Kobrien Panu Peltokangas loisti lopussa, Pyrintö kaatui Lapualla

19.1.2019 19:29 Kauhajoen Karhu Basket murisi voitokkaasti Uudessakaupungissa.

Kobrien Khalil Small tehoili 20 pistettä. Ottelun sankari oli kuitenkin vasemmalla oleva Panu Peltokangas. Kuva: Pasi Ahola

Keskiviikkona yhden pisteen tappion Uudessakaupungissa kärsinyt Lapuan Kobrat esiintyi lauantaina kotiyleisönsä edessä sisuuntuneena. Kobrat ottikin kovan päänahan kaatamalla sarjataulukon toisena olevan Tampereen Pyrinnön 75–69 (32–30).

Äärimmäisen tasainen kamppailu ratkesi vasta viimeisellä minuutilla. Ottelun ratkaisijaksi nousi Kobrien ikitaistelija Panu Peltokangas.

Kellossa oli aikaa enää alle 20 sekuntia, kun Pyrintö hyökkäsi Kobrien johtaessa kolmella pisteellä. Ensin Peltokangas torjui Kenneth Manigaultin tasoittavan kolmosyrityksen, sen jälkeen Kobrien kasvatti ryntäsi hyökkäyspäähän ja viimeisteli ajonsa sisään. Kaiken kukkuraksi Manigault vielä rikkoi Peltokangasta, joka heitti myös vapaaheittonsa sisään. Näin eroa oli yhtäkkiä kuusi pistettä ja ottelu oli ratkennut.

– Se torjunta oli suoraan sanottuna aika epätoivoinen yritys. Katsoin, että kuka on unohtanut Manigaultin kulmaan vapaaksi. Ryntäsin nopeasti kulmaan ja sormet hipaisivat onneksi juuri ja juuri palloon, 11 pistettä ja kuusi levypalloa kasannut Peltokangas kertasi.

– Siinä ajossani meinaisin aluksi donkata, mutta sitten muistin, että kuka olen. Päätinkin siis viime hetkillä laittaa levyn kautta sisään, Peltokangas naurahti.

Peltokankaalla oli syystäkin hymy herkässä toisen peräkkäisen kotivoiton jälkeen.

– Hyvä fiilis rankan viikon jälkeen: kuudessa päivässä kolme peliä, kaksi vierastappiota alla. Meillä oli hyvä pelisuunnitelma ja nyt tuli erittäin kova voitto vahvasta vastustajasta.

Kobrille voitto oli kauden seitsemäs. Samalla katkesi Pyrinnön viiden ottelun voittoputki.

– Peli-ilme oli tänään ihailtava. Puolustuksessa pelaajat tekivät kaiken juuri kuin oli sovittu. Siihen olen todella tyytyväinen, Kobrien päävalmentaja Ville Turja iloitsi.

– Kaksi erinomaista levypallojoukkuetta kohtasivat. Molemmilla oli 17 hyökkäyslevypalloa. Tämä oli sellaista kovaa vääntökorista. Täytyy olla ylpeä meidän jätkistä.

Kobrat oli heti avauspuoliajalla taistelevalla ilmeellä liikkeellä. Tasaisella ensimmäisellä puoliajalla molemmat joukkueet johtivat vuorollaan, Kobrat parhaimmillaan viidellä pisteellä, Pyrintö kahdella.

Pyrintöä Kobrien kyydissä piti etenkin loukkaantumisesta vihdoin takaisin parketille palannut Antero Lehto, joka heitti puoliaikataukoon mennessä yhdeksän pistettä.

Toisella puoliajalla mikään ei sinänsä ottelussa muuttunut. Johtoasema vaihtui useasti. Lopussa Peltokankaan huimat suoritukset lopulta riittivät voittoon.

– Mielestäni puolustimme hyvin. Kobrat jäi 75 pisteeseen ja esimerkiksi Larry Anderson jäi alle kymmeneen pisteeseen. Puolustus antoi mahdollisuuden voittoon, mutta hyökkääminen oli vähän tahmeaa. Kobratkin kyllä puolusti erinomaisesti, se on todettava, Pyrinnön laituri Justus Kilpinen mietti.

Kobrien paras pistemies oli Khalil Small (21/10/4s). Jaron Hopkin heitti 19 pistettä.

Pyrinnön parhaat olivat Lehto (15/2) ja Kevin Johnson Jr. (11/15).

Kobrien kausi jatkuu keskiviikkona sarjakärki Salon Vilppaan kotihallissa. Pyrintö sen sijaan isännöi samaista Vilpasta ensi lauantaina.

Ottelutilasto

Panu Peltokangas oli lauantaina ottelun ratkaisija. Kuva: Pasi Ahola
Panu Peltokangas ratkaisi lauantaina voiton Lapualle. Kuva: Pasi Ahola

Karhu Basket murskasi Korihait vieraissa

Hallitseva Suomen mestari Kauhajoen Karhu Basket oli tyly vieras Uudenkaupungin Korihaille. Karhu Basket vei sarjapisteet mukanaan murskavoitolla, 55–97 (20–51).

Kauhajokelaiset ratkaisivat ottelun voiton jo ensimmäisellä puoliajalla. Korihait jäi ainostaan 20 pisteeseen, kun taas Karhu Basket moukaroi komeat 51 pistettä.

Toinen puoliaika oli jo voiton suhteen enää vain numeroiden kaunistelua.

Karhu Basketin tuorein yhdysvaltalaisvahvistus Cameron Jones esiintyi debyytissään lupaavasti. Jones teki 16 pistettä ja otti kuusi levypalloa. Karhu Basketin tehokkain oli Okko Järvi (20/9/5s).

Vaisun Korihaiden paras oli Brandon Conley (13/4).

Karhu Basket nosti Uudessakaupungissa kauden saldokseen 12 voittoa. Korihait sen sijaan jatkaa sarjataulukon hännillä viidellä voitollaan.

Ottelutilasto

 
8.3.2025 19:40 Korisliiga

Kouvot ei suostu taipumaan – tavoittelee yhä playoff-paikkaa

Miesten Korisliigan neljässä ottelussa pisteitä jaettiin Kouvoille, Kataja Basketille, Helsinki Seagullsille ja Salon Vilppaalle.

7.3.2025 20:46 Korisliiga

BC Nokia hallitsi peliä kummassakin kenttäpäädyssä – veti pidemmän korren lähes kaikissa tilastokategorioissa

BC Nokian playoff-paikka näyttää entistä todennäköisemmältä. Tänään joukkue kaatoi Kobrat roimalla piste-erolla.

5.3.2025 20:29 Korisliiga

Korihaiden debyytti uudessa kotihallissa äityi jännitysnäytelmäksi – Kauhajoki kukisti Seagullsin

Monitoimijatalo Wintterin avajaiset päättyivät kovasta yrityksestä huolimatta isäntien tappioon. Miesten Korisliigassa pelattiin kolme ylemmän ja yksi alemman jatkosarjan ottelu.

4.3.2025 20:25 Korisliiga

Nokia kaatoi KTP:n kolmannen jakson kirin avulla – Honka Pyrintöä vahvempi Espoossa

Korisliigan kaksi pirkanmaalaisjoukkuetta ovat kumpikin kiinni viimeisissä playoff-paikoissa, vaikka toinen joutui tänään tyytymään tappioon.

1.3.2025 19:21 Korisliiga

Kauhajoki reippaaseen voittoon Gustavsonin johdolla – Pyrintö ja Kouvot vahvistivat asemiaan playoff-paikan tavoittelussa

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa loistivat tänään maajoukkueesta palanneet pelaajat. Alemmassa jatkosarjassa ratkottiin pudotuspelipaikkojen kohtaloa.

28.2.2025 20:46 Korisliiga

Vaihtomiehet Sajantila ja Kantonen loistivat – pisteitä Seagullsille, Katajalle ja jälleen KTP:lle

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa Helsinki Seagulls ja Kataja Basket voittivat omat ottelunsa, kun taas alemmassa KTP-Basket pesi Tapiolan Hongan revanssikohtaamisessa.

26.2.2025 20:26 Korisliiga

Korisliiga palasi tauolta: KTP:lle viides voitto putkeen

Hurjassa vireessä alemmassa jatkosarjassa ollut KTP-Basket dominoi levyjä ja vei yhden jaksoista peräti 20 pisteellä.

21.2.2025 09:30 Susijengi

Susidebytantti Mikael Aalto: ”Kiva, että näin myöhäisemmälläkin iällä kelpaa mukaan”

Perjantai-iltana Espoo Metro Areenassa kiehuu, kun Susijengi kohtaa EM-karsintojen päätösottelussaan Euroopan rankingin #1 joukkue Serbian yli 5500 katsojan edessä. Perjantaina nähdään kentällä myös yksi susidebyytti, kun viime kaudet Korihaiden korinalustoja dominoinut Sipoon Hukkabasketin kasvatti Mikael Aalto, 208 cm ja 30 vuotta, juoksee parketille koko uransa ensimmäisessä maaottelussa.

18.2.2025 16:00 Susijengi

Hannes Pöllä: ”Aina on varaa parantaa”

”Hurja-Hannes” jyrää taas. Hannes Pöllä, 211 cm ja 26 vuotta, joutui kaksi vuotta sitten jättämään Korisliiga-kentät pitkäksi aikaa loukkaantumisen ja pitkän kuntoutuksen vuoksi. Tällä kaudella Pöllä on päässyt keräämään pitkän kuntoutuksen satoa ja osoittanut koripalloilevalle Suomelle olevansa täsmälleen sellainen kansainväliset mitat täyttävä iso, jollaista hänestä juniorivuosina uumoiltiin.

16.2.2025 14:51 Susijengi

Topias Palmi kevätkaudeksi Italian Rietiin

Susijengin pitkäaikainen heittokone ja Korisliigan pistetilaston kotimainen kärkimies Topias Palmi, 196 cm ja 30 vuotta, siirtyy loppukauden kattavalla sopimuksella Tampereen Pyrinnöstä Italian kakkosliigaa (Serie A2) pelaavaan Real Sebastiani Rietiin, joka kamppailee noususta Italian liigaan.

Näytä lisää vastaavia