URHOtv-ennakko: FoKoPo haastaa Kouvot Mansikka-aholla

15.2.2013 Korisliigan sarjataulukon jumbosijalta pykälää ylemmäs tähtäävä Forssan Koripojat matkaa perjantain URHOtv-ottelussa Kymenlaaksoon Kouvolan Kouvojen vieraaksi. Kouvot otti liigan keskiviikkokierroksella pudotuspelipaikan kannalta elintärkeän vierasvoiton Salon Vilppaasta ja hakee lisää hajurakoa kanssaan kuudennesta sijasta kamppailevaan Lappeenrannan Namikaan.

LaMarr Greerin Kouvot hakee kolmatta perättäistä voittoa. Kuva: Matti O. Koskinen.

Kouvot puolustaa kotikenttäänsä hienoisessa nousuvireessä, sillä joukkue on hakenut edellisessä kahdessa ottelussaan voitot Salon Vilppaasta sekä hieman yllättäen Tampereen Pyrinnöstä. Orastava voittoputki on pudotuspelitaisteluita ajatellen startannut oikeaan aikaan, sillä ennen Pyrintö-voittoaan Kouvoille merkittiin neljä perättäistä tappiota.

 

Forssan Koripojat on puolestaan hävinnyt kaksi edellistä otteluaan haettuaan sitä ennen erään kauden suurimmista yllätyksistä nujertamalla Bisonsin kotonaan. Vieraskentällä FoKoPo on kuitenkin hävinnyt 13 ottelua peräkkäin, ja forssalaisten kauden ainoat vieraspisteet tarttuivat matkaan lokakuussa Lapualta.

 

Kouvot haki keskiviikon Vilpas-voitollaan yhden voiton hajuraon kanssaan kuudennesta sijasta taistelevaan Lappeenrannan Namikaan. FoKoPo taivuttelee puolestaan liigan jumbosijalla seitsemällä voitolla Namika Lahden kanssa, joskin eroa liigan kymmenennellä sijalla viihtyvään Salon Vilppaaseen on vain yksi vaivainen voitto – ja viimeiselle pudotuspelipaikallekin vain kolme voittoa.

 

Jyri Lehtosen valmentama Kouvot on ennakkotietojen mukaan täysilukuinen, tosin hyvää kautta pelaavan takamies Ilari Seppälän pelaaminen on epävarmaa.

 

Kouvojen tehopelaajina nähdään tuttuun tapaan ”vanhan liiton” korinaluspelaaja Gilberto Clavell sekä kausi kaudelta yhä isompia ratkaisijan saappaita sovitteleva pelinrakentaja Antto Nikkarinen. Chris Hester ja LaMarr Greer tuovat ratkaisuvoimaa laitoihin, ja korin alla päivystävät loukkaantumisen jäljiltä hyvään pelikuntoon päässyt Samuli Vanttaja sekä työmyyrä Atte Perttu. Joukkueen jokerikortti voi olla myös urheilullinen Aleksi Akpaso.

 

Miikka Sopasen FoKoPon tehonyrkin muodostavat hyväksi havaitut amerikkalaispelaajat Charlie Burgess, Andrais Thornton ja Jahmar Thorpe. Sami Ikävalko tuo pelinrakentajan tontilla väkevän haasteen Antto Nikkariselle ja joka paikan höylä Markus Moleniusta kannattaa pitää silmällä. Olli Kaunomäki osoitti puolestaan ratkaisuvoimansa voitto-ottelussa Bisonsia vastaan ja Juho Helenius tuo rotaatioon puolustusvoimaa.

 

Joukkueet ovat kohdanneet kauden aikana kaksi kertaa ja Kouvot selvisi voittajaksi molemmista otteluista. Marraskuussa Kouvot nujersi FoKoPon kotonaan 84–75 ja tammikuussa vieraskentällä 69–84.

 

URHOtv:n suora lähetys Kouvolan Mansikka-aholta alkaa perjantaina 15.2. klo 18:25. Ottelun selostaa Toni Flink.

 

Lisätietoja: Korisliigan ennakko
 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia