Virtanen tekee seuraa Nenoselle Katajan sairastuvalla

1.11.2011 Korisliigan kärkikahinoissa mukana oleva Joensuun Kataja on saanut jobinpostia. Kataja menettää riveistään maajoukkuekonkari Petri Virtasen vähintään kuukaudeksi murtuneen sormen vuoksi. Virtanen tekee seuraa Katajan sairastuvalla Juho Nenoselle, joka on lonkkavaivaisena sivussa ainakin vuodenvaihteeseen saakka.

Katajan maajoukkuemies Petri Virtanen on alkukaudesta ollut sarjan toiseksi paras syöttäjä ja tarkin vapaaheittäjä. Kuva: Kai Kilappa.

- Kyllähän tämä taas kirpaisee. Pelaamme nyt pitkään ilman kahta maajoukkuetason miestä ja vaikka meillä on edelleen riittävästi hyviä pelaajia terveinä, niin eihän se voi olla näkymättä, sanoo Katajan päävalmentaja Jukka Toijala.

Elo-syyskuisissa EM-kisoissa Suomea edustanut Virtanen on aloittanut kauden 10,9 pisteen ja peräti 5,4 koriin johtaneen syötön ottelukohtaisin keskiarvoin. Viime kaudella Korisliigan kaikkien aikojen syöttötilastoykköseksi siirtynyt Virtanen pitää hallussaan kuluvan kauden syöttötilastossa kakkossijaa.

Lisäksi Virtanen on ollut alkukaudesta sarjan tarkin vapaaheittäjä bonusheittojen upottua naruihin 95,2 prosentin tarkkuudella (20/21).

Virtasen loukkaantumisen myötä Kataja-miehistössä on enää kolme sellaista pelaajaa, jotka ovat pystyneet osallistumaan kauden kaikkiin kahdeksaan liigaotteluun. Vuorollaan lasaretin puolella ovat tähän mennessä käyneet Juha Sten, Sami Lehtoranta, Antti Kanervo, Ville Viita, Ilari Tolvanen ja Nenonen.

- Toivotaan, että pääsisimme heti joulun jälkeen harjoittelemaan ja pelaamaan parhaalla kokoonpanolla, Toijala heittää viestiä Korvatunturin suuntaan.

Kataja pelaa seuraavan kerran keskiviikkona (2.11.) Lahdessa paikallisen Namikan vieraana.

 
14.4.2025 20:27 Korisliiga

Helsinki Seagulls Korisliiga-finaaliin – Salon Vilpas kaatui suoraan neljässä ottelussa

Helsinki Seagulls päihitti Salon Vilppaan välierissä ja etenee kolmannen kerran peräkkäin miesten Korisliigan finaaliin.

12.4.2025 19:41 Korisliiga

Levyjen alla dominoinut Kauhajoki laittoi Katajan selän seinää vasten

Kauhajoen ja Katajan välinen välieräsarja Korisliigassa päätyi 3–0-tilanteeseen. Ensi tiistain kohtaaminen voi olla ratkaiseva.

11.4.2025 20:17 Korisliiga

Seagulls vei sarjan katkolle – Vilpas kaatui isolla piste-erolla

Helsinki Seagulls otti Salon Vilppaasta 92–73-kotivoiton ja saa mahdollisuuden ratkaista sarja ensi maanantaina.

9.4.2025 20:30 Korisliiga

Kauhajoki käänsi toisen välieräottelun vierasvoitoksi Katajan vahvasta alusta huolimatta

Kauhajoki vei välieräsarjan Katajaa vastaan tilanteeseen 2–0.

8.4.2025 20:27 Korisliiga

Seagulls toiseen voittoon Vilppaan vahvoista vaiheista huolimatta

Korisliigan välierissä Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Salon Vilpasta vastaan.

7.4.2025 14:55 Korisliiga

Kauhajoen Andre Gustavson Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen.

5.4.2025 20:29 Korisliiga

Seagulls ja Kauhajoki puolustivat kotikenttiään onnistuneesti

Molemmat välieräsarjat avattiin kotijoukkueiden voitoilla. Sekä Seagulls että Kauhajoki siirtyivät ottelusarjoissa 1-0 johtoon.

4.4.2025 13:00 Korisliiga

Välieräennakko: Korisliigan kärkinelikolla toistuvat yhtenevät ongelmat mutta myös tasaväkiset vahvuudet

Korisliiga-välierät pyörähtävät käyntiin lauantaina 5. huhtikuuta. Kahdessa ottelusarjassa toisensa kohtaavat Helsinki Seagulls (sija 1) ja Salon Vilpas (4) sekä Kauhajoki (2) ja Kataja Basket (3).

2.4.2025 20:26 Pääjuttu

Kauden tasaväkisin puolivälieräsarja päätökseen: Salon Vilpas jatkaa välieriin!

Salon Vilpas kaatoi Korihait puolivälierissä otteluvoitoin 3–2 ja kapeilla marginaaleilla.

Näytä lisää vastaavia