Karhu Basket aiheutti Uralle jo yhdeksännen peräkkäisen tappion

28.1.2019 20:47 Nousuvireiselle kauhajokelaisjoukkueelle voitto oli viides putkeen.

Karhu Basketin päävalmentaja Jussi Laakso tuuletteli tyynesti joukkueensa onnistumisia. Kuva: Ville Vuorinen

Vahvassa myötätuulessa vuoden 2019 aloittanut Kauhajoen Karhu Basket voitti jälleen, tällä kertaa Turussa. Kaarinan Ura Basket kaatui Kupittaan Palloiluhallissa lukemin 75–99 (36–56).

Tappio oli Uralle jo yhdeksäs peräkkäinen. Hallitseva Suomen mestari Karhu Basket sen sijaan marssii viiden voiton putkessa.

Karhu Basket ratkaisi ottelun jo ensimmäisellä puoliajalla. Tarkasti heittänyt vierasjoukkue kasvatti eroa tasaiseen tahtiin. Vasta kolmatta peliään kauhajokelaisten riveissä pelannut Cameron Jones tulitti jo puoliaikataukoon mennessä 16 pistettä.

Toinen puoliaika oli numeroiden valossa tasaisempi. Voitosta Ura ei kuitenkaan enää onnistunut taistelemaan, vaan Karhu Basket piti johtoasemansa koko ajan riittävän suurena.

 

Karhu Basketissa kolmannen ottelunsa pelannut Cameron Jones lensi toisella puoliajalla suihkuun saatuaan teknisen virheen avauspuoliskon epäurheilijamaisen virheensä päälle. Kuva: Ville Vuorinen

Rainamaan kausi ohi, Edo sai lähteä

Ura hävisi ottelun lisäksi levypallotilastot murskaavasti. Karhu Basket otti kamppailussa 19 levypalloa enemmän, 45–26. Vierasjoukkue heitti myös 27 vapaaheittoa, kun Ura kävi viivalla vain yhdeksän kertaa. Kaarinalaisten käsistä kolmosia lähti ilmaan 38 kappaletta, kakkosia vain 29.

Uran pirteimmät pelaajat olivat Stephen Croone (20/3/2s) ja Avery Woodson (15/2).

Karhu Basketilta esiin nousi jälleen huimassa vireessä liitävä Okko Järvi (22/8/3r). Myös jo viime kauden mestaruuskolmikko Bojan Sarcevic (16/6/6s), Rene Rougeau (18/11/5s) ja Greg Mangano (16/8/3s) täytti ruutunsa paremmin kuin hyvin.

Yhdeksän kertaa putkeen hävinneellä Uralla riittää mietittävää, sillä puolustusekspertti Pyry Rainamaan kausi on seuran mukaan loukkaantumisen myötä ohi. Maanantaina vaisuhkosti kotiyleisönsä edessä debytoineen Jesse Perryn (6/6) tieltä joukkueesta poistui jykevä Karachi Edo.

– Toipuminen operaatiosta on yksilöllistä ja voi viedä 2–4 kuukautta, joten nyt rauhoitetaan Pyryn tilanne tämän kauden osalta ja kuntoutetaan käsi hyvään kuntoon, joukkueen lääkäri Petri Kallio kertoo Uran tiedotteessa.

Uran taival Korisliigassa ei ainakaan vielä tällä viikolla helpotu, sillä sarjanousija matkaa keskiviikkona juuri Kauhajoelle Karhu Basketin vieraaksi.

Ottelutilasto

Jesse Perry pelasi toisen ottelunsa Ura Basketin riveissä. Kuva: Ville Vuorinen
 
8.3.2025 19:40 Korisliiga

Kouvot ei suostu taipumaan – tavoittelee yhä playoff-paikkaa

Miesten Korisliigan neljässä ottelussa pisteitä jaettiin Kouvoille, Kataja Basketille, Helsinki Seagullsille ja Salon Vilppaalle.

7.3.2025 20:46 Korisliiga

BC Nokia hallitsi peliä kummassakin kenttäpäädyssä – veti pidemmän korren lähes kaikissa tilastokategorioissa

BC Nokian playoff-paikka näyttää entistä todennäköisemmältä. Tänään joukkue kaatoi Kobrat roimalla piste-erolla.

5.3.2025 20:29 Korisliiga

Korihaiden debyytti uudessa kotihallissa äityi jännitysnäytelmäksi – Kauhajoki kukisti Seagullsin

Monitoimijatalo Wintterin avajaiset päättyivät kovasta yrityksestä huolimatta isäntien tappioon. Miesten Korisliigassa pelattiin kolme ylemmän ja yksi alemman jatkosarjan ottelu.

4.3.2025 20:25 Korisliiga

Nokia kaatoi KTP:n kolmannen jakson kirin avulla – Honka Pyrintöä vahvempi Espoossa

Korisliigan kaksi pirkanmaalaisjoukkuetta ovat kumpikin kiinni viimeisissä playoff-paikoissa, vaikka toinen joutui tänään tyytymään tappioon.

1.3.2025 19:21 Korisliiga

Kauhajoki reippaaseen voittoon Gustavsonin johdolla – Pyrintö ja Kouvot vahvistivat asemiaan playoff-paikan tavoittelussa

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa loistivat tänään maajoukkueesta palanneet pelaajat. Alemmassa jatkosarjassa ratkottiin pudotuspelipaikkojen kohtaloa.

28.2.2025 20:46 Korisliiga

Vaihtomiehet Sajantila ja Kantonen loistivat – pisteitä Seagullsille, Katajalle ja jälleen KTP:lle

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa Helsinki Seagulls ja Kataja Basket voittivat omat ottelunsa, kun taas alemmassa KTP-Basket pesi Tapiolan Hongan revanssikohtaamisessa.

26.2.2025 20:26 Korisliiga

Korisliiga palasi tauolta: KTP:lle viides voitto putkeen

Hurjassa vireessä alemmassa jatkosarjassa ollut KTP-Basket dominoi levyjä ja vei yhden jaksoista peräti 20 pisteellä.

21.2.2025 09:30 Susijengi

Susidebytantti Mikael Aalto: ”Kiva, että näin myöhäisemmälläkin iällä kelpaa mukaan”

Perjantai-iltana Espoo Metro Areenassa kiehuu, kun Susijengi kohtaa EM-karsintojen päätösottelussaan Euroopan rankingin #1 joukkue Serbian yli 5500 katsojan edessä. Perjantaina nähdään kentällä myös yksi susidebyytti, kun viime kaudet Korihaiden korinalustoja dominoinut Sipoon Hukkabasketin kasvatti Mikael Aalto, 208 cm ja 30 vuotta, juoksee parketille koko uransa ensimmäisessä maaottelussa.

18.2.2025 16:00 Susijengi

Hannes Pöllä: ”Aina on varaa parantaa”

”Hurja-Hannes” jyrää taas. Hannes Pöllä, 211 cm ja 26 vuotta, joutui kaksi vuotta sitten jättämään Korisliiga-kentät pitkäksi aikaa loukkaantumisen ja pitkän kuntoutuksen vuoksi. Tällä kaudella Pöllä on päässyt keräämään pitkän kuntoutuksen satoa ja osoittanut koripalloilevalle Suomelle olevansa täsmälleen sellainen kansainväliset mitat täyttävä iso, jollaista hänestä juniorivuosina uumoiltiin.

16.2.2025 14:51 Susijengi

Topias Palmi kevätkaudeksi Italian Rietiin

Susijengin pitkäaikainen heittokone ja Korisliigan pistetilaston kotimainen kärkimies Topias Palmi, 196 cm ja 30 vuotta, siirtyy loppukauden kattavalla sopimuksella Tampereen Pyrinnöstä Italian kakkosliigaa (Serie A2) pelaavaan Real Sebastiani Rietiin, joka kamppailee noususta Italian liigaan.

Näytä lisää vastaavia