Vesa-Pekka Laine siirtyy Korihaihin, Jalonen jatkaa

17.6.2015 Uudenkaupungin Korihait sai takakentälleen kokemusta sekä nuoruutta, kun takamiehet Mikko Jalonen, 32, ja Vesa-Pekka Laine, 21, solmivat pelaajasopimukset Korihaiden kanssa. Korihaiden kapteeni Jalonen aloittaa syksyllä yhdeksännen kautensa Korihaiden riveissä. Laine siirtyy Salon Vilppaasta kolmen Korisliiga-kauden jälkeen Uuteenkaupunkiin.

Mikko Jalonen jatkaa uraansa Korihaiden riveissä. Kuva: Kai Kilappa.

185-senttinen Jalonen johdatti Korihait päättyneellä kaudella divarin finaalipeleihin ja hänet palkittiin kauden päätteeksi sarjan parhaana pelaajana. Jalonen oli viime kaudella 1-divisioonan paras kotimainen pisteiden tekijä 17,5 pisteen keskiarvolla. Lisäksi Jalonen jakoi peräti 5,5 korisyöttöä ottelua kohden, jolla irtosi sarjan syöttöpörssin kakkostila. 

- Viime kaudesta jäi hyvä fiilis finaalitappiosta huolimatta, joten jatkopäätös oli helppo tehdä. 

- Toisaalta viime kaudesta jäi hieman myös hampaankoloon, joten ensi kauteen ei voi olla muuta tavoitetta kuin sarjavoitto ja nousu Korisliigaan, Jalonen valoitti.

Mesuca Basketin kasvatti Vesa-Pekka Laine heitti viime kaudella 3,9 pistettä ottelua kohden Vilppaan paidassa. Lisäksi hän edusti kahdeksassa Divari-B:n ottelussa Perniön Urheilijoita, joissa Laine pyssytti 17,5 pinnaa ja napsi 4 levypalloa ottelua kohden.

Korihailla on nyt Jalosen ja Laineen lisäksi sopimukset Marcus Vanin, Nigel Mooren, Hunter Gibsonin ja Petteri Ruutiaisen kanssa.

Lisätiedot: Mikko Jalonen
Lisätiedot: Vesa-Pekka Laine
 
23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

20.4.2026 22:41 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 16

Pantterit voitti miesten I divisioona B:n suoraan kolmessa ottelussa. Miesten I divisioona A:ssa Kipinä Basket haki vierasvoiton ensimmäisestä finaalikohtamisesta. Naisten I divisioonan finaalit käynnistyvät tiistaina, kun Espoo Basket Team II ja Pyrintö Akatemia lyövät yhteen.

12.4.2026 22:57 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 15

Miesten I divisioona A:ssa ACO Basket selvitti tiensä finaaleihin ja odottaa vastustajaa parista Kipinä Basket - Karkkila. Miesten I divisioona B:n finaalit alkavat maanantaina. Naisten I divisioonassa puolestaan käynnistyy välierävaihe.

8.4.2026 14:59 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 14

Miesten I divisioona B:n finaaleissa kohtaavat PeU-Basket ja Pantterit. Miesten I divisioona A:ssa Oulu on puolestaan voiton päässä finaalipaikasta. Naisten puolella välieräjoukkueet selviävät keskiviikkona ja torstaina.

1.4.2026 10:12 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 13

Naisten I divisioonassa pelattiin viimeinen kierros ennen pudotuspelejä ja putoamisfinaalia. Miesten I divisioona B:ssa välieräparit alkavat olla selvillä ja A:ssa välierät aloitetaan jo perjantaina.

24.3.2026 21:39 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 12

Miesten I divisioona B:ssa pelattiin runkosarjan viimeinen kierros, kun taas miesten I divisioona A:ssa puolivälierät ovat jo täydessä vauhdissa. Naisten I divisioonassa runkosarjaa on vielä yksi kierros jäljellä.

16.3.2026 17:11 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 11

Miesten I divisioona A:ssa runkosarja saatiin päätökseen ACO Basketin hallinnassa, ja pudotuspeliparit ovat nyt selvillä jännittävien päätöskierrosten jälkeen. Samaan aikaan I divisioona B:ssä käydään kiivasta kamppailua niin kärkipäässä kuin häntäpäässä. Naisten I divisioonassa nähtiin tärkeitä onnistumisia kaikissa kolmessa lohkossa, ja muun muassa Catz sekä Feeniks Basket kohensivat asemiaan vakuuttavilla kotivoitoilla.

3.3.2026 22:50 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 9

Miesten I divisioona B:ssä nähtiin tiukkoja jännitysnäytelmiä ja miesten I divisioona A:ssa ACO Basket varmisti runkosarjan voiton. Samaan aikaan naisten I divisioonassa pelattiin tärkeitä otteluita pudotuspelipaikkojen ja sarjapaikkojen kohtalosta kaikissa kolmessa lohkossa.

25.2.2026 21:00 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 8

Naisten I divisioonan runkosarja huipentui jatkolohkojakoihin. Miesten I divisioonassa B:ssa sarjakärki Pantterit jatkoi vakuuttavaa menoaan ja Ura Basket järjesti hurjan 126 pisteen hyökkäysnäytöksen. Miesten I divisioona A:ssa Huima otti tärkeän voiton sarjapaikan varmistamisen kannalta.

16.2.2026 21:00 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 7

Miesten I divisioona A:ssa kärkijoukkueet pitivät pintansa, kun taas naisten puolella ja miesten B-divisioonassa käytiin ratkaisevia kamppailuja lohkojaoista ja sarjan kärkipaikoista.

Näytä lisää vastaavia