YLE TV2 esittää Pyynikin perjantai-illan näytöksen

4.11.2016 Korisliigan perjantai-illassa pelataan kolme mielenkiintoista ja jännittävää ottelua, kun KTP isännöi Joensuun Katajaa, BC Nokiaa matkustaa Kouvolaan ja Tampereen Pyrintö toivottaa Pyynikille tervetulleeksi sarjataulukon vitosen, Kauhajoen Karhun. YLE TV2 esittää Pyrinnön ja Karhun välisen kamppailun kello 19.00 alkaen.

Juhliiko Pyynikin perjantai-illassa väkivahva j'Nathan Bullock ja Pyrintö...

...vai silkinpehmeällä hyppyheitollaan korisukkaa kurittava Austin Hollins ja Kauhajoen Karhu? Kuvat: Erkki Hautaviita

Tampereen Pyrintö on aloittanut kautensa takerrellen, eikä tamperelaisten moottori ole käynyt täysillä kierroksilla kuin vain hetkittäin ensimmäisten seitsemän ottelun aikana. Saaliina näistä otteluista Pyrinnöllä on vain kaksi voittoa, mutta keskiviikkona joukkue esitti venymiskykynsä hakemalla sarjapisteet Salosta kahden jatkoajan jälkeen sarjan vahvasti aloittaneen Vilppaan vieraana.

Pyrinnön alkukauden yskähtelyt johtuvat osittain myös vajaamiehisyydestä. Laituri Joonas Cavén on pelannut vain kahdessa ottelussa ja etukentän rotaation kivijalka Petri Heinonen ei ole vielä parketilla tällä kaudella esiintynyt.

Yksilötasolla Pyrinnön kokoonpanosta löytyy kuitenkin ilon aiheita. Sentteri Wally Judge on operoinut alkukauden komealla tupla-tuplan keskiarvolla, keräten tililleen keskimäärin 13,1 pistettä, 11,4 levypalloa ja 1,6 torjuntaa ottelua kohden. Myös iso laituri J’Nathan Bullock (15,1/8,1) sekä takakentän moniosaaja Ricky Minard (15,1/6,7/4,6 syöttöä/2,0 riistoa) ovat osoittaneet kuuluvansa edelleen Korisliigan ulkomaalaisvahvistusten kärkipäähän.

Tamperelaisten hyökkäystä päälliköi edelleen tutulla ammattitaidolla takamies Antero Lehto, joka on pussittanut alkukauden aikana 11,1 pistettä ja kiekottanut 3,0 syöttöä ottelua kohden. Cavénin poissaollessa viisikkoon noussut 22-vuotias Topias Palmi on tuonut tarvittavaa korintekovoimaa tamperelaisten hyökkäykseen 13,3 pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla. Kaaren takaa Palmi on säkittänyt kuulaa pussin pohjalle vakuuttavalla 37,5% tarkkuudella.

Pyrintö lähtee otteluun nousujohteisessa vireessä, sillä vaikka sen kokonaissaldo on 2/5, on joukkue voittanut edellisestä kolmesta ottelustaan kaksi. Vilppaan lisäksi Pyrintö kaatoi Korihait viime maanantaina tiukan väännön jälkeen lukemin 77-75.

- Yhden välipäivän jälkeen päästään jälleen tositoimiin. Vastaan asettuva Karhu on erinomainen joukkue, joka pitää kovaa tempoa ottelussa ja omaa erinomaisen arsenaalin hyökkäyspään toteuttamiseen, toteaa Pyrinnön päävalmentaja Ilkka Palviainen.

- Lähdemme omalla kohdallamme parantamaan edellisen ottelun tekemistä etenkin puolustuspelaamisessamme. Pyynikillä nähdään varmasti kova taistelu sarjapisteistä, kahden pitkän kaavan mukaan voiton hakeneen joukkueen välillä.

Illan vierasjoukkue Karhu on aloittanut kautensa pykälän verran vahvemmalla otteella kuin Pyrintö, mutta epätasaisuus on ollut joukkueen murheena vielä alkukauden aikana. Kotiluolassaan Karhu on voittanut neljästä ottelustaan kolme, mutta vierasparketilla saldo on ennen perjantai-illan kamppailua tappiollinen 1/2.

Kahden ottelun voittoputkessa seilaava Karhu on alkukauden aikana saanut koko materiaalinsa laajuudelta onnistumisia, mutta on päävalmentaja Sami Toiviainen on myös löytänyt ryhmänsä alfaurokset DeVaughn Washingtonin, Austin Hollinsin ja Kammeon Holseyn muodossa.

Sentteri Washington on ollut kauden avausottelun jälkeen illasta toiseen kaksinumeroisilla pistelukemilla ja kirjauttanut keskiarvoikseen seitsemässä ottelussa 14,6 pistettä ja 5,6 levypalloa kamppailua kohden. Washingtonin toveri etukentällä, Holsey, on ollut kaksikosta vielä pykälän räjähtävämmässä kunnossa kauden alussa ja edustaa lähtökohtaisesti Karhun etukentän korintekovoimaa 18,1 pisteen ja 6,0 levypallon keskiarvoilla.

195-senttinen laituri, NBA-valmentaja Lionel Hollinsin poika Austin Hollins, on niin ikään ollut vahvassa iskussa heti kauden alusta asti. Keskiarvoikseen 24-vuotias Hollins on rouhinut 17,7 pistettä, 4,3 levypalloa, 2,4 syöttöä ja 3,0 riistoa per ottelu.

Karhun hyökkäyksen operaattorina toimii kaikesta huolimatta tuttu partanaama, Bojan Sarcevic. Bojan on päässyt Joonas Lehtorannan (9,6/2,0 syöttöä) Kauhajoelle saapumisen myötä löysäämään hieman otettaan takakentän kapellimestarina, mutta on silti pyöritellyt komeat 9,0 pisteen ja 4,9 syötön keskiarvot.

- Molemmilla on alla hiukan ylitöitä. Kaksi vierasottelua lyhyellä aikavälillä asettaa aina oman haasteensa palautumiseen ja sitä kautta valmistautumiseen, pyörittelee Karhu-luotsi Toiviainen.

- Ottelun tempo tulee olemaan varmasti isossa roolissa. Meneekö ottelu kävelykorikseksi vai pystytäänkö me edelleen pitämään vauhtia niin, että pelaamisessa pysyy järki mukana?

Pyynikillä kello 19.05 alkava ottelu nähdään YLE TV2:n taajuudella kello 19.00 lähtien.

Tämän, sekä Korisliigan kauden 2016/17 kaikki muutkin ottelut näet myös Elisa Viihteen Fanseat-palvelun kautta.

 
27.5.2025 17:02 Korisliiga

Vuoden tulokas Samu Adlerilla on kovat tavoitteet mutta myös korkea itseluottamus – ”En ole elämässäni hirveästi stressannut”

Salon Vilppaan Samu Adler voitti päättyneellä Korisliiga-kaudella sekä Vuoden tulokkaan että Vuoden kuudennen pelaajan palkinnot. Miten saavutus oikein onnistui nuorukaiselta, joka ei ole vielä ehtinyt edes täysi-ikäiseksi?

23.5.2025 10:15 Korisliiga

Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen odottaa uutta sopimusta ja valmistautuu elämänsä ensimmäiseen kesätyöhön – ”Urheilijat nähdään turhan helposti vain urheilijoina”

Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen etsii uransa huipulla seuraavaa ammattilaissopimusta mutta valmistautuu samalla myös urheilu-uran jälkeiseen elämään. Aloittelevaa oikeustieteiden opiskelijaa kiinnostavat edelleen ulkomaiden koripalloparketit.

17.5.2025 22:30 Korisliiga

Lassi Nikkarinen ja Taru Tuukkanen vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.

12.5.2025 11:03 Korisliiga

Korisliiga-mestari Shawn Hopkins koki egokuoleman ja kannustaa nyt muitakin rehellisyyteen: ”Ihmettelin summerin soitua, miksi tunnevyöry ei ikinä tullutkaan, kunnes tajusin…”

Helsinki Seagullsin Shawn Hopkins kävi pohjalla ja kuluneen vuoden aikana syntyi uudelleen. Nyt hän pääsi juhlimaan mestaruutta Kauhajoella, josta kehityksen polku sai alkunsa.

6.5.2025 20:27 Korisliiga

Korisliiga-mestaruus ratkesi: Seagulls kultamitaleille suoraan neljässä!

"Ei tämä ole ihan niin helppoa ollut kuin miltä se on saattanut näyttää", totesi kultamitalin pokannut pelinjohtaja Lassi Nikkarinen, kun Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen finaalisarja ratkesi otteluvoitoin 4–0.

6.5.2025 10:15 Korisliiga

Korisliigan mestaruus katkolla tänään Seagullsille

Kauhajoki isännöi Helsinki Seagullsia tiistaina kotikentällään IKH Areenalla. Helsinkiläiset johtavat ottelusarjaa 3–0 ja ovat voiton päässä seurahistorian toisesta Suomen mestaruudesta.

3.5.2025 17:44 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Seagullsille kolmas voitto, Kauhajoki lähellä kavennusta mutta joutui selkä seinää vasten

Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.

2.5.2025 17:30 Korisliiga

Seagullsin ja Kauhajoen kolmas finaaliottelu vapaasti katsottavissa lauantaina Neloselta klo 15

Korisliigan finaalisarjassa on pelattu kaksi ottelua ja Helsinki Seagulls johtaa finaalisarjaa 2–0. Kolmas finaali pelataan lauantaina 3.5. Helsingissä Töölön Kisahallissa klo 15:00. Ottelu on vapaasti katsottavissa Neloselta.

29.4.2025 20:30 Korisliiga

Sajantilan heittokäsi liekeissä – Seagulls kasvatti finaalijohtoaan vierasvoitolla

Erik Sajantila säväytti kentän pistekuninkaana, kun Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Korisliigan finaaleissa.

26.4.2025 19:59 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: Seagulls päihitti Kauhajoen rajusti avauksessa, Nikkarinen kentän pistekuningas

Helsinki Seagullsin kotiavaus Kauhajokea vastaan päättyi 89–56-voittoon. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.

Näytä lisää vastaavia