URHOtv-ennakko: Kataja kampeaa toista välierävoittoaan, KTP finaalipaikkaa

2.5.2013 Joensuun Kataja sai välieräsarjansa avausvoiton haettua kolmannella yrittämällä kotonaan maanantaina. Viimein puolustuspelinsä kuntoon saaneen Katajan torstain haaste on kuitenkin kaksin verroin vaikeampi, sillä joensuulaisten on viidenteen välieräotteluun päästäkseen kukistettava Kotkassa KTP, joka on voiton päässä ensimmäisestä finaalipaikastaan 19 vuoteen.

Jatkaako Jonte Flowers kolmannen osaottelun virettään, kun KTP ja Kataja kohtaavat neljännen kerran? Kuva: Vesa Kuukka/Kuvanmaailma.

Luottolaiturinsa Jukka Matisen selkävaivoista huolimatta KTP hallitsi välieräsarjan kahta ensimmäistä osaottelua joensuulaisia vastaan. KTP jauhoi settipeleistään sentterinsä Devonne Gilesin kautta erinomaisia ratkaisupaikkoja ja haki hyökkäyslevypalloista tukun toisia heittomahdollisuuksia, kun taas toisessa päässä kenttää kotkalaiset puristivat järjestäen kaikki joensuulaispelaajat tehottomiksi.

 

Kolmannessa osaottelussa Kataja kuitenkin kiristi turboruuvejaan tiukemmalle. Vesa Mäkäläinen kunnostautui Gilesin päällystakkina, kun joensuulaisten puolustus ja taisteluilme loksahtivat kertaheitolla kohdalleen. Jonte Flowers nosti tasoaan hyökkäyspäässä merkittävästi, kun Kataja pakotti välieräsarjan neljänteen osaotteluun.

 

Kotkan Karhuvuoren Steveco Areenan painekattila kiehuu torstaina taas ylikierroksilla, kun vapunvietosta palanneet kotkalaiskatsojat saapuvat lehtereille jännittämään, saako KTP lunastettua ensimmäisen finaalipaikkansa peräti 19 vuoden tauon jälkeen.

 

Jännitettävää riittää taas: palaako Devonne Giles tutulle tasolleen vaisuhkon kolmannen ottelun jälkeen, vaan saako Vesa Mäkäläinen jälleen otteen hänestä? Onko Jukka Matinen pelikunnossa? Saako Kataja KTP:n Bojan Sarcevicin kuriin, ja jatkaako Antwine Williams takuutyötään Katajan takamiesten varjona? Jatkaako Jonte Flowers kolmannen osaottelun virettään; entä mitä tekevät Katajan täsmäheittäjät Petri Virtanen ja Antti Kanervo? Nouseeko Michael Pounds taas arvoon arvaamattomaan, kuten toisen välieräottelun lopussa? Nähdäänkö KTP pitkän tauon jälkeen finaaleissa, vai jatkaako EuroChallenge-peliensä karaisema Kataja finaalipaikan metsästämistä lauantaina Joensussa?

Suora lähetys URHOtv:lla alkaa torstaina 2.5. klo 18:15. Kommentaattorina Henri Inki. Tauolla henkilökuvassa KTP:n pitkäaikainen apuvalmentaja Sauli "Löde" Lanki.

 

Lisätietoja: URHOtv
 
27.5.2025 17:02 Korisliiga

Vuoden tulokas Samu Adlerilla on kovat tavoitteet mutta myös korkea itseluottamus – ”En ole elämässäni hirveästi stressannut”

Salon Vilppaan Samu Adler voitti päättyneellä Korisliiga-kaudella sekä Vuoden tulokkaan että Vuoden kuudennen pelaajan palkinnot. Miten saavutus oikein onnistui nuorukaiselta, joka ei ole vielä ehtinyt edes täysi-ikäiseksi?

23.5.2025 10:15 Korisliiga

Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen odottaa uutta sopimusta ja valmistautuu elämänsä ensimmäiseen kesätyöhön – ”Urheilijat nähdään turhan helposti vain urheilijoina”

Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen etsii uransa huipulla seuraavaa ammattilaissopimusta mutta valmistautuu samalla myös urheilu-uran jälkeiseen elämään. Aloittelevaa oikeustieteiden opiskelijaa kiinnostavat edelleen ulkomaiden koripalloparketit.

17.5.2025 22:30 Korisliiga

Lassi Nikkarinen ja Taru Tuukkanen vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.

12.5.2025 11:03 Korisliiga

Korisliiga-mestari Shawn Hopkins koki egokuoleman ja kannustaa nyt muitakin rehellisyyteen: ”Ihmettelin summerin soitua, miksi tunnevyöry ei ikinä tullutkaan, kunnes tajusin…”

Helsinki Seagullsin Shawn Hopkins kävi pohjalla ja kuluneen vuoden aikana syntyi uudelleen. Nyt hän pääsi juhlimaan mestaruutta Kauhajoella, josta kehityksen polku sai alkunsa.

6.5.2025 20:27 Korisliiga

Korisliiga-mestaruus ratkesi: Seagulls kultamitaleille suoraan neljässä!

"Ei tämä ole ihan niin helppoa ollut kuin miltä se on saattanut näyttää", totesi kultamitalin pokannut pelinjohtaja Lassi Nikkarinen, kun Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen finaalisarja ratkesi otteluvoitoin 4–0.

6.5.2025 10:15 Korisliiga

Korisliigan mestaruus katkolla tänään Seagullsille

Kauhajoki isännöi Helsinki Seagullsia tiistaina kotikentällään IKH Areenalla. Helsinkiläiset johtavat ottelusarjaa 3–0 ja ovat voiton päässä seurahistorian toisesta Suomen mestaruudesta.

3.5.2025 17:44 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Seagullsille kolmas voitto, Kauhajoki lähellä kavennusta mutta joutui selkä seinää vasten

Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.

2.5.2025 17:30 Korisliiga

Seagullsin ja Kauhajoen kolmas finaaliottelu vapaasti katsottavissa lauantaina Neloselta klo 15

Korisliigan finaalisarjassa on pelattu kaksi ottelua ja Helsinki Seagulls johtaa finaalisarjaa 2–0. Kolmas finaali pelataan lauantaina 3.5. Helsingissä Töölön Kisahallissa klo 15:00. Ottelu on vapaasti katsottavissa Neloselta.

29.4.2025 20:30 Korisliiga

Sajantilan heittokäsi liekeissä – Seagulls kasvatti finaalijohtoaan vierasvoitolla

Erik Sajantila säväytti kentän pistekuninkaana, kun Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Korisliigan finaaleissa.

26.4.2025 19:59 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: Seagulls päihitti Kauhajoen rajusti avauksessa, Nikkarinen kentän pistekuningas

Helsinki Seagullsin kotiavaus Kauhajokea vastaan päättyi 89–56-voittoon. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.

Näytä lisää vastaavia