3.1.2025 22:26 Sudenpentujen maajoukkuevuosi käynnistyi tänään perjantaina Tallinnassa, Audentesin urheilukoululla, jossa pelataan viikonloppuna Baltic Sea Basketball Cup. Sudenpennut voitti neljästä ottelusta yhden.
Tiia Talonen ja Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät Latvian. Kuva: FIBA Europe.
Sudenpentujen ainoan voiton nappasi 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue, joka voitti Latvian selkein loppunumeroin 56-99 (35-50).
Suomi karkasi jo ensimmäisellä jaksolla kaksinumeroiseen johtoon, joka repesi lopullisesti toisella puoliajalla.
Suomen yhdessä tekeminen ja ahkera koko kentän pelaaminen näkyi erityisesti pisteistä nopeissa hyökkäyksissä (33) sekä vastustajan menetyksissä: Latvia oli pakotettu 41 menetykseen, joista 33 olivat Sudenpentujen riistoja.
– Se on huima suoritus. Saimme syötyä vastustajan tilan täysin pois, minkä seurauksena pääsimme juoksemaan kenttää. Puolen kentän hyökkääminen on, mitä se on. Nyt keskitymme koko kentän pelaamiseen ja puolustamiseen. Hieno startti, Suomen päävalmentaja Janne Hänninen kommentoi.
Sudenpentujen pistekärkinä viilettivät Tiia Talonen (20/3) ja Anna Gardziella (18/5). Onnistujiin lukeutuivat myös muun muassa Aluel Machol (10/5) ja ensimmäisen maaottelunsa pelannut Sini Luukkonen (7/1).
Jokainen Suomen 12 pelaajasta pelasi yli 10 minuuttia ja ylsi pisteille.
Latvian pisteykkönen oli 11 pistettä heittänyt Anna Liepina.
Päivän Sudenpennut-jännäristä vastasi 16-vuotiaiden poikien maajoukkue, joka hävisi Latvialle yhdellä pisteellä 62-61 (37-28).
Kahdeksan sekuntia ennen loppusummeria Sudenpennut sai aikalisän jälkeisestä päätyrajapelistä pallon Tomas Loposelle, joka nosti virheestä huolimatta Sudenpennut johtoon ja nakutti vielä vapaaheittonsa sisään, joten tilanne oli 59-61 Suomelle.
Luka Alekss Hlebovickis (10/3) kuitenkin vei kylmäpäisellä kolmosellaan latvialaiset taas pisteen johtoon ja jäljelle jäi enää yksi sekunti. Sudenpennut sai aikalisän jälkeen vielä heiton voitosta, mutta tällä kertaa se meni ohitse.
– Meillä oli kaksi pelipalloa voittaa. Ensin puolustamalla, sitten hyökkäämällä, mutta valitettavasti kumpikaan ei tänään onnistunut. Jättänee sopivasti nälkää seuraavaan Latvia-otteluun, joka toivon mukaan on ensi kesän EM-kisoissa joku ratkaiseva ottelu, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski sanaili.
Suomi sai otteluun erinomaisen alun ja karkasi hetkeksi 13 pisteen taakse. Latvia kuitenkin kiri rinnalle ja ohitse puoliaikaan mennessä. Toinen puoliaika meni Latvian komennossa, vaikkakin Sudenpennut pääsi loppumetreillä hetkeksi johtoon.
– Tietyllä tavalla kiva, että Baltic Sea Cup alkaa Latvialla, että saamme heti tuulahduksen Euroopan paremmista maista. Latvia on 16-vuotiaissa A-kisojen vakiokävijä ja viime vuonnakin kahdeksan parhaan joukossa.
– Ottelu oli vaihteleva kuten 16-vuotiaiden pelit yleensä ovat. Meillä oli hyvä aloitus, jos unohtaa Latvian ensimmäisen korin. Sen jälkeen teimme 16 pistettä putkeen. Mikä valmentajaa ilahduttaa, niin ne tulivat niistä asioista, mitä muutamien leiripäivien aikana olemme harjoitelleet.
– Valitettavasti ensimmäisen erän lopussa ja toisen alussa sorruimme aika helppoihin menetyksiin. Se käänsi pelin kuvan. Toisaalta positiivinen signaali oli, että taistelimme vielä itsemme peliin mukaan.
Suomen pistekaksikko oli Santeri Manninen (13/8/5 riistoa) ja Antti Turtiainen (11/7). Sisäpelaamisen taidoissa – muun muassa sealauksessa ja skriineissä – kunnostautuivat Loponen (5/4) ja Vilneuve Likombo 8/3).
Latvian pistekärki oli 12 pistettä ja 9 levypalloa kerännyt Emils Pavils Pogins.
Päivän ensimmäisessä ottelussa, 16-vuotiaiden tyttöjen Suomi-Latvia-ottelussa, latvialaiset vetivät pidemmän korren numeroin 78-61 (35-23).
Latvia vei ensimmäisen jakson 19-9 ja piti johtoasemansa loppusummeriin asti. Sudenpennut pysyi iskuetäisyydellä, ja kiri kolmannella jaksolla hetkeksi alle viiteen, mutta lopulta Latvia sai pidettyä Suomen kirin aisoissa.
– Aloitimme hermostuneesti ja Latvia vastaavasti aloitti terävämmin kuin me. Pelin edetessä saimme kuitenkin paremmin pelistä kiinni. Erityisesti niinä hetkinä, kun puolustimme joukkueena kuten haluamme puolustaa, pelasimme hyvin ja pääsimme kontrolloimaan pelin tempoa. Tämän ansiosta toisella puoliajalla saimme vielä mahdollisuuden päästä pelaamaan ottelun voitosta. Latvia kuitenkin oli pelin lopussa parempi, Suomen päävalmentaja Juha-Pekka Männistö aloitti.
– Ja sitähän tässä opetellaan: pelaamaan yhdessä meidän pelitavalla. Hyviä hetkiä oli. Huomenna on taas uusi mahdollisuus saada niitä enemmän yhteen peliin.
Suomelta kaksinumeroiset pistelukemat heittivät Maija Honkonen (14/4) ja Michelle Peter (13/5). Latvian pisteduo oli Patricija Tikmere (19/17) ja Sarlote Skrebele (16/6/7 syöttöä).
18-vuotiaiden poikien maaottelussa Latvia korjasi voiton nimiinsä loppulukemin 93-66 (43-36).
Latvialaiset veivät kolmannen jakson 25-13, minkä jälkeen ero oli liki 20 pistettä ja jatkoi venymistään päätösjaksolla.
– Ensimmäinen peli, tavoitteena oli päästä kansainväliseen tempoon. Periaatteessa joka kerta, kun siinä onnistuimme – erityisesti ensimmäisen 25 minuutin sisällä – niin pystyimme kamppailemaan. Iso ero tuli siitä, miten palloa laitetaan koriin, mikä loppupeleissä on tämän pelin suola. Jos kaveri pistää kolmoset sisään paremmalla prosentilla kuin me vapaaheitot, niin silloin harvoin kamppaillaan ottelun voitosta, Suomen päävalmentaja Anton Mirolybov aloitti.
– Huomenna on uusi peli ja tavoitteena on samat asiat. Toivottavasti huomenna saamme enemmän onnistumisia laajalta rintamalta.
Suomi heitti pelitilanneheittonsa 23/70 (32%) ja vapaaheittonsa 13/28 (46%). Latvia liekitti kaaren takaa erinomaisella tarkkuudella 13/25 (52%).
Suomelta Eelis Korhonen (15/4) johti peli mallikkaasti. Kaksinumeroiset pistelukemat heittivät myös Ville-Pekka Eskelinen (17/7), Benjamin Passila (10/2) ja Matias Haliseva (10/5).
Latvialta Toms Birste ja Valdis Valters säkittivät 15 pistettä mieheen.
Suomen ottelut jatkuvat huomenna lauantaina, kun vastaan tulee Viro.
Sudenpentujen Baltic Sea Basketball Cup -urakka päättyi tänään sunnuntaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat neljästi Ruotsin. Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti turnauksen, 16-vuotiaat tytöt ja pojat sijoittuivat toiseksi ja 18-vuotiaat pojat viimeiseksi.
Tallinnassa viikonloppuna pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa Sudenpennut kohtasi turnauksen toisena päivänä Viron. Suomi nappasi voitot 16- ja 18-vuotiaissa tytöissä, pojat taas joutuivat toteamaan Viron paremmakseen.
Suomen nuorisomaajoukkueet, Sudenpennut, lähti kotimatkalle kolme tusinallista kultamitaleita taskussaan Tallinnasta, kun Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien sekä 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet juhlivat Baltic Sea Basketball Cupin mestaruutta.
Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat jo toistamiseen kolme voittoa neljästä mahdollisesta Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa. Suomen vastustaja turnauksen toisena päivänä oli Viro.
Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat kolme voittoa neljästä Latviaa vastaan Tallinnassa tänään alkaneessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Latvia pelaa Suomen tapaan ensi kesänä A-divisioonan EM-kisoissa 16- ja 18-vuotiaiden ikäluokissa sekä tytöissä että pojissa.
Suomen nuorisomaajoukkueet jatkoivat pelejään Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa, jossa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kolmen voiton päivää Viroa vastaan.
Suomen nuorten maajoukkueet aloittivat taipaleensa maajoukkuevuoden 2023 parissa Tallinnan perinteikkäässä Baltic Sea Basketball Cupissa. Turnauksen avauspäivänä Sudenpennut kellisti Latvian kahdesti neljästä ottelusta.
Perinteikkään Baltic Sea Basketball Cupin avauspäivänä Suomen sekä 18-vuotiaat että 16-vuotiaat pojat ylsivät voittoihin Latviaa vastaan. Avauspäivän tähtenä tuikki MU16-maajoukkueen Lauri Kallio, joka liekitti 33 pistettä Suomen tuplajatkoaikavoitossa.
Suomen 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet ovat lähteneet tänään matkalle kohti Tallinnaa, jossa pelataan jokavuotinen Baltic Sea Basketball Cup. Suomen lisäksi 3.-5.1.2025 Audentesin urheilukoululla pelattavassa turnauksessa ovat Latvia, Viro ja Ruotsi.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA järjesti tiistaina Saksan Freisingissa ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. Tampereen kotikisoissa esiintyvä 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtaa alkulohkossaan Slovenian, Espanjan ja Liettuan.