8.10.2023 18:44 KTP-Basketin ja Kataja Basketin välinen kohtaaminen Kotkassa päättyi vieraiden hyväksi yhden pisteen turvin.
Tuomas Hirvonen upotti koreja niin läheltä kuin kaukaa. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga
KTP-Basket ja Kataja Basket ottivat toisistaan mittaa Kotkassa, eikä voittajaa uskaltanut ennustella turhan aikaisin, sillä joukkueet etenivät rinta rinnan viimeisille sekunneille. Katajan onnistunut puolustus KTP:n viimeistä nopeaa hyökkäystä vastaan kuitenkin ratkaisi kohtaamisen vieraiden hyväksi. Isäntäjoukkue KTP joutui nielemään tappion tiukoin luvuin 67–68.
Kotijoukkueen korinteosta isoimmassa vastuussa oli Vincent Golson Jr, joka nakutteli taululle 19 pistettä ja seitsemän koriin johtavaa syöttöä, joskin myös kuusi menetystä. Menetykset olivatkin tasaväkisen tilastokortin näkyvin ero joukkueiden välillä, sillä KTP:lle kertyi niitä 18, kun taas Katajalle vain kymmenen.
Kentän ehdoton korikuningas tänä iltana oli Katajan pelinjohtaja Tuomas Hirvonen. Monipuoliselle takamiehelle kirjattiin pelissä 28 pistettä, viisi levypalloa, kolme syöttöä ja kaksi riistoa. Hirvonen oli aluksi myös hyvässä kaukoheittoterässä upottaessaan kaaren takaa neljä kertaa, mutta viimeisen jakson epätarkkuuden myötä yrityksiä kertyi lopulta peräti 12.
Myös joukkuetoveri Thomas Tumba loisti, mutta erityisesti puolustuspäässä kerätessään seitsemän levypalloa, kaksi riistoa ja kolme torjuntaa. Pisteitä Tumba teki kymmenen, ja niistä viimeiset syntyivät ottelun ratkaisevilla hetkillä, kun hän ryöväsi pallon Katajalta ja kävi donkkaamassa sen toiseen päätyyn.
Kataja on nyt voittanut kummankin tähän mennessä pelaamistaan otteluista. Päävalmentaja Petri Virtanen ilmaisi tyytyväisyytensä tilanteeseen Ruudun haastattelussa:
– Tämä oli meille tuloksellisesti upea viikko. Itse pelistä ei ole meidän osaltamme paljoa kaunista sanottavaa, paitsi se, että puolustuksella löydettiin onneksi voittoon riittävät ratkaisut, vaikka hyökkäyksessä olikin todella vaikeaa. Meillä on hyviä yksi vastaan yksi -puolustajia, joten olimme vahvoilla aina, kun saimme pakotettua KTP:n puolen kentän hyökkäämiseen.
Susijengin pitkäaikainen heittokone ja Korisliigan pistetilaston kotimainen kärkimies Topias Palmi, 196 cm ja 30 vuotta, siirtyy loppukauden kattavalla sopimuksella Tampereen Pyrinnöstä Italian kakkosliigaa (Serie A2) pelaavaan Real Sebastiani Rietiin, joka kamppailee noususta Italian liigaan.
Tampereen Pyrintö haki pisteitä Kouvolasta miesten Korisliigan viimeisessä ottelussa ennen helmikuun maajoukkuetaukoa.
Miesten Korisliigassa pelattiin viiden ottelun ilta, jossa pisteitä veivät Salon Vilpas, Korihait, Helsinki Seagulls, KTP-Basket ja BC Nokia.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Valinta on Woodille jo kauden toinen.
Miesten Korisliigassa nähtiin viiden ottelun ilta, jossa voittajiksi selvisivät Kataja Basket, Helsinki Seagulls, Kauhajoki, KTP-Basket ja BC Nokia.
Korisliigan lauantaina pelattava huippuottelu Kauhajoen ja Bisons Loimaan välillä on vapaasti katsottavissa Jimiltä alkaen klo 19:00.
Energiapalveluyhtiö Oomi ja Korisliiga ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka keskiössä ovat joukkueiden fanit. Yhteistyöllä tarjotaan faneille ainutlaatuisia kokemuksia Korisliiga-paikkakunnilla.
Alemman jatkosarjan ottelu Tapiolan Hongan ja Kobrien välillä päättyi kotijoukkueen 95–90-voittoon.
Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin yksi ottelu, jonka voiton vei Helsinki Seagulls.
Suomalainen koripalloyhteisö sai tiistaiaamuna suru-uutisen. Suomi-koriksen kaikkien aikojen valmentajiin lukeutuva moninkertainen Suomen mestari, maajoukkuevalmentaja ja suomalaisen koripallovalmennuksen kehittäjä Eero Saarinen (1947-2025) on nukkunut pois.