URHOtv-ennakko: Siipirikko LrNMKY KTP:n vieraaksi Korisliigassa

29.1.2013 Ainakin ilman kolmea runkopelaajaansa Kotkaan matkaava Lappeenrannan NMKY on kovan paikan edessä haastaakseen kovassa iskussa olevan KTP:n keskiviikkona URHOtv:n näyttämässä Korisliigan ottelussa.

Tuomas Viertolalle on tiedossa peliminuutteja, kun LrNMKY kohtaa keskiviikkona KTP:n. Kuva: Francois Perthuis.

LrNMKY-komentaja Lassi Tuovi joutuu pähkäilemään monenmoisten asioiden kanssa, kun vaivojen johdosta riveistä on poissa kapteeni Antti Niskasen lisäksi mahdollisesti myös jalkavaivasta kärsinyt Clifton Jones. Lisäksi Korisliigan paras pistemies ja levyritilaston kakkonen Jason Conley on käymässä kotimaassaan henkilökohtaisen syyn johdosta.

 

– Cliftonin tilanne ei ole vakava, mutta jalka tarvitsee pienen levon parantuakseen. Moni varmasti huomasi jo viime viikolla Cliftonin pelanneen hammasta purren. Jasonin tilanne oli sovittu aiemmin, ja mieheltä jää nyt yksi peli runkosarjassa väliin. Näyttäisi siltä, että Namika palaa jälleen täyteen kokoonpanoon LiigaCup-viikonlopun aikana, Tuovi ennakoi.

 

Näin entistä suuremman vastuun LrNMKY:n pisteidenteosta ja puolustuksesta kaappaavat avausviisikon miehet Greg Logins ja Matthew Gibson. Lisäksi suomalaispelaajista esimerkiksi Tuomas Viertola, Anttoni Tapio, Henri Välimaa ja Joel Heinikoski saavat näin nauttia tavallistakin enemmän vastuuta.

 

– KTP on ollut meille paha vastus tällä kaudella. Erittäin heittovoimainen joukkue, joka puolustaa päivä päivältä paremmin. Joudumme lähtemään siipirikkoisena kamppailuun, jossa meidän tulee saada KTP:n peli sekaisin taistellaksemme voitosta, Tuovi toteaa.

 

Kauden kaksi aiempaa ottelua KTP on vienyt nimiinsä kotonaan 96–64 ja vieraissa 73–61 murskaavan alun myötä. Lappeenrannan penkki on tehnyt peleissä yhteensä vain 16 pistettä, mutta nyt samoille miehille tarjoutuu paljon enemmän tilaisuuksia pisteidentekoon.

 

KTP kuuluu liigan muusta porukasta jo karkuteille lähteneeseen kärkinelikkoon yhden pelin Katajaa ja Bisonsia enemmän hävinneenä. Kotona KTP on hävinnyt vain kahdesti, lokakuussa Pyrinnölle ja tammikuun alussa Katajalle. Kataja-tappion jälkeen KTP onkin voittanut kaikki kuusi Korisliigan otteluaan.

 

KTP:n avausviisikko Devonne Giles-Timo Heinonen-Sefton Barrett-Antwine Williams-Bojan Sarcevic on tehnyt 69,3 pistettä ottelua kohden, ja kun siihen lisätään vielä Jukka Matisen 11 pisteen ottelukeskiarvo, on kasassa melkoinen tehonippu. Liigan tarkin kaukoheittojoukkue on vaikeasti pysäytettävissä millään osa-alueella tällä hetkellä.

 

LrNMKY on myös pelannut hyvän kauden, jota nyt koetellaan. Kuudes tila Korisliigassa on siunaantunut vahvoilla kotiesityksillä, sillä joukkueen meno vieraskentillä on tökkinyt viime aikoina. LrNMKY on hävinnyt viisi viimeisintä kotipeliään.

 

URHOtv:n lähetys Kotkan Steveco Areenalta käynnistyy keskiviikkona klo 18:25. Ottelun selostaa Toni Flink ja henkilökuvassa tauolla on tällä kertaa KTP:n päävalmentaja Sami Toiviainen.

 

 

Lisätietoja: URHOtv
 
9.4.2026 20:22 Korisliiga

Ottelu numero seitsemän ratkaisi: Seagulls välieriin!

Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.

7.4.2026 20:21 Korisliiga

Seagulls tasoitti – Katajan välierävastus ratkaistaan vasta seitsemännessä pelissä torstai-iltana!

Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.

7.4.2026 14:36 Korisliiga

Frank Champion toistamiseen Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.

5.4.2026 19:41 Korisliiga

Viimeiset puolivälierät jatkuvat vielä: Seagulls venytti ratkaisua kaventamalla sarjan 3–2:een

Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.

4.4.2026 19:51 Korisliiga

Korihait välieriin roimalla voitolla – saa vastaansa Vilppaan

Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.

3.4.2026 19:17 Korisliiga

Vilpas varmisti paikkansa välierissä

Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.

2.4.2026 21:39 Korisliiga

Kataja pyyhki pöydän: ennakkosuosikki Kauhajoki kaatui suoraan neljässä ottelussa!

Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.

2.4.2026 10:00 Korisliiga

Korisliigan sarjajärjestelmä uudistuu tulevaksi kaudeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.

1.4.2026 20:38 Korisliiga

Kaikki sarjat katkolla seuraavissa otteluissa: tänään voiton päähän nousivat Vilpas, KTP ja Korihait

Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.

30.3.2026 20:53 Korisliiga

Rougeau vaihtoi isompaa silmään ja toi Seagullsille puolivälierien ensimmäisen voiton – Kataja piti voittokulkunsa käynnissä ja laittoi Kauhajoen selän seinää vasten

Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.

Näytä lisää vastaavia