Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-kisat käyntiin, Kroatia niukasti parempi avausottelussa

27.7.2019 22:02 18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisat pyörähtivät käyntiin tänään lauantaina Kreikassa, kun Sudenpennut hävisi niukasti Kroatialle 55-60 (30-33). Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi valmistavassa maaottelussa Liettualle.

Suomi kärsi tappion Kroatialle EM-avauksessa. Kuva: FIBA.

Sudenpennuilla oli mahdollisuus napata voitto ykköskorin joukkueesta, kun kaksi minuuttia ennen loppusummeria suomalaiset kirivät eron neljään 50-54. Kroatia kuitenkin kuittasi kolmosella toisessa päässä, joten loppu meni kissa ja hiiri -leikiksi.

Teemu Suokkaan taitava viimeistely ja Thomas Exaucian heittämä kolmonen levyn kautta kavensivat vielä eroa, mutta Kroatia teki tarvittavan vapaaheittoviivalta korjatakseen voiton nimiinsä.

– Meidän puolustus- ja levypallopeli antoivat tänään mahdollisuuden taistella voitosta, mutta valitettavasti vielä tänään hyökkäys ei ollut sillä tasolla, että pystyimme nappaamaan voiton, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski sanoi.

Suomi heitti pelitilanneheittonsa 21/64 (32,8%), menetti pallon 27 kertaa ja pääsi vain yhdeksän kertaa vapaaheittoviivalle.

– Ensimmäisellä ja kolmannella jaksolla meillä oli etsikkoaikamme. Pystyimme pitämään vastustajan pienissä pisteissä, mutta emme pystyneet kääntämään stoppeja pisteiksi tulostaululle.

Suomen parhaat pistemiehet olivat ensimmäisellä puoliajalla erityisesti onnistunut Suokas (12/3/3 syöttöä) ja peräti seitsemän riistoa kahminut Erik Sajantila (10/3/4 syöttöä).

Suomen pelit jatkuvat huomenna, kun vastaan tulee Espanja.

Ottelutilastot >

16-vuotiaat tytöt kaatuivat saappaat jalassa Liettualle

Emmi Valtonen ja Suomi hävisi Liettualle. Kuva: Ville Vuorinen.

16-vuotiaiden tyttöjen maaottelussa Suomi vei Liettuaa ensimmäisen neljänneksen kuin pässiä narussa, tasaisesti kaksi neljännestä, mutta lopussa liettualaiset kirmasivat ohitse. Liettua vei päätösneljänneksen 20-6 ja vei voiton niukasti loppunumeroin 62-59 (36-36).

– Puolustuksessa ja levypalloissa olimme hyviä kolme erää, mutta viimeisessä erässä ote herpaantui. Väsyneinä roikuimme liikaa omissa pelaajissa ja apupuolustus jäi puuttumaan, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä kertoi.

Suomella on viikonlopun kahdessa ottelussa ollut peräti viisi pelaaja, jotka ovat tehneet maajoukkuedebyyttinsä. Tänään vuorossa oli Nella Toiviainen (2/1). Kokonaisuudessaan Liettuaa vastaan esiintyi viisi pelaajaa, jotka eivät olleet PM-kisoissa.

– Kyllä tämä tekee tästä entistä mielenkiintoisempaa, kun lähdetään seuraaviin otteluihin ja leireihin. Mimmit kilpailee tosissaan kisapaikasta, Räikkä myhäili.

Suomen ykkösnimiin kuuluivat jälleen Kati Ollilainen (15/2/3 syöttöä) ja eilisen tapaan erinomaisesti esiintynyt Emilia Klemetti (11/6). Kiia Mäntylä (6/5) pelasi myös oivat minuutit, kuten myös eilisestä rutkasti parantanut Emmi Valtonen (9/0).

Ottelutilastot >

 
4.8.2019 20:24 Sudenpennut

Kroatia vei 18-vuotiaiden poikien EM-päätösottelun, Sudenpennut putosi B-divisioonaan

18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Kreikan Vólosissa Sudenpennut hävisi päätöspelissään Kroatialle 66-78 (25-41). Suomi sijoittui 14. ja putosi tappion vuoksi ensi kesäksi B-divisioonaan. Kisakalliossa Suomen 16-vuotiaat tytöt hävisivät niukasti Venäjälle 62-64 (29-36).

11.8.2024 00:08 Sudenpennut

Unkari vei Sudenpennuilta mahdollisuuden MM-kisapaikkaan tyttöjen U18 EM-kisoissa

Portugalissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Suomi tulee pelaamaan huomenna sijoista 7-8, kun Unkari vei voiton Sudenpentujen nenän edestä toiseksi viimeisessä ottelussa 73-55 (30-20).

5.1.2024 17:24 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme kultamitalia tuliaisiksi Tallinnan Baltic Sea Cupista

Suomen nuorisomaajoukkueet, Sudenpennut, lähti kotimatkalle kolme tusinallista kultamitaleita taskussaan Tallinnasta, kun Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien sekä 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet juhlivat Baltic Sea Basketball Cupin mestaruutta.

4.1.2024 23:10 Sudenpennut

Sudenpennuille jo toinen kolmen voiton päivä Tallinnan Baltic Sea Cupissa

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat jo toistamiseen kolme voittoa neljästä mahdollisesta Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa. Suomen vastustaja turnauksen toisena päivänä oli Viro.

3.1.2024 20:07 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme voittoa neljästä Latviaa vastaan Baltic Sea Cupin avauspäivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat kolme voittoa neljästä Latviaa vastaan Tallinnassa tänään alkaneessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Latvia pelaa Suomen tapaan ensi kesänä A-divisioonan EM-kisoissa 16- ja 18-vuotiaiden ikäluokissa sekä tytöissä että pojissa.

16.7.2023 19:48 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaat miehet päättivät EM-kisansa voitokkaasti — 18-vuotiaat pojat pieksivät Latvian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Pohjois-Makedonian Skopjessa pelatut B-divisioonan EM-kisat voittoon ja yhdeksänteen sijaan, kun Sudenpennut voitti päätöspelissä Bulgarian. Suomen 18-vuotiaat pojat voittivat Kisakalliossa vierailleen Latvian.

9.7.2023 22:07 Nuorten EM-kilpailut

Suomen 20-vuotiaille miehille avausvoitto B-divisioonan EM-kisoissa – 18-vuotiaat pojat päihittivät Georgian Kisakalliossa

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa Pohjois-Makedoniassa pelattavissa B-divisioonan EM-kisoissa Albanian kustannuksella. 18-vuotiaiden poikien maajoukkue taas voitti harjoitusmaaottelussa Georgian Kisakalliossa.

14.2.2023 14:36 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2023 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.

4.1.2023 23:18 Sudenpennut

Sudenpennuilla kolmen Viro-voiton ilta Baltic Sea Cupin toisena päivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet jatkoivat pelejään Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa, jossa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kolmen voiton päivää Viroa vastaan.

3.1.2023 21:04 Sudenpennut

Sudenpennut aloitti maajoukkuevuotensa Tallinnassa – Baltic Sea Cupin avauspäivänä Latvia kaatui kahdesti

Suomen nuorten maajoukkueet aloittivat taipaleensa maajoukkuevuoden 2023 parissa Tallinnan perinteikkäässä Baltic Sea Basketball Cupissa. Turnauksen avauspäivänä Sudenpennut kellisti Latvian kahdesti neljästä ottelusta.

Näytä lisää vastaavia