URHOtv-ennakko: Karhu matkaa Korihaiden vieraaksi

20.11.2013 Edellisessä Korisliigan ottelussaan hallitsevan mestarin Nilan Bisonsin voittotaisteluun haastanut Uudenkaupungin Korihait hakee lisää voittoja liigataulukkoon kotonaan Pohitullissa Kauhajoen Karhua vastaan. Väkevästi kauden aloittanut Karhu on hävinnyt kaksi viimeisintä otteluaan ja hakee keskiviikon kamppailusta ryhtiliikettä.

Henri Hirvikosken Karhu ottaa mittaa Korihaista. Kuva: Matti O. Koskinen.

Liigakauden ensimmäisestä kahdeksasta ottelustaan seitsemän voitokkaasti selvittänyt Karhu joutui toissa viikolla nuolemaan haavojaan kahdesti perättäin vieraskentällä suurinumeroisten tappioiden jälkeen. KTP pyöritteli Karhua pistein 110–72 ja Tampereen Pyrintö lukemin 107–76.

 

Sekä isommista loukkaantumisista että pienemmistä vaivoista osansa saaneella Karhulla on kuitenkin nyt takanaan kauan kaivattu vapaaviikko. Teholaituri Quincy Hankins-Cole ei ole vielä palaamassa Karhun pelaavaan kokoonpanoon, mutta takamies Niko Mattilan paluu on enemmän kuin lähellä. Lisäksi kauhajokisten vakiomiehistöstä mm. Markus Molenius on toipunut sitkeästä syysflunssastaan.

 

Korihait polskii liigataulukon kolmanneksi viimeisellä sijalla voitettuaan kymmenestä pelaamastaan ottelusta vain kaksi. Uusikaupunkilaisten tapauksessa liigataulukko ei kuitenkaan kerro kaikkea, sillä loukkaantumiskurimus on härnännyt myös vakkasuomalaisia syksyn aikana. Sentteri Sam McLaurinin lisäksi kolhuista ovat viime aikoina kärsineet mm. Pyry Rainamaa sekä Niko Malinen.

 

Edellisessä ottelussaan Loimaan Liikuntahallilla Korihait pelasi Nilan Bisonsin kanssa tasaväkisesti voitosta ja oli aiheuttamassa hallitsevalle mestarille sen ensimmäisen liigatappion tällä kaudella, kunnes Antto Nikkarinen otti ohjat käsiinsä. Viikkoa aiemmin Korihaille kirjattiin puolestaan kahden pisteen tappio Lapuan Korikobrien vieraana.

 

Suora lähetys URHOtv-ottelusta Korihait-Karhu alkaa keskiviikkona 20.11. klo 18:25. Toni Flinkin taukovieraana Korihaiden päävalmentaja Ari Mikkola.

 

 
7.8.2025 15:51 Pääjuttu

Korisliiga-mestari Kahron Ross Seagullsiin

Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.

6.8.2025 07:55 Korisliiga

Tarkkakätinen Ansley Almonor täydentää Vilppaan tusinan

Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.

6.8.2025 07:29 Korisliiga

Seagullsin takakenttä vahvistuu Trey Niemellä

Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.

6.8.2025 06:20 Korisliiga

Kokenut Osku Heinonen liittyy lokkiparveen

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa. 

4.8.2025 14:00 Pääjuttu

Korisliigan sarjaohjelma selvillä – kausi käynnistyy 3. lokakuuta

Miesten Korisliigan kauden 2025–2026 sarjaohjelma on julkaistu. Kausi käynnistyy perjantaina 3. lokakuuta ja päättyy viimeistään tiistaina 19. toukokuuta. Runkosarjassa pelataan tuttuun tapaan kaksinkertainen sarja, jonka jälkeen ohjelmassa ovat ylempi ja alempi jatkosarja sekä pudotuspelit.

30.7.2025 15:51 Korisliiga

Viisinkertainen Korisliiga-mestari kapteeni Rougeau jatkaa Seagullsissa

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.

30.7.2025 15:11 Korisliiga

Shawn Hopkins palaa Islantiin

Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.

25.7.2025 09:55 Korisliiga

Tuomas Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin

Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

21.7.2025 18:01 Pääjuttu

Timo Saukkola Seagullsin uudeksi päävalmentajaksi, Kimmo Kujansivu jatkaa apuvalmentajana

Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.

Näytä lisää vastaavia