Vuoden valmentaja Pieti Poikola jatkaa Pyrinnön luotsina

2.7.2014 Hallitseva Suomen mestari Tampereen Pyrintö ja valmentaja Pieti Poikola, 36, ovat sopineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Viime kauden valmennusryhmästä myös apuvalmentajat Lasse Rantala ja Artem Khvorost jatkavat Pyrinnössä. Pyrinnön päävalmentajapestin lisäksi Poikola toimii Tanskan maajoukkueen päävalmentajana.

Vuoden valmentaja Pieti Poikola jatkaa Suomen mestari Pyrinnön peräsimessä. Kuva: Tytti Nuoramo.

Kolmannen kerran urallaan vuoden valmentajaksi valitulle Poikolalle tuleva kausi on hänen kuudes Pyrinnön päävalmentajana. Poikolan ensimmäisellä kaudella 2008/2009 Pyrintö sijoittui kolmanneksi ja seuraavat kaksi kautta puolestaan päättyivät Suomen mestaruuksiin.

Poikola jäi sapattivapaalle kaudelle 2011/2012, mutta palasi joukkueen peräsimeen ja johdatti Pyrinnön jälleen Suomen mestaruuteen. Samalla Pyrintö kirjautti Korisliigan runkosarjan voittoennätyksen ottamalla 44 ottelusta peräti 38 voittoa.

-Oma tulevaisuuteni hahmottui lopullisesti viimeisten viikkojen aikana. Oli jo aiemmin sanonut ei kaikille muille kyselijöille Suomessa. Lopulta valintani jatkaa Pyrinnössä oli helppo. Seuran kesäharjoittelu järjestyy laadukkaasti huolimatta kesäajan Tanskan maajoukkuevalmennuksestani ja Yle-pestistäni Bilbaossa, Poikola kertoo.

- Lopullisesti tein päätökseni jatkosta, kun Lasse (Rantala) lupasi lähteä mukaan tulevalle kaudelle. Jotta voisimme pärjätä taas kilpailussa, meidän pitää tehdä kaikki asiat vähän kulunutta kautta paremmin. Tällöin valmennuksen laadusta ei voi tinkiä ja siksi en voinut kuvitella tulee kautta ilman Lassen ja Arton (Khvorost) apua.

Pyrinnöllä on pelaajasopimukset kaudelle 2014/2015 Antero Lehdon, Petri Heinosen, Topias Palmin, Ville Pekkolan, Alex Vaenerbergin ja Osku Heinosen kanssa.

Lisätietoja: Pyrinnön tiedote

Henkilöt

 
5.4.2026 19:41 Korisliiga

Viimeiset puolivälierät jatkuvat vielä: Seagulls venytti ratkaisua kaventamalla sarjan 3–2:een

Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.

4.4.2026 19:51 Korisliiga

Korihait välieriin roimalla voitolla – saa vastaansa Vilppaan

Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.

3.4.2026 19:17 Korisliiga

Vilpas varmisti paikkansa välierissä

Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.

2.4.2026 21:39 Korisliiga

Kataja pyyhki pöydän: ennakkosuosikki Kauhajoki kaatui suoraan neljässä ottelussa!

Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.

2.4.2026 10:00 Korisliiga

Korisliigan sarjajärjestelmä uudistuu tulevaksi kaudeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.

1.4.2026 20:38 Korisliiga

Kaikki sarjat katkolla seuraavissa otteluissa: tänään voiton päähän nousivat Vilpas, KTP ja Korihait

Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.

30.3.2026 20:53 Korisliiga

Rougeau vaihtoi isompaa silmään ja toi Seagullsille puolivälierien ensimmäisen voiton – Kataja piti voittokulkunsa käynnissä ja laittoi Kauhajoen selän seinää vasten

Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.

29.3.2026 19:41 Korisliiga

Korihait palasi puolivälierissä voittojen tielle – sankareina jälleen Aalto ja Champion

Korihaiden ja Hongan välisessä pudotuspelisarjassa jokainen ottelu on toistaiseksi päättynyt kotivoittoon.

28.3.2026 20:31 Korisliiga

Pyrinnölle kolmas kerta sanoi toden: kavensi puolivälierät sarjakärki Vilpasta vastaan 2–1:een

Tampereen Pyrintö otti puolivälierien ensimmäisen voittonsa vain yhden pisteen erolla ja vieraskentällä.

27.3.2026 20:53 Korisliiga

Honka tasoitti pisteen voitolla puolivälierät Korihaita vastaan – Kataja nappasi jo toisen voiton korkeammin sijoittunutta Kauhajokea vastaan

Vain yksi Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta on parhaillaan tasoissa. Lopuissa tilanne on 2–0, joskaan ei poikkeuksetta ennakkosuosikin hyväksi.

Näytä lisää vastaavia