Suomen tyttömaajoukkueet pesivät Tanskan kahdesti PM-kisojen avauspäivänä

27.6.2019 23:11 Suomen 18- ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet pääsivät nauttimaan puhtaasta Pohjoismaiden mestaruuskisojen avauspäivästä, kun Sudenpennut pieksi Tanskan molemmissa ikäluokissa Kisakallion Susi Training Centerissä. Suomen 16-vuotiaat tytöt rallattelivat 80-60-voittoon, kun taas 18-vuotiaat tytöt nappasivat nihkeästä pelistä huolimatta voiton loppunumeroin 89-74.

Suomen WU16-maajoukkue tuulettaa antaumuksella. Kuva: Ville Vuorinen.

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sai tahmean alun, kun Suomen tapaan A-divisioonan EM-kisoihin valmistautuva Tanska kokosi parhaimmillaan kymmenen pisteen johdon ensimmäisellä puoliajalla.

– Ei uskallettu heittäytyä riittävällä rohkeudella ja intensiteetillä, vaan vähän katseltiin. Kati Ollilainen oli valmiina pelaamaan. Ei ihme, koska hän on ollut näissä karkeloissa aiemminkin, muille tämä oli ensimmäinen kerta, päävalmentaja Jussi Räikkä sanaili.

Sudenpennut tarttui härkää sarvista ja repäisi tahtipuikon itselleen jämäkällä toisen neljänneksen 22-0-juoksulla, jonka jälkeen kotijoukkue piti tassuissaan 13 pisteen johtoa 42-29.

Kati Ollilainen oli elementissään Tanskaa vastaan. Kuva: Ville Vuorinen.

Kolmannella jaksolla sitkeä Tanska vielä hiipi vielä viiden pisteen päähän 46-41, mutta jälleen Sudenpennuilta löytyi eväät vastata. Samankaltainen puolustushurmos poiki tällä kertaa 18-0-juoksun, josta tanskalaiset eivät enää toipuneet.

– Asenteessa ja ilmapiirissä tuli hieno tasonnosto. Rupesimme puolustamaan ja sen jälkeen hyökkääminen muuttui helpommaksi. Koreja jäi vielä piippuun. Lay-upeja ja vapaaheittoja meni paljon ohitse. Silti 80 tehtyä pistettä, joten kovin pettynyt ei voi olla. Parempaa on kuitenkin luvassa, Räikkä kertoi.

Suomella jäi parannettavaa, mutta sitä haetaan huomenna Norjaa vastaan. Kuva: Ville Vuorinen.

Kentän selkeä kuningatar oli Kati Ollilainen (23/4/3 riistoa), joka rikkoi tanskalaispuolustusta rohkeilla ajoillaan läpi pelin. Kiia Mäntylä (11/9/3 riistoa) antoi myös mainioita näyttöjä pelaten 18 minuuttiaan plus-miinus-tilastoilla +22. Puolustuksen ilmentymä oli Taika Uusimäki (6/5).

– Toivoisi, että kaikki suomalaiset tyttöjuniorit katsoisi, että millä efortilla ja heittäytymisellä Taika pelaa puolustuksessa. Siinä on opin paikka jokaiselle, Räikkä kehaisi.

Tanskan pistekärki oli Alberte Frisch (12/8), joka sai taustatukea Bianca Richter Braikialta (9/3) ja Sofia Hulténilta (8/5).

Basket.fi-haastattelussa Meri Kanerva kertoo tunnelmiaan ottelun jälkeen.

Ottelun tilastot

Suomen 18-vuotiaille tytöille voitto nihkeällä pelillä

Vaikka peli ei lähtenyt missään vaiheessa rullaamaan, niin se riitti. Kuva: Ville Vuorinen.

Poikkeuksellisesti PM-kisoja viimeistelyleirinä kohti ensi viikolla alkavia B-divisioonan EM-kisoja käyttävä Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue ei pelannut erityisen hyvin, mutta ylsi silti 15 pisteen voittoon Tanskasta.

Peli oli valtaosin Suomen hallintaa alusta loppuun. Pienissä notkahduksissa jompikumpi, tai molemmat, kaksikosta Awak Kuier (19/8) ja Janette Aarnio (14/5/4 riistoa) ottivat parketin haltuun silkalla rutiinitasollaan.

Sanni Tuomisto ansaitsi valmennusportaan kehut. Kuva: Ville Vuorinen.

– Kokonaisuudessaan aika nihkeä peli. Huonot uutiset on, että emme pelanneet ihan sillä tasolla, kun pelasimme Latviaa vastaan kaksi viikkoa sitten. Parannettavaa on. Hyvät uutiset on, että olimme koko ajan pelin päällä ja handlasimme pelin aika suvereenisti siitä huolimatta, Suomen päävalmentaja Jussi Laakso lausui.

Kuierin ja Aarnion ohessa edukseen erottuivat tehokkaasti hyökkäyspäässä esiintynyt Annika Hyttinen (17/5), kentälle rutkasti energiaa tuonut sähköjänis Damoiseaux (3/5/7 syöttöä/4 riistoa) sekä Sanni Tuomisto (9/5), joka pelasi kesän parhaan maaottelunsa.

Tanskan pisterikkaimmat olivat Alberte Rimdal (13/3) ja Frida Formann (12/2).

Ottelun tilastot >

 
1.7.2019 18:41 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat tytöt Pohjoismaiden mestaruuteen, 16-vuotiaille tytöille pronssia

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue huuhtoi Pohjoismaiden mestaruuden nimiinsä puhtaalla pelillä, kun Sudenpennut kaatoi päätöspäivän ottelussaan Islannin 76-48 (45-23). Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue taas nappasi pronssimitalit, kun Islanti kaatui numeroin 52-47 (22-21).

30.6.2019 22:43 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat tytöt varmistivat Pohjoismaiden mestaruuden päivän etuajassa, Ruotsi hitusen parempi 16-vuotiaissa tytöissä

Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Susi Training Centerissä Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue säilyi voittamattomana ja varmisti PM-kisojen voiton nitistämällä Ruotsin 69-57 (30-32). 16-vuotiaat tytöt taas hävisivät tiukkojen vaiheiden jälkeen Ruotsille 68-73 (33-30).

29.6.2019 23:37 Sudenpennut

PM-kisoissa Viro kellistyi kahdesti Suomen tyttömaajoukkueiden toimesta

Suomen tyttömaajoukkueilla oli menestyksekäs lauantaipäivä Susi Training Centerissä pidettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi häikäisevän toisen puoliajan ja voitti Viron 58-78 (35-28). 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue oli jälleen ylivoimainen löylyttäen virolaisia numeroin 42-96 (17-45).

28.6.2019 23:23 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat tytöt voittoon näytöstyyliin, 16-vuotiaat tytöt jäivät Norjan jalkoihin PM-kisoissa

Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Susi Training Centerissä Suomen tyttömaajoukkueet sekä voittivat että hävisivät selkein lukemin. Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jyräsi Norjan 38-101 (12-56), kun taas 16-vuotiaat hävisivät 80-49 (33-26).

11.8.2024 00:08 Sudenpennut

Unkari vei Sudenpennuilta mahdollisuuden MM-kisapaikkaan tyttöjen U18 EM-kisoissa

Portugalissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Suomi tulee pelaamaan huomenna sijoista 7-8, kun Unkari vei voiton Sudenpentujen nenän edestä toiseksi viimeisessä ottelussa 73-55 (30-20).

5.1.2024 17:24 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme kultamitalia tuliaisiksi Tallinnan Baltic Sea Cupista

Suomen nuorisomaajoukkueet, Sudenpennut, lähti kotimatkalle kolme tusinallista kultamitaleita taskussaan Tallinnasta, kun Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien sekä 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet juhlivat Baltic Sea Basketball Cupin mestaruutta.

4.1.2024 23:10 Sudenpennut

Sudenpennuille jo toinen kolmen voiton päivä Tallinnan Baltic Sea Cupissa

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat jo toistamiseen kolme voittoa neljästä mahdollisesta Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa. Suomen vastustaja turnauksen toisena päivänä oli Viro.

3.1.2024 20:07 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme voittoa neljästä Latviaa vastaan Baltic Sea Cupin avauspäivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat kolme voittoa neljästä Latviaa vastaan Tallinnassa tänään alkaneessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Latvia pelaa Suomen tapaan ensi kesänä A-divisioonan EM-kisoissa 16- ja 18-vuotiaiden ikäluokissa sekä tytöissä että pojissa.

22.6.2023 19:04 Nuorten PM-kilpailut

Ruotsi vei PM-kullan Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen nenän edestä Södertäljessä

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue saavutti hopeamitalin Södertäljessä pidetyissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Sudenpennut hävisi päätöspelissään kultaa huuhtoneelle Ruotsille 75-80 (32-45).

22.6.2023 00:26 Nuorten PM-kilpailut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti Tanskan ja pelaa Pohjoismaiden mestaruudesta torstaina

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkaa voittamattomana Södertäljessä pelattavissa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa, kun Sudenpennut voitti neljännessä ottelussaan Tanskan 68-51 (42-32). Suomi pelaa täten Pohjoismaiden mestaruudesta torstaina Ruotsia vastaan.

Näytä lisää vastaavia