Bisons pelaa trendejä vastaan – tuore päävalmentaja Juri Heinämäki on kerännyt ympärilleen kookkaan kokoonpanon

28.9.2023 13:00 Bisons Loimaa lähtee jälleen yrittämään paikkansa vakiinnuttamista Korisliigassa. Operaatiota luotsaamaan on palkattu Juri Heinämäki, joka hakee etuja kaikella muulla kuin muita matkimalla.

Miesten Korisliigan viimeisin sarjanousija on jokaiselle koripallofanille tuttu nimi Bisons Loimaa. Seuralla on historiassaan peräti kaksikin Suomen mestaruutta 2010-luvun alulta, mutta viime vuosina joukkue on joutunut ramppaamaan edestakaisin Korisliigan ja Miesten 1. Divisioona A:n väliä. Nyt loimaalaisilla on jälleen iskemisen paikka, sillä seura nousi viime kevään pelimenestyksellään pääsarjaan Tapiolan Hongan tilalle.

Uusi päävalmentaja Juri Heinämäki tarttuu tuumasta toimeen tehdäkseen tästä kaudesta parhaan miesmuistiin, mutta hän tiedostaa, että lähtökohta on jotakin aivan muita kuin kaikilla muilla joukkueilla liigassa.

– Meidän täytyy lähestyä tavoitteitamme ottamalla yksi peli kerrallaan. Täysin riippumatta vastustajasta, oli se sitten Kauhajoki tai Korihait, pelaamme voitosta ja keräämme sarjapisteitä. Totta kai iso tavoitteemme runkosarjan päätteeksi on paikka ylemmässä jatkosarjassa, mutta en näe tässä vaiheessa järkevänä mennä asioiden edelle tuijottamalla lopputavoitteita käsillä olevan ottelun sijasta.

Joukkueen minimitavoite on totta kai selvä. Sitä ei tarvitse Heinämäen erikseen edes mainita, sillä jokainen pystyy ilman ennustajanlahjojakin päättelemään, että ensimmäinen askel menestykseen pitkällä aikavälillä on pysyä sarjassa. Heinämäki vahvistaa asian ja toteaa, että Bisons, jos joku, ansaitsee tämän saavutuksen.

– Tämä on urani neljäs Korisliiga-organisaatio, ja voin rehellisesti sanoa, että täällä asiat hoidetaan hyvin. Budjetti ei ehkä ole Suomen suurin, mutta toimintaympäristö on määrätietoinen ja tavoitteellinen. Kyllä tällaisen seuran pitää pystyä vakiinnuttamaan paikkansa taas Korisliigassa.

Miten tällaiset tavoitteet sitten saavutetaan? Heinämäki kertoo, että kesätauolla joukkueen rakentamiseen suhtauduttiin realistisesti ja lähdettiin liikkeelle sillä ajatuksella, että pienehköllä budjetilla ei kannata yrittää matkia muiden kokoonpanoja vaan päinvastoin, luoda jotakin omaa.

– Ryhdyimme trendien vastaisesti kasaamaan isojen pelaajien kokoonpanoa. Meillä on kentällä perinteinen sentteri ja iso laitahyökkääjä sekä vahvistuksena löytyy kaksimetristä takamies–laituriakin. Myös kotimainen osastomme on keskivertoa kookkaampia pelaajia. Haemme etua siitä erosta muihin nähden, että pallotaidon sijaan pelipaikoilla kahdesta viiteen painotamme kokoa.

Lähestymistapa todellakin on poikkeuksellinen. Koripallossa on parinkymmenen viime vuoden aikana tapahtunut ilmiö, jossa yhä enemmän ja enemmän pelaajia on alkanut siirtyä kaaren sisäpuolelta ulos, ja usein puhutaan jopa pelipaikattomasta koripallosta. Heinämäki toteaa, että tuskin Bisonskaan niin sanotusti ysärille asti on pelityylissään menossa, mutta hyvin todennäköisesti sisäpelaamista on luvassa enemmän kuin muilla.

– Jostain se kilpailuetu täytyy haalia. Jos yrittää rakentaa vähemmillä pelimerkeillä samaa kuin muut, niin todennäköisesti sen kilpailun häviää. Siksi olemme päättäneet sivuuttaa monet kuumimmat trendit ja kunnioittaa perinteitä.

Omanlaistaan etua Bisonsille tuo sekin, että heillä on ollut kokoonpano valmiina jo hyvän aikaa. Valmentaja kehuu sitä sen verran tasaiseksi laadussa, että muutamalla loukkaantumisellakaan tekeminen ei missään nimessä pääse romahtamaan. Tähän mennessä näkemänsä perusteella hän uskaltaa olla optimistinen.

– Olen ollut tyytyväinen pelaajien sitoutumiseen ja oppimisenhaluun. Se on kuitenkin väistämätön fakta, että kun kentän laidalla on uusi valmentaja ja pelaajat tulevat hyvin monenlaisista eri peliympäristöistä, niin se vaatii työtä ihan jokaiselta, että pelaamisemme kehittyy. Tähän mennessä joka ikisellä kerralla olemme pystyneet perusasioitamme parantamaan. Otamme pitkiä loikkia oikeaan suuntaan.

Bisons Loimaa 2023-24 pähkinänkuoressa

 
28.11.2023 20:43 Korisliiga

Korisliigan kärkipäässä käy kova kuhina – Seagulls taivutti Korihait, mutta Nokia pysyy kannoilla

Miesten Korisliigassa otteluvoittoja keräsivät Helsinki Seagulls, BC Nokia ja Salon Vilpas.

25.11.2023 19:00 Korisliiga

Korihait epäsi Pyrinnöltä ensimmäisen vierasvoiton – Kataja ja Bisons kamppailivat kalkkiviivoille asti

Miesten Korisliigassa nähtiin kaksi kotivoittoa, kun Korihait ja Kataja Basket puolustivat onnistuneesti kotikenttiään.

24.11.2023 20:47 Korisliiga

Kobrat tyly vieras Nokialla – Mäntysen tehoilta ei riittänyt Seagullsia vastaan

Miesten Korisliigan otteluvoitot merkittiin Kobrille ja Helsinki Seagullsille.

22.11.2023 20:47 Korisliiga

Tyree Eady ratkoi voiton Vilppaalle virhevaikeuksien täyttämästä trilleristä

Miesten Korisliigassa Salon Vilpas taivutti Lahti Basketballin niukalla piste-erolla.

22.11.2023 20:45 FIBA Europe Cup

Katajalle avausvoitto FIBA Europe Cupin lohkovaiheen päätösottelussa

Suomalaisjoukkueiden tie FIBA Europe Cupissa päättyi keskiviikkona lohkovaiheeseen. Kataja Basket kaatoi slovakialaisen Levicen päätösottelussa. Kauhajoki puolestaan taipui kotikentällään kyproslaiselle AEK Petrolinalle.

22.11.2023 13:55 Suomen Cup

Naisten ja miesten Suomen Cupin Final Four -joukkueet selviävät marraskuun lopussa

Suomen Cupin huipennukseen selviytyy molempien sarjojen rankingin neljä parasta joukkuetta. Final Four -turnaus järjestetään 19.–21. tammikuuta Urhea-hallissa, Helsingissä.

18.11.2023 20:41 Korisliiga

Korihait juhlisti vanhoja mestareita voitolla – Kobrat vei derbyn nimiinsä

Korisliiga jatkui neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat Seagulls, BC Nokia, Kobrat ja Korihait.

17.11.2023 21:00 Korisliiga

KTP vaisun alun jälkeen 24 pisteen voittoon – Pyrintö jumiutunut sarjataulukon pohjalle

Korisliiga-illan ainoa ottelu päättyi KTP-Basketin kotivoittoon.

15.11.2023 21:48 FIBA Europe Cup

Kauhajoki taipui loppuhetkillä Bundesliiga-joukkue Rostockille – Kataja ei onnistunut nappaamaan avausvoittoaan

Suomalaisjoukkueet pelasivat keskiviikkona FIBA Europe Cupin alkulohkojen viidennet ottelut. Ilta ei kasvattanut suomalaisjoukkueiden voittosarakkeita.

15.11.2023 20:41 Korisliiga

Teemu Suokkaan tehoilta johti Vilppaan voittoon

Salon Vilpas haki vierasvoiton Loimaalta. Teemu Suokas pommitti kaukaa ja jakoi ahkerasti syöttöjä.

14.11.2023 13:51 Pääjuttu

Jussi Laakso Saksan Bundesliigan Crailsheimin päävalmentajaksi

Korisliigan hallitseva vuoden valmentaja, viime keväänä Helsinki Seagullsin Suomen mestariksi valmentanut riihimäkeläislähtöinen Jussi Laakso, 47, on allekirjoittanut loppukauden kestävän päävalmentajasopimuksen Saksan Bundesliigaa pelaavan Crailsheim Merlinsin kanssa. Sopimus on Laakson ensimmäinen valmentajapesti Suomen ulkopuolella.

11.11.2023 20:13 Korisliiga

Fortsonilla ja Palmilla jyvä kohdallaan – alkukaudesta yskähdellyt Kauhajoki miltei 50 pisteen voittoon

Miesten Korisliigan otteluvoitot menivät tänään Kauhajoelle, Helsinki Seagullsille ja Kataja Basketille.

10.11.2023 22:30 Korisliiga

Both Gachin triplatupla johti Nokian voittoon – Korihait kaatoi KTP:n

BC Nokia ja Korihait saivat sarjapisteitä miesten Korisliigassa.

9.11.2023 12:00 Korisliiga

Lokakuun pelaaja Erik Sajantila: ”Joutuu kysymään itseltään, miten voisi auttaa joukkuetta enemmän”

Lahti Basketballin vaikeasta kaudenalusta huolimatta seuran riveistä on erottunut yllättäen tähdeksi syttynyt 22-vuotias Erik Sajantila. Hänet palkittiin lokakuun 2023 parhaana pelaajana.

8.11.2023 21:25 FIBA Europe Cup

Katajalle ja Kauhajoelle kirvelevät tappiot eurokentillä

Suomalaisjoukkueet taipuivat niukasti keskiviikkona FIBA Europe Cupin alkulohkovaiheen otteluissa. Kataja Basket hävisi kotikentällään lohkon kärkijoukkue Legia Varsovalle 85–89, kun taas Kauhajoki taipui jatkoajan jälkeen Jonavalle CBetille 94–98.

8.11.2023 21:15 Korisliiga

Kobrille sarjapisteet Tampereelta – "Kokonaisuudessaan kautemme paras vieraspeli"

Kobrat kävi nappaamassa vierasvoiton Tampereen Pyrinnöstä.

5.11.2023 20:16 Pääjuttu

Bisons yllätti Kauhajoen – Kataja Korihaita vahvempi

Miesten Korisliigan sarjapisteet keräsivät tänään Bisons Loimaa ja Kataja Basket.

4.11.2023 19:17 Korisliiga

KTP vierasvoittoon Lapualla – Roydell Brown jatkoi vahvoja otteitaan

Kobrat taipui kotonaan KTP-Basketille 79–83.

3.11.2023 20:32 Pääjuttu

Seagulls siirtyi sarjajohtoon kuudennella voitollaan – Kouvot kotonaan Vilpasta vahvempi

Miesten Korisliigassa päivitettiin taas kärkikolmikkoa, kun sarjapisteet illan otteluista saivat Helsinki Seagulls ja Kouvot.

2.11.2023 15:25 Korisliiga

Lahti Basketballin Erik Sajantila Korisliigan lokakuun kuukauden pelaaja

Korisliiga-kauden 2023–24 ensimmäiseksi kuukauden pelaajaksi on valittu huimaa jälkeä tehnyt Lahti Basketballin Erik Sajantila.

Näytä lisää vastaavia