23.3.2013 Korisliigan pudotuspelit lähenevät ja URHOtv:n lauantai-illan ottelussa on playoffs-henkeä, kun Kauhajoen Karhu isännöi Tampereen Pyrintöä Pohjanmaalla. Ottelun asetelmat ovat ennakkoon herkulliset, sillä joukkueet ovat etenemässä vahvasti puolivälierissä toisiaan vastaan ja Karhu yrittää vielä suistaa tamperelaiset kotietuun oikeuttavalta neljänneltä sijalta.

Eldar Skamon Karhu yrittää suistaa Pyrinnön neljänneltä sijalta. Kuva: Kai Kilappa.
Maaliskuu on kulunut molempien joukkueiden osalta hivenen alavireisesti. Loukkaantumiset ovat kiusanneet niin Karhua kuin Pyrintöäkin, ja molempien joukkueiden voittoprosentti maaliskuulta on alle 50%.
Pyrintö (25 voittoa/11 tappiota) hallitsee tällä hetkellä Korisliigan taulukon neljättä sijaa ja Karhu (23/15) vastaavasti kärkkyy perässä viidentenä. Vaikka Pyrintö on pelannut kaksi ottelua vähemmän, on Karhulla yhä mahdollisuus pelata tiensä runkosarjan neljänneksi ja siten puolivälierien kotietuun kiinni.
Joukkueet ovat ottaneet mittaa toisistaan neljä kertaa kuluvan kauden aikana. Karhu nipisti neljän pisteen vierasvoiton Pyynikiltä lokakuussa ja murjoi vieraansa Kauhajoella joulukuussa 27 pisteellä.
Helmikuussa Karhu matkasi kahdesti peräkkäin Tampereelle, ensiksi LiigaCupin välierän ja sitten Korisliigan runkosarjaottelun merkeissä. Molemmat ottelut päättyivät Pyrinnön hyväksi viiden pisteen erolla.
Karhun meno hidastui helmikuussa, kun ison pään pelaajat Tremaine Ford ja J’Nathan Bullock loukkaantuivat. Ford palasi kuitenkin Karhun pelaavaan kokoonpanoon viikko sitten ja Bullock on jo palannut joukkueensa harjoituksiin. Oletettavasti pohjanmaalaisten amerikkalaistrion Pyrintöä vastaan muodostavat Ford, pelinrakentaja Giordan Watson sekä Bullockin tuuraajaksi hankittu Haminn Quaintance.
Pyrintö lähtenee otteluun parhaalla kokoonpanollaan, joskin polvivaivainen Kenny Lowe on ollut kaukana parhaasta tasostaan viime aikoina. Tamperelaisten iskuryhmään kuuluvat tuttuun tapaan LaMonte Ulmer, Damon Williams, Carl Lindbom ja Antero Lehto, kun taas Antti Nikkilä ja Olli Ahvenniemi ottavat mittaa Karhun korinaluspelaajista.
Suora lähetys Kauhajoelta käynnistyy URHOtv:lla klo 19:25. Ottelun selostaa Toni Flink, ja taukovieraana lähetyksessä esiintyy Karhun Eldar Skamo.
Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.
Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.
Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.
Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.
Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.
Korihaiden ja Hongan välisessä pudotuspelisarjassa jokainen ottelu on toistaiseksi päättynyt kotivoittoon.
Tampereen Pyrintö otti puolivälierien ensimmäisen voittonsa vain yhden pisteen erolla ja vieraskentällä.
Vain yksi Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta on parhaillaan tasoissa. Lopuissa tilanne on 2–0, joskaan ei poikkeuksetta ennakkosuosikin hyväksi.
Tampereen Pyrinnön ja Salon Vilppaan toisesta puolivälieräkohtaamisesta tuli huomattavasti tiukempi trilleri kuin ensimmäisestä.