mulla jäi mieleen minkälainen joukkue meillä oli kasassa. Kiva jatkaa ToPossa, kun on melkein sama porukka kasassa, Magdalene muistelee.

 
11.6.2026 10:30 Naisten Korisliiga

HBA-Märsky lähtee eurokentille kaudeksi 2026–2027

Naisten Korisliiga-kevään hopeajuhliin päättänyt Suomen Olympiakomitean, pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhean ja Koripalloliiton yhteinen pelaajahautomo HBA-Märsky lähtee eurokentille. Pääosin nuorten EM-mitaleja viime vuosina voittaneista lukioikäisistä pelaajista koostuva HBA-Märsky pelaa syksyllä Naisten Korisliigan lisäksi Euroopan toiseksi korkeatasoisinta kansainvälistä seurajoukkuekilpailua, Eurocupia.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

2.6.2026 08:58 Naisten Korisliiga

Peppi Lohko ja Tapiolan Honka jatkosopimukseen

189-senttinen SB-Girlsin kasvatti solmi espoolaisseuran kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

29.5.2026 10:09 Naisten Korisliiga

Lily Hansford vahvistaa Vimpelin Vetoa

Vimpelin Veto on tehnyt pelaajasopimuksen yhdysvaltalaispelaaja Lily Hansfordin kanssa. 188-senttinen laituri on pelannut mm. Oregonin ja Iowan yliopistoissa.

28.5.2026 09:49 Naisten Korisliiga

Räty, Jones ja Lampinen jatkavat Kouvottarissa

Kouvottaret on solminut yksivuotiset pelaajasopimukset Johanna Rädyn, Jasmina Jonesin ja Lila Lampisen kanssa. Lisäksi Kouvottaret on kiinnittänyt valmennukseen yksivuotisilla sopimuksilla tutun kolmikon: päävalmentaja Joonas Frimodig, valmentaja Jussi Kukkonen ja fysiikkavalmentaja Immo Hietakallio.

25.5.2026 15:41 Naisten Korisliiga

Silja Viita ja Vimpelin Veto jatkosopimukseen

Vimpelin Veto on tehnyt kauden 2026-27 kattavan jatkosopimuksen Silja Viidan kanssa.185-senttinen laitahyökkääjä oli viime kaudella joukkueen avainpelaajia.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 12:00 Naisten Korisliiga

Juuso Sainio Vimpelin Vedon uusi päävalmentaja

Juuso Sainio, 36, on Vimpelin Vedon Naisten Korisliiga-joukkueen uusi päävalmentaja.

11.5.2026 10:24 Naisten Korisliiga

Saana Kujala jatkaa Pyrinnössä

Tampereen Pyrinnön Naisten Korisliiga -joukkue on tehnyt jatkosopimuksen joukkueessa kolme edellistä kautta pelanneen Saana Kujalan kanssa.

11.5.2026 10:07 Naisten Korisliiga

Antti Nikkilä Pyrinnön naisten päävalmentajaksi

Pyrintö on tehnyt sopimuksen Antti Nikkilän kanssa koskien Naisten Korisliigan ja I divisioonan valmennusta kaudella 2026-2027. Nikkilä tulee vastaamaan naisten päävalmentajana myös tyttöpuolen akatemiatoiminnasta, joka kattaa ikäluokat WU19-WU16.

Näytä lisää vastaavia