2.8.2022 09:39 Susijengin perinteiset Delfin Basket -ottelut saavat jatkoa torstaina ja lauantaina Tampereen perinteikkäässä Hakametsän jäähallissa, kun viime vuosina vakuuttavasti esiintynyt Belgia saapuu Suomeen Scandic Cup -maaotteluiden merkeissä.
Retin Obasohan siirtyy tulevaksi kaudeksi Euroliiga-joukkue ASVELiin. Kuva: FIBA Europe
Viime vuosikymmenellä EM-kisoissa parhaimmillaan 10. sijalle yltänyt Belgia on viime vuosien EM- ja MM-karsinnoissa napannut tukun arvokkaita voittoja.
Susijengin tavoin vähitellen nuorempaa miehistöään sisään ajanut Belgia murjoi esimerkiksi EM-karsinnoissa Liettuan kotonaan 86–65 ja Tshekin vieraissa 62–90 sekä kaatoi vastikään päättyneissä MM-karsintojen ensimmäisessä vaiheessa suuren suosikin Serbian sekä koti- että vieraskentällä.
Susijengin valmennusjohtoon kuuluvan Hanno Möttölän mukaan Belgian aseita ovat Susijengin tavoin kollektiivisuus, taistelutahto ja koheesio.
- Belgian peli on hyvin organisoitua ja roolitettua. He eivät välttämättä yritä pitää hurjaa tempoa, mutta atleettisuutta ja henkilökohtaista taitoa kyllä löytyy, Möttölä kuvailee.
- Belgian joukkue on ollut kasassa jo monta vuotta ja sen tärkeimmät pelaajat ovat niin sanotusti uransa ”primessä” tällä hetkellä. Hienot tulokset ovat seurausta näistä vuosien yhteisistä kokemuksista. Belgia on erittäin hyvä eurooppalainen joukkue ja vaarallinen vastustaja jokaiselle joukkueelle EM-kisoissa.
Susijengi ja Belgia ovat kohdanneet vuosien saatossa 28 kertaa ja tasanneet otteluvoitot. Edellisen kerran joukkueet iskivät yhteen viime vuoden heinäkuussa Okinawalla, missä Belgia vei 74–64-voiton.
Susijengi ja Belgia kohtaavat Tampereella Hakametsän jäähallissa torstaina 4.8. klo 19.30 ja lauantaina 6.8. klo 19.30. Otteluiden lipunmyynti täällä.
Retin Obasohan (189 cm/29 v): ”Äärimmäisen fyysinen ja atleettinen skoraava takamies. Euroliiga-pelaaja. Tämän joukkueen moottori, joka ottaa ison määrän ratkaisuja.”
Ismael Bako (208/27): ”Eliaksen (Valtonen) viime kauden joukkuekaveri ja Euroliigan Bolognaan siirtynyt moderni atleettinen sentteri. Aivan Euroopan huipputason pick and roll -pelaaja, joka viimeistelee raudan yläpuolelta ison osan koreistaan. Juoksee kenttää loistavasti.”
Pierre-Antoine Gillet (201/31) / Hans Vanwijn (207/27): ”Kaksi huippuluokan heittäjää nelospaikalla. Vanwijn on liikkuvampi ja atleettisempi, Gillet taas erittäin kokenut. Gillet’n työkalupakista löytyy harhautuksia ja oikea-aikaista liikkumista.”
# |
Nimi |
Pituus |
Syntynyt |
Seura 2022-23 |
3 |
Marshall NELSON |
184 |
1994 |
Perth Wildcats (AUS) |
4 |
Emmanuel LECOMTE |
180 |
1995 |
free agent |
8 |
Jean-Marc MWEMA |
195 |
1989 |
Antwerp Giants (BEL) |
9 |
Jonathan TABU |
190 |
1985 |
free agent |
10 |
Quentin SERRON |
190 |
1990 |
Boulazac Dordogne (FRA) |
11 |
Loïc SCHWARTZ |
198 |
1992 |
free agent |
12 |
Jean SALUMU |
193 |
1990 |
free agent |
13 |
Pierre-Antoine GILLET |
201 |
1991 |
Filou Oostende (BEL) |
14 |
Maxime DE ZEEUW |
206 |
1987 |
Limburg United (BEL) |
16 |
Kevin TUMBA |
206 |
1991 |
Phoenix Brussels (BEL) |
17 |
Hans VANWIJN |
207 |
1995 |
Nanterre (FRA) |
18 |
Alexandre LIBERT |
187 |
1990 |
Spirou Charleroi (BEL) |
19 |
Ismael BAKO |
208 |
1995 |
Virtus Bologna (ITA) |
21 |
Vrenz BLEIJENBERGH |
208 |
2000 |
free agent |
24 |
Archange IZAW BOLAVIE |
208 |
2001 |
free agent |
25 |
Haris BRATANOVIC |
208 |
2001 |
Filou Oostende (BEL) |
32 |
Retin OBASOHAN |
189 |
1993 |
ASVEL (FRA) |
41 |
Roby ROGIERS |
205 |
1997 |
Antwerp Giants (BEL) |
Päävalmentaja Dario GJERGJA
Valmentaja Frédéric WILMOT
Valmentaja Tanja SARENAC
March Madness lähestyy Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa. Mustapha Amzil ja New Mexico pelaavat viikonloppuna vielä yhden pelin ennen Mountain West -konferenssin lopputurnausta. New Mexico kirjasi kaksi voittoa menneen viikon aikana.
Susikapteeni Sasu Salin urakoi tiistaina kaksi jatkoaikaa joukkueineen, kun Cluj-Napoca nujersi vieraskentällä Liettuassa Vilnius Wolvesin pistein 99–100 (48–39, 81–81, 90–90) Eurocupin neljännesvälieräottelussa. Voitollaan Cluj-Napoca eteni Eurocupin kahdeksan parhaan joukkoon ja kohtaa puolivälierässä Valencian.
Susiladiesin ja Susijengin brändejä koskeva kysely kerää sidosryhmiltä tietoa joukkueisiin liitettävistä mielikuvista ja odotuksista. Kaikkien vastaajien kesken arvotaan Awak Kuierin ja Mikael Jantusen game-worn -pelipaidat!
Helmikuun EM-karsintaikkunansa Tanska-vierasvoittoon päättänyt Susijengi sijoitettiin tulevien EM-alkulohkoarvontojen neljänteen arvontakoriin. Ensi kesänä EM-kisojen B-alkulohkoa Tampereella isännöivä Susijengi on valinnut alkulohkon kumppanimaakseen kakkoskorin maista Liettuan. Lohkoarvonnat järjestetään Latvian Riiassa torstaina 27. maaliskuuta.
Helmikuun EM-karsintaikkunassa pitkän kuntoutuksen jälkeen kentille palannut Susijengi-laituri Jacob Grandison, 26, on allekirjoittanut loppukautta koskevan sopimuksen Kreikan historiallisimpiin seuroihin lukeutuvan PAOK Salonikin kanssa. PAOK tähtää Kreikan liigassa pudotuspelipaikkaan ja käynnistää FIBA Europe Cupin puolivälierät ensi keskiviikkona.
Susijengi säilytti asemansa maailman 20. ja Euroopan 13. sijalle rankattuna miesten koripallomaajoukkueena. Kansainvälinen koripalloliitto FIBA julkaisi päivittyneen ranking-järjestyksensä helmikuun karsintaikkunan jälkeen.
Susijengin kumppani Autosalpa toimii tulevana kesänä Tampereella pelattavien koripallon EM-kisojen kumppanina. Autosalpa on suomalainen perheyritys, jolla on Etelä-Suomessa kahdeksan toimipistettä.
Euroliiga palasi viikon pituiselta EM-karsintatauolta torstai-iltana. Mikael Jantusen Paris Basketball esiintyi terävästi heti tauon jälkeen peittoamalla Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman Bayern Münchenin kotikentällään 8177 katsojan edessä 93–88 (47–38).
Suomi ja Liettua ovat solmineet virallisen kumppanuussopimuksen kesän EM-kisoihin. Kotikisoihin lippuja tai majoitusta halajavan kannattaa toimia ripeästi, sillä tuore sopimus tuo Tampereelle Liettuan joukkueen vanavedessä tuhansia liettualaisfaneja ja kansainvälisen arvoturnauksen sähköistä tunnelmaa.
Susijengin helmikuun EM-karsintaikkunassa hyvässä heitossa ollut susikapteeni Sasu Salin pisti tuulemaan palattuaan Romanian liigakentille. Keskiviikkoiltana Salin upotti kymmenen kolmen pisteen koria ja keräsi 32 pistettä, kun Cluj-Napoca myllytti Steauaa pääkaupunki Bukarestissa pistein 90-116 (50-59).