25.1.2013 Tiukkaa taistelua Korisliigan kahdeksannesta sijasta jatketaan lauantaina, kun Salon Vilpas isännöi URHOtv:n ottelussa liigan jumbosijalla majailevan Namika Lahden. Vilpas on hävinnyt kuusi edellistä otteluaan, kun taas Namika Lahti on voittanut viimeisestä kahdestatoista ottelustaan vain yhden.

Shawn Atupemin Vilpas yrittää katkaista tappioputkensa lauantain URHOtv-ottelussa. Kuva: Matti O. Koskinen.
Pitkään Korisliigan kahdeksannella sijalla viihtynyt Salon Vilpas on joutunut viime kierroksilla puolustuskannalle, kun UU-Korihait ja Lapuan Korikobrat ovat ilmoittautuneet mukaan pudotuspelitaisteluun. Vilpas onkin nyt valahtanut taulukossa kymmenenneksi, kun Korihait ja Korikobrat ovat kumpikin hakeneet voiton enemmän.
Parempaa virettä hakee myös Namika Lahti, joka on Korisliigassa tällä hetkellä jumbopaikalla FoKoPon ohitettua lahtelaiset LrNMKY-voitollaan. Lahtelaiset ovat hakeneet edellisestä 12 ottelustaan vain yhden voiton ja kärsineet loukkaantumisista läpi kauden. Toivoton Namikan tehtävä ei kuitenkaan ole, sillä eroa esimerkiksi Salon Vilppaaseen on vain kahden voiton verran.
Vilpas on voittanut kotonaan pelaamastaan 13 ottelusta viisi, kun taas Namika Lahden on voittanut vieraissa vain kerran 12 yrittämällä. Lahtelaisten ainokainen vierasvoitto on juurikin Vilppaasta lokakuun puolivälistä.
Namikan kokoonpanosta puuttuu ainakin alaraajavaivainen Cedric Latimer sekä mahdollisesti edelleen myös Aleksi Alanen. Sormivamman alkuviikosta saaneen Louis Johnsonin pelaaminen on arvoitus. Pelikuntoista Johnsonia kaivataan, sillä lahtelaiset kaipaavat painikaverin korin alle Vilppaan Shawn Atupemia vastaan.
Vilpas esittelee lauantaina kotiyleisölleen uuden amerikkalaislaiturinsa Marcus Relphorden, joka debytoi erinomaisesti edellisessä URHOtv-ottelussa keskiviikkona. Relphorde nakutti KTP:ta vastaan 27 pistettä, otti kymmenen levypalloa ja antoi vielä viisi korisyöttöäkin.
Vilppaan viisikon muodostanevat näin Relphorde, Atupem, pelintekijä Alex Vaenerberg, Troy Barnies ja Eero Lehtinen. Penkiltä voimaa tuovat etenkin Jukka Kataja, Mikael Sandberg, Vesa-Pekka Laine ja Samu Kaaresvirta.
Latimerin ollessa pois Namikan aloituksesta löytyvät kentille pelannut Emmanuel Holloway ja Jordan Hasquet sekä kolmantena amerikkalaisena joko Johnson tai varalla Thomas Kelley. Vesa Heinonen lienee aloittava suomalaispelaaja Alasen jatkaessa sairauslomaansa. Virolainen Joonas Vaino puolestaan löytynee ison pelaajan paikalta Johnsonin ollessa poissa. Heidän lisäkseen Valtteri Mäkäläinen on ainoa isompia minuutteja saava pelaaja.
Joukkueiden kaksi edellistä kohtaamista päättyivät vierasvoittoihin. Namika haki 64–68-voiton lokakuussa Salohallista ja Vilpas vei Lahdesta 65-74-voiton joulukuun alussa.
URHOtv:n lähetys Salohallista alkaa lauantaina klo 18:25 ja ottelun selostaa Toni Flink. Henkilökuvassa nähdään Vilppaan kolmeasataa runkosarjapeliä lähestyvä Jukka Kataja.
Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.
Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.
Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.
Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.
Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.
Korihaiden ja Hongan välisessä pudotuspelisarjassa jokainen ottelu on toistaiseksi päättynyt kotivoittoon.
Tampereen Pyrintö otti puolivälierien ensimmäisen voittonsa vain yhden pisteen erolla ja vieraskentällä.
Vain yksi Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta on parhaillaan tasoissa. Lopuissa tilanne on 2–0, joskaan ei poikkeuksetta ennakkosuosikin hyväksi.
Tampereen Pyrinnön ja Salon Vilppaan toisesta puolivälieräkohtaamisesta tuli huomattavasti tiukempi trilleri kuin ensimmäisestä.