Sudenpennut lähellä EM-kisaisäntien kaatoa Kreikan hornankattilassa

1.8.2019 00:12 18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoissa Suomelta jäi paikka kahdeksan parhaan joukossa sivu suun, kun kisaisäntä Kreikka jylläsi ohitse kotiyleisönsä huutomyrskyssä. Kreikka nousi 13 pisteen takaa 68-55 (26-32) -voittoon.

Suomi joutui katsomaan vierestä, kun Kreikka juhli paikkaa kahdeksan parhaan joukossa. Kuva: FIBA.

Suomi johti ottelua yli 33 minuutin ajan, kunnes päätösneljänneksellä kreikkalaiset syttyivät tiukassa paikassa. Alexandros Nikolaidis (20/4) ja Nikolaos Rogkavopoulos (16/8) pistivät toinen toistaan kovempia heittoja säkkiin ja samalla Sudenpentujen hyökkäyspeli sakkasi pahasti.

Kreikka nousi suosta lopulta 13 pisteen voittoon vieden päätösneljänneksen 29-4.

– Tämä ottelu oli tavallaan meille kirjoitettu täydellinen tarina, jossa joku kävi vaihtamassa viimeiset sivut. Kreikka pelasi juuri niin kuin tiesimme heidän pelaavan sekä puolustimme ja hyökkäsimme juuri sillä tavalla kuin on harjoiteltu. Kolme erää kaikki meni hienosti. Keräsimme energiaa yleisöstä ja jokainen Hellas-huuto toi meille vain lisää tsemppiä, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski aloitti.

Mustapha Amzil oli parketin paras pistemies 26 pisteellä. Kuva: FIBA

– Jokainen meistä tiesi, että Nikolaidis ja Rogkavopoulos tulevat ottamaan kovia heittoja. Näin se vain menee, että jos antaa yleisölle mahdollisuuden tulla mukaan, niin huuto- ja vihellyskonsertti sytytti Kreikan. Tunnelmahan oli aivan uniikki. Kiitos meidän urhealla suomalaisosastolle, joka eli meidän mukana kreikkalaisten seassa.

Suomen selkeä moottori, varsinkin hyökkäyspäässä, oli Mustapha Amzil, joka teki komeat 26 pistettä ja 9 levypalloa. Perttu Blomgrenin saldo oli 10 pistettä ja 6 levypalloa, kun taas Erik Sajantila säkitti 9 pistettä.

Suomi pelaa tappion vuoksi sijoista 9-16 ja kohtaa huomenna kello 19:00 Serbian.

Ottelutilastot >

 
16.7.2023 19:48 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaat miehet päättivät EM-kisansa voitokkaasti — 18-vuotiaat pojat pieksivät Latvian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Pohjois-Makedonian Skopjessa pelatut B-divisioonan EM-kisat voittoon ja yhdeksänteen sijaan, kun Sudenpennut voitti päätöspelissä Bulgarian. Suomen 18-vuotiaat pojat voittivat Kisakalliossa vierailleen Latvian.

9.7.2023 22:07 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaille miehille avausvoitto B-divisioonan EM-kisoissa – 18-vuotiaat pojat päihittivät Georgian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa Pohjois-Makedoniassa pelattavissa B-divisioonan EM-kisoissa Albanian kustannuksella. 18-vuotiaiden poikien maajoukkue taas voitti harjoitusmaaottelussa Georgian Kisakalliossa.

4.8.2019 20:24 Sudenpennut

Kroatia vei 18-vuotiaiden poikien EM-päätösottelun, Sudenpennut putosi B-divisioonaan

18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Kreikan Vólosissa Sudenpennut hävisi päätöspelissään Kroatialle 66-78 (25-41). Suomi sijoittui 14. ja putosi tappion vuoksi ensi kesäksi B-divisioonaan. Kisakalliossa Suomen 16-vuotiaat tytöt hävisivät niukasti Venäjälle 62-64 (29-36).

3.8.2019 22:40 Sudenpennut

18-vuotiaat pojat kaatoi loisteliaalla loppukirillä Latvian, 20-vuotiaat naiset ylivoimaisia EM-avauksessa

18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoissa Suomi vei ratkaisun A-divisioonapaikan säilymisestä huomiselle, kun Sudenpennut nousi viimeisten minuuttien aikana 85-83 (44-42) -voittoon Latviasta. Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue taas avasi B-divisioonan EM-kisansa selkeällä voitolla Kreikasta.

1.8.2019 21:37 Sudenpennut

Serbia syöksi Sudenpennut kuolemanotteluihin EM-kisoissa

18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoissa Suomi hävisi Serbialle 82-62 (39-33). Tappion vuoksi Sudenpennut pelaa lauantaina ja sunnuntaina sijoista 13-16. Molemmat ottelut pitää voittaa, jotta Suomi pitää paikkansa A-divisioonan EM-kisoissa.

29.7.2019 17:09 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat pojat EM-avausvoittoon, Tainamo ja Gustavson siivittävät Sudenpennut karkumatkalle Alankomaista

18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Suomi nappasi avausvoittonsa alkulohkon viimeisessä ottelussa Alankomaita vastaan 53-59 (28-31). Sudenpennut raastoi puolustuksessa läpi ottelun ja pistehanat aukesivat kolmannella neljänneksellä Nikolas Gustavsonin ja Touko Tainamon toimesta.

28.7.2019 22:00 Sudenpennut

Espanjan intensiteetti ja aktiivisuus liikaa Suomen 18-vuotiaille pojille EM-kisoissa

18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoissa Suomi koki toisen peräkkäisen tappion, kun vauhdikas Espanja pudotti Sudenpennut kyydistään voittaen 81-45 (32-26). Suomen 16-vuotiaat pojat taas voittivat Latvian vieraissa.

27.7.2019 22:02 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-kisat käyntiin, Kroatia niukasti parempi avausottelussa

18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisat pyörähtivät käyntiin tänään lauantaina Kreikassa, kun Sudenpennut hävisi niukasti Kroatialle 55-60 (30-33). Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi valmistavassa maaottelussa Liettualle.

11.8.2024 00:08 Sudenpennut

Unkari vei Sudenpennuilta mahdollisuuden MM-kisapaikkaan tyttöjen U18 EM-kisoissa

Portugalissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Suomi tulee pelaamaan huomenna sijoista 7-8, kun Unkari vei voiton Sudenpentujen nenän edestä toiseksi viimeisessä ottelussa 73-55 (30-20).

4.8.2024 16:21 U18 EM-kotikisat 2024

Sudenpennuille 15. sija Tanska-voitolla Tampereen EM-kotikisoissa

Sudenpentujen taival Tampereen Hakametsässä pidetyissä U18 EM-kotikisoissa päättyi voitokkaasti, kun Suomi voitti päätöspelissään Tanskan 81-94 (44-49). Sudenpennut sijoittui täten 15. sijalle.

Näytä lisää vastaavia