Joulukuun kuukauden pelaajan Elena Melton mukaan joukkueella on edelleen varaa parantaa peliään

13.1.2020 10:15 Joulukuussa Naisten Korisliigan pelaajaksi valittiin Peli-Karhujen Elena Melto. Hän on matkustanut Lappeenrannan ja Kotkan välillä koko kauden ajan, mutta se ei ole näkynyt hänen otteissaan.

Elena Melto johdatti joukkueensa tappiottomaan joulukuuhun. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga

Kotkalaisjoukkue teki joulukuussa kovaa jälkeä ja otti pelaamistaan otteluista pelkkiä voittoja. Melto pelasi joulukuun aikana 24,9 pisteen, 9 levypallon ja 1,3 syötön keskiarvoilla. Lisäksi teholukema 30,3 oli poikkeuksellinen. Omiin tilastoihinsa pelaaja suhtautuu kuitenkin nöyrästi.

- Minä en oikeasti ikinä seuraa omia tilastojani tai mieti niitä pelien aikana. Teen aina kentällä parhaani ja joukkuetta ajatellen, vaatii se sitten hyvää hyökkäämistä, puolustamista, levypallopeliä tms. Totta kai olen tosi iloinen tästä tasonnostostani. Pystyin olemaan tehokas ja tekemään oikeita ratkaisuja, mutta meillä on niin laadukkaita pelaajia paljon joukkueessa että siihen pystyvät monet muutkin. Joten ei ole tarvettakaan yhden tai kahden pelaajan tehdä supertehoja koska voimme tehdä kovaa jälkeä laajalla rintamalla, Melto pohtii.

Melto pelasi 19 kauden ajan Lappeenrannassa, kesällä nähtiin kuitenkin iso siirtopommi ja Melto siirtyi Peli-Karhujen riveihin. Asuinpaikkana on kuitenkin edelleen Lappeenranta, joten matkustusaikaa kertyy kauden aikana aikamoinen määrä. Se ei kuitenkaan ole näkynyt pelaamisessa.

- Olin jo varautunut tuohon matkustamiseen henkisesti ennakkoon ja asennoitunut siten, että se on osa työtäni ja myös omaa aikaa. Totta kai se välillä väsyttää, mutta ei vaikuta pelaamiseen mitenkään. Matkustusaikaa kertyy viikossa 10-12 tuntia. Mutta minulle on aina tarjolla myös mahdollisuus yöpyä Kotkassa jos tarve vaatii, joten tämäkin on tehty niin helpoksi kuin mahdollista, Melto kertoo. 

Peli-Karhut oli 13 ottelun voittoputkessa kunnes Tapiolan Honka kukisti joukkueen. Joukkueen tappioton jakso kesti aina lokakuulta tammikuuhun. Putken arvoa kasavattaa se että joukkue on kärsinyt sairasteluista ja loukkaantumisista. Peli on myös näyttänyt todella valmiilta, kehitettävää kuitenkin löytyy edelleen.

- Olen tosi ylpeä joukkueesta ja tästä voittoputkesta, sillä meilläkin on ollut sairastumisia, loukkantumisia jne. Emme ole olleet lähellekään aina täysin koossa harjoituksissa tai peleissä. Mutta silti olemme pystyneet pelaamaan hyvää peliä. Mutta ei peli ole vielä täysin valmista jos kevättä ajatellaan. Meillä on varaa ja tarvetta vielä parantaa ainakin tiettyjä juttuja, Melto sanoo.

PeKa on tällä hetkellä sarjataulukossa toisena kaksi pistettä Kouvottarien perässä. Joukkue eteni myös Suomen cupin finaaliin, jossa se kohtaa kouvolalaisjoukkueen. Tavoitteet loppukautta kohtaan ovat korkealla.

- Loppukaudella on tarkoitus parantaa hieman omaa joukkuepeliä, treenata, valmistautua hyvin jokaiseen peliin, pysyä mahdollisimman terveenä ja saada mahdollisimman hyvät lähtökohdat kevään pudotuspeleihin. Ei ole salaisuus, että tällä joukkueella pitää pystyä taistelemaan kirkkaimmista mitaleista.

Henkilöt

 
18.3.2026 20:57 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja HBA onnistuivat ryöstöissä – PeKa ja Pyrintö aloittivat kotivoitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät, ja ottelusarjat avasivat voitoilla BC Nokia, HBA, PeKa sekä Pyrintö.

18.3.2026 09:44 Naisten Korisliiga

Puolivälieräennakko 2/2: Tulevaisuuden nimet esillä HBA:n ja EBT:n sarjassa – BC Nokia kohtaa hyökkäysvoimaisen Vedon

Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Espoo Basket Team ja Vimpelin Veto aloittavat sarjat kotonaan. Välieriin etenemiseen vaaditaan kolme voittoa.

17.3.2026 12:26 Naisten Korisliiga

Puolivälieräennakko 1/2: Pyrintö saa vastaansa otteitaan parantaneen ToPon - Honka haastaa runkosarjan ykkösen

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät keskiviikkona. Peli-Karhut ja Pyrintö aloittavat urakkansa kotikentällään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

14.3.2026 20:32 Naisten Korisliiga

PeKa nappasi runkosarjan voiton – Pyrintö toinen, ViVe kolmas

Naisten Korisliigan runkosarja paketoitiin lauantaina. Illan voittajia olivat PeKa, BC Nokia, ToPo ja HBA-Märsky.

11.3.2026 20:20 Naisten Korisliiga

Pyrinnölle tärkeä voitto – runkosarjan voitto ratkeaa lauantaina

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan toiseksi viimeinen pelipäivä. Illan neljässä ottelussa voittajiksi ylsivät Pyrintö, ToPo, BC Nokia ja HBA Märsky.

7.3.2026 20:37 Naisten Korisliiga

Vimpelille kotivoitto ja kärkipaikka - EBT:lle revanssi ToPosta

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. Voittajiksi ylsivät ViVe ja EBT.

6.3.2026 20:45 Naisten Korisliiga

Pyrintö pysyi mukana runkosarjan voittokamppailussa - BC Nokialle vieraspisteet Espoosta

Naisten Korisliigassa pelattiin perjantaina kaksi ottelua. Voitot kirjattiin Pyrinnölle ja BC Nokialle.

4.3.2026 09:35 Naisten Korisliiga

Annika Aarrejoki on jälleen naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun parhaaksi on valittu Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki. Hän sai samaisen kunnian myös marraskuussa.

28.2.2026 20:51 Naisten Korisliiga

ViVe kolmanteen peräkkäiseen voittoon

Lauantaina Naisten Korisliiga jatkui yhdellä ottelulla. Siinä Vimpelin Veto haki vierasvoiton Nokialta 74-68.

27.2.2026 22:23 Naisten Korisliiga

HBA peittosi kotonaan Peli-Karhut Luukkasen johdolla – Honka jatkoi Kouvottarien ahdinkoa

Naisten Korisliiga jatkui perjantaina kahdella ottelulla. Illan voittajia olivat HBA-Märsky ja Honka.

Näytä lisää vastaavia